Uusi valmistelu tutkii koko Sastamalan perusopetusverkon

Esitys yhtenäiskoulun perustamisesta on kuohuttanut tunteita. Kiikan koulu koetaan toimivaksi ja ympäristöltään ihanteelliseksi alakoululaisille. Koulussa on 177 oppilasta.
Esitys yhtenäiskoulun perustamisesta on kuohuttanut tunteita. Kiikan koulu koetaan toimivaksi ja ympäristöltään ihanteelliseksi alakoululaisille. Koulussa on 177 oppilasta. Kuva: Minna Isotalo

Sastamalan kasvatus- ja opetuslautakunta tyrmäsi äänin 9 – 0 kasvatusjohtaja Pekka Kareksen esityksen yhtenäiskoulun valmistelusta Äetsän koulun yhteyteen. Lautakunta päätti, että otetaan aikalisä, jonka aikana selvitetään koko Sastamalan perusopetusverkko. Vasta sen jälkeen on päätösten aika. Lautakunta kokoontui tiistaina 1. joulukuuta.
Aikalisä tietää sitä, että ainakaan vielä joulukuun valtuusto ei tee linjauksia peruskouluverkon osalta.
Kokouksessa Kares veti esityksensä kolmannen kohdan pois. Esitys liittyi yhtenäiskoulun vaatimiin investointeihin tulevaisuudessa.
Keikyän koulu vapautetaan opetuