Kares esittänee yhtenäiskoulua rauhallisella pohdinnalla

Kasvatusjohtaja Pekka Kares vie ilmeisesti kasvatus- ja opetuslautakuntaan ounastellun päätösesityksen. Mahdollisesti kolmiosaisessa esityksessä Keikyän koulu lakkautetaan 1. elokuuta 2016 lähtien ja oppilaiden lähikouluksi osoitetaan Pehula. Toisena kohtana ehkä on, että Kiikan koulua ja Äetsän koulua viedään rauhallisella aikavälillä ja tarkkaan miettien kohti yhtenäiskoulua periaatteellisena ratkaisuna. Kolmannessa kohdassa Kares ilmeisesti esittää yhtenäiskoulun vaatimia investointeja aikaisintaan vuodelle 2017. Lautakunta kokoontuu päättämän asiasta tiistaina 1. joulukuuta.

Kareksen esityksen ydintä on Keikyän koulun lopettaminen ja se, että yhtenäiskoulusta ei vielä tänä vuonna tehtäisi päätöstä. Taustalla saattaa olla Sastamalan kaupunginvaltuuston eri ryhmien puheenjohtajien palaveri viime viikolla. Siellä tiettävästi kaikki ryhmänjohtajat olivat Kiikan koulun jatkumisen kannalla.
Kasvatusjohtajan esitys on kuitenkin viemässä Kiikan koulua Äetsän koululle yhtenäiskouluperiaatteella. Tässä voi olla taustalla se, että yhtenäiskoulu saattaisi pitkällä aikavälillä turvata Kiikassa yläasteen. On nimittäin heitetty ilmaan ajatus siitä, että Äetsän koulun yläasteen oppilaat voisivat siirtyä Sylväälle, koska siellä on tilaa. Noin 500  oppilaan Sylvää on rakennettu selkeästi suurempaa koululaismäärää ajatellen.

Kasvatusjohtaja Pekka Kares esittää yhtenäiskoulun muodostamista Äetsän koulun yhteyteen jollakin aikavälillä.
Kasvatusjohtaja Pekka Kares esittää yhtenäiskoulun muodostamista Äetsän koulun yhteyteen jollakin aikavälillä.
  • Ja vain sen takia että Kares itse asuu

    Pehulan lähimaastossa

    Koulun lakkauttaminen on helppoa….vaikeampaa näemmä on tehdä ratkaisuja joilla asukasluku kasvaa…

    Valtuustohan asian ratkaisee….

    • Nimetön

      Kyllä se asukasluvun kasvattaminen on käytännössä ihan mahdotonta hyvin monelle valtuutetulle…

      • nyt päästiin asiaan

        mutta aina voi yrittää…;-) , ihmeiden aika ei ole ohi….

        vakavastikin puhuen Kareksen valitsema linja on vain jyrkentänyt väestökatoa ja jyrkentänyt samalla talouden alamäkeä….

  • "Äetsä" tallotaan jalkoihin...

    Että saadaan vammalaan rahoitettu uusi ala-aste hanke??? Miksei vammalassa sylvään koulusta tehdä yhteiskoulua??? Vai halutaanko ”äetsän” kouluja tyhjäksi että saadaan pakolaisille paikkoja???

  • Nimetön

    Sylvään koulun remontti on alkamassa keväällä 2017. Onko mahdollista ko. investoinnissa huomioida yhtenäiskoulun tarpeet (Sylvää ja Varila) tai (Sylvää ja Marttila) ? Äetsän koulun yhteyteen saadaan kirjasto ja Kiikan päiväkoti, musiikkiopisto Marttilan koulun tiloihin . Yhteistä tilaa opettajilleen kaipaava musiikkiopisto olisi ns. yhdessä paikassa. Yhtä hyvä ehdotus on musiikkiopiston siirtyminen Äetsän koululle kirjaston kanssa ja Kiikan päiväkodille investoidaan uudet tilat. Kiikan koulun lakkauttaminen tarkoittaa kuolevaa kylää ja silloin on turha haaveilla yläasteen säilyttämisestä alueella tulevaisuudessa. Miettikää elinvoimaista Sastamalaa koko kaupungin osalta!

    • Juuri näin

      Ei tarvita taskulaskinta eikä korkeampaa matematiikkaa..Helmitaulu riittää…

    • Nimetön

      Sylväällähän on tehty remonttia ihan koko ajan! Ja tehdään edelleen jatkuvasti. Sylvään oppilasennuste on vähenevä ja esim. Äetsän yläasteen nouseva -eli mikähän tässä on syy siihen että Kiikassa haluttaisiin lopettaa kaikki? Tietysti se että turvattaisiin Sylvää!

      • Nimetön

        Ja kukahan meillä on päättämässä tästä asiasta… Mites ovat nuo jääviysasiat otettu huomioon?

      • nyt päästiin asiaan

        …hyvä huomio…Sylvään tapauksessa lakia tulkittaneen niin etteivät Andersson ja Rintamäki ole jäävejä…eikä myöskään esimerkiksi Yli-Hongisto Äetsän koulun ja Sarkialukion tapauksessa kun eivät tuosta henkilökohtaisesti saa hyötyä tai haittaa…

      • hiinä ja hiinä

        Hallintolain mukainen esteellisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

        Suomen hallintolain 28 §:n 1 momentin mukaan virkamies on esteellinen seuraavista syistä:
        1.jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen (ns. osallisuusjäävi);
        2.jos hän tai hänen läheisensä avustaa taikka edustaa asianosaista tai sitä, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa (edustajanjäävi);
        3.jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen läheiselleen (intressijäävi);
        4.jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa (palvelussuhdejäävi);
        5.jos hän tai hänen läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa (yhteisöjäävi);
        6.jos hän tai hänen läheisensä kuuluu viraston tai laitoksen johtokuntaan tai siihen rinnastettavaan toimielimeen ja kysymys on asiasta, joka liittyy tämän viraston tai laitoksen ohjaukseen tai valvontaan (virasto- ja laitosjäävi); tai
        7.jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu (yleislausekkeeseen perustuva jäävi).

        Esteellisyyden ratkaisee yleensä virkamies itse. Monijäsenisen toimielimen (kuten lautakunnan) jäsenen tai esittelijän esteellisyydestä päättää kuitenkin toimielin. Esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään. Henkilö itse ei pääsääntöisesti saa osallistua esteellisyyttään koskevan asian käsittelyyn, mutta häntä voidaan kuulla asiassa.[5]

  • Vain koska Joulu on tulossa

    Ensin vähän……sitten vähän opetaisin ja jo varttia vaille lopetaisin…haluaa opettajaksi ennen kuin kaikki koulut loppuvat…

  • huittisissa Kares jo mokasi

    Juu ja juu. Pikkukoulut vaan kiinni ja kaikki isoon kouluun!!! Siellä sitten kaikki saa niin hyvää opetusta. Koulukiusaaminen senkun kasvaa ja ongelma lapset lisääntyvät! Pikkukoulut pitäisi säilyttää. Kohta sekin huomataan, niin kuin Kares laittoi huittisissa pikkukouluja kiinni, muka säästösyistä!!!. Ja sitten huomattiin että mitään siinä säästetty vaan kulut nousi! Hyvä Kares. Kaikki kiinni!! Kohta Keikyä/äetsä/kiikka kuolee sukupuuttoon. Kuka haluaa muuttaa kun EI ole edes kouluja missä lapset käyvät! JÄRKI KÄTEEN!!!!

  • Johtajasopimus

    42 §

    Johtajasopimus

    Kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä.

    Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan työnjaosta kunnan johtamisessa ottaen huomioon, mitä hallintosäännössä määrätään.

    Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä menettelytavoista, joilla kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan 43 §:ssä tarkoitetun menettelyn sijasta. Johtajasopimuksessa voidaan sopia kunnanjohtajalle maksettavasta erokorvauksesta, jolloin sopimuksen hyväksyy valtuusto.

    43 §

    Kunnanjohtajan irtisanominen tai siirtäminen muihin tehtäviin

    Valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen.

    Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai vähintään neljäsosan valtuutetuista tehtyä sitä koskevan aloitteen. Asiaa valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin luottamuksen menetys perustuu, ja varattava hänelle tilaisuus tulla kuulluksi.

