Senioripuisto kutsuu ikäihmisiä ulkoilemaan

Elli Kökkö huomasi olevansa haka frisbeegolfissa. Senioripuiston avajaisiin osallistui runsas joukko vapaaehtoisia ulkoiluttajia muun muassa lähihoitajaopiskelija Hertta Heinilä sekä Tuula Parri Vammalan Avantouimareista.
Elli Kökkö huomasi olevansa haka frisbeegolfissa. Senioripuiston avajaisiin osallistui runsas joukko vapaaehtoisia ulkoiluttajia muun muassa lähihoitajaopiskelija Hertta Heinilä (vasemmalla) sekä Tuula Parri Vammalan Avantouimareista.

”Voi että, tämä onkin jännittävää”, tuumii Jussinkodeilla asuva Elli Kökkö kokeillessaan ensimmäistä kertaa elämässään frisbeegolfia.

”Kaikkea ne keksivätkin. Tässä kiekossa lukeekin jotain: Hopun palvelukeskus. Olemme siis siellä, vähän jo ihmettelinkin, että mikäs se näin mukava paikka on.”

Sastamalaan Hopun palvelukeskuksen sisäpihalle perustetun senioripuiston avajaisia vietettiin valtakunnallisena iäkkäiden ulkoilupäivänä eli torstaina 8. lokakuuta. Eikä Elli Kökkö ollut suinkaan ainoa, jonka suun uusi virkistysalue veti hymyyn.

”Tavoitteena on ollut tehdä viihtyisä ja iäkkäitä ulkoilemaan houkutteleva alue, johon voivat tulla ulkoilemaan Hopun palvelukeskuksen sekä lähialueen asukkaiden sekä päivätoiminnan asiakkaiden lisäksi kaikki iäkkäät ihmiset”, kertoo Sotesin palvelukoordinaattori Marita Pitkänen.

Puistossa on kaksi jatkuvaa kävelylenkkiä, suihkulähde ja sen äärellä penkit ja polkulaita. Puinen siltarakenne tarjoaa mahdollisuuden porrasharjoitteluun ja kaide ylösnousuharjoituksiin. Alueella on mahdollisuus pelata ulkopelejä, tehdä tasapainoharjoituksia ja heittoharjoituksia. Erilaiset istutukset ja yrttilaatikot luovat viihtyvyyttä.

”Suunnitelmissa on vielä esiintymislava ja grillikatos. Ne saadaan toivottavasti toteutettua ensi kevään aikana.”

Puiston suunnittelu lähti liikkeelle Voimaa vanhuuteen -työryhmän pohdinnoista. Senioripuiston perustamiseen on käytetty Seppo Koivumäen perintövaroja noin 30 000 euroa.

Puisto on rakentunut Sastamalan Tilakeskuksen, Sotesin ja Työteekin yhteistyönä. Suunnitelmat laati opinnäytetyönään maisemasuunnittelun hortonomiopiskelija Noora Heikkonen. Tilakeskus on vastannut maaston muotoilusta, pohjatöistä sekä istutuksista. Kalusteet, kaiteet ja portaat ovat Työteekin valmistamia. Oman panoksensa hankkeeseen ovat antaneet myös Sotesin kuntoutuksen ammattilaiset.

Sastamalan kaupungin liikuntakoordinaattori Sirkku Pajunen veti avajaisissa musiikillisen jumppatuokion.
Sastamalan kaupungin liikuntakoordinaattori Sirkku Pajunen veti avajaisissa musiikillisen jumppatuokion.
Karkussa lähihoitajiksi opiskelevat Pauliina Huhdanmäki ja Oona Vepsä testasivat senioripuiston kalusteet. "Oikein hyvältä vaikuttaa. Hienoa, että vanhuksille tarjotaan tekemistä. Täällä on mukava viettää aikaa yhdessä heidän kanssaan. Tulemme toistekin ulkoiluavuksi", he lupasivat.
Karkussa lähihoitajiksi opiskelevat Pauliina Huhdanmäki ja Oona Vepsä testasivat senioripuiston kalusteet. ”Oikein hyvältä vaikuttaa. Hienoa, että vanhuksille tarjotaan tekemistä. Täällä on mukava viettää aikaa yhdessä heidän kanssaan. Tulemme toistekin ulkoiluavuksi”, he lupasivat.

 

Poimintoja

  • Amanda Jaakontytär

    Komia on puisto ja kauniita ovat kuvat. Vielä kun olisi kartta, että tietäisi mistä paikan löytää.

  • Nimetön

    Amandalle: Siellä se on Hopun vanhainkodin sisäpihalla Sastamalan Vammalassa. Mutta osuit oikeaan: Ne, joilla on on ”tietoo”, ei oo taitoo ilmoittaa siitä selkokielellä kaikille. Kyllä tulee niin minimifontilla kutsuja/tietoa tilaisuuksista vanhuksille, joille pitää kaikki ilmoittaa KISSANKOKOISIN kirjaimin. Tämähän on ihan alkeellisinta faktaa niille, jotka tilaisuuksia järjestävät! Vanhat EIVÄT NÄE KRUUSATTUA TEKSTIÄ VÄRIPOHJALLA! Että ottakaa nyt opiksi kaikki kaunosielut siellä tulostimien ääressä!

Kommentointi ei ole käytössä.