Pirkanmaalla yli puolet lääkärihelikopterin hälytyksistä perutaan

Lääkärihelikopteri Mouhijärvellä.
Lääkärihelikopteri Mouhijärvellä.

Kuluneena kesänä lääkärihelikoptereiden hälytykset vähenivät kymmenellä prosentilla verrattuna viime vuoden kesään. Kaikkein kriittisimmin apua tarvitsevien potilaiden kohtaaminen lisääntyi 13 prosenttia.

”Tehtävätilastot osoittavat, että olemme matkalla oikeaan suuntaan. Hälytysmäärät vähenivät, mutta potilaita kohdattiin lähes saman verran. Toiminta kohdistuu kaikkein kriittisimpiin potilaisiin aiempaa paremmin”, kertoo FinnHEMSin toimitusjohtaja Jyri Örri.

FinnHEMS ja yliopistolliset sairaanhoitopiirit ovat yhteistyössä hätäkeskusten kanssa täsmentäneet lääkärihelikopterin hälytysohjeita, jotta hälytysten perumiset vähenisivät. Perumisia tapahtuu aiempaa vähemmän, mutta edelleen liikaa. Esimerkiksi Pirkanmaalla noin 55 prosenttia hälytyksistä perutaan ennen kuin lääkäri ehtii kohteeseen.

Poimintoja