    Edellä 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista. Päätös voidaan panna heti täytäntöön. Samalla kunnanjohtaja voidaan vapauttaa tehtäviensä hoidosta.

  • Pohdintoja

    Kiikan koulu säilytetään ja Äetsän koululle kirjasto, musiikkiopisto sekä päiväkoti. Ylä-aste ikäiset voisi keskittää Sylvään koululle. Päiväkoti saisi laajennetut tilat joita on kaivattu jo kauan!

    • Asfaltti lampaat

      Mitenkään en ymmärrä että vielä pienempiä lapsia vietäisiin Äetsän koululle….siinä mielessä on järkevää ottaa nyt parin vuoden aikataulu.kun nähdään kuinka paljon lukioikäisiä lähtee Vammalan lukioon….luultavasti ammatti koulutukseenkin tulee isoja muutoksia…siis malttia…

  • HUOM!!!!!

    Yhtenäiskoulu ei takaa yläasteen säilymistä! Suuryläaste on jo suunnitteilla, paras tae yläasteen säilymiselle on muun toiminnan luominen yläasteen rinnalle alakoulujen jäädessä omiksi yksiköiksi! Kiikan alakoululaisten siirtyminen yläasteelle on vaihe 1 tätä suunnitelmaa. koska olemassaoleviin tiloihin ei saada toimivaa yhtenäiskoulua, on lopulta yläaste helppo siirtää Vammalaan ja tuoda lapset Pehulasta Kiikan ala-asteikäisten rinnalle olemassaoleviin yläasteen tiloihin.

  • Nimetön

    Sastamalan kouluverkko pitää alistaa Saskyn johtoon. Miettikääpä tätä!

    • Nimetön

      Se on äkkiä mietitty. Haluamme koululaisillemme opetusta viitenä päivänä viikossa, täysiä päiviä. Kunnan puolella hallinnon kulutkin ovat murto-osa siitä mitä Saskyn puolella. Ammattikoulutus vaan on saanut viime vuosina valtavat valtionavut jotka nyt sentään ovat vähenemässä.

  • Nimetön

    Otetaanko säästöä myös hallinnosta ? Puretaan aluerehtorijärjestelmä! Kunkin koulun ”johtaja” vastaisi suoraan koulun toiminnasta ja hankinnoista perusopetuksen johtavalle rehtorille. Nykyiset aluerehtorit voivat kunkin omassa koulussaan osallistua näin opetukseen enemmän ja palkkakuluissa tulisi säästöä.

    • Nimetön

      Hallinnon byrokratiaa ollaan keventämässä, aluerehtorien poistaminen on varmaankin yksi erittäin varteenotettava vaihtoehto.

  • Nimetön

    Vastine 07.13 1.12: Nyt osuit mielipiteelläsi arkaan paikkaan. Tästä hallinnon keventämisestä on ollut puhetta jo vuosia, mutta ei oikein tekoja taida olla, kun se on kuulemma niin vaikea asia. ( näin poliitikot sanovat), kun olen heidän kanssaan ko. aiheesta keskustellut.
    Hallinnon keventäminen kuitenkin olisi välttämätön toimenpide ts. se tuottavuus pitäisi aloittaa jo sieltä ylätasolta varsinkin nyt kun maahanmuuttajat ovat tulleet ja heidänkin elämisensä on taattava.

  • Nimetön

    Ei korppi korpin silmää noki! Johtavat luottamushenkilöt ovat koulumaailmasta ja saavat äänensä koulumaailmasta ja/tai kaupungin työntekijöiltä. Tosi kuin vesi!

  • Nimetön

    Jos Sylväällä on liikaa seiniä, voisi johonkin siipiosaan sijoittaa kasvatuksen hallintoa. Säästöjä voisi etsiä myös hallinnon tilavuokrista. Hallinto on muutenkin hajallaan, voisiko se siis toimia koulujen yhteydessä Sylvään ja Äetsän kouluilla? Kareskin olisi entistä paremmin kartalla, jos työhuone olisi koululla.

Kommentointi ei ole käytössä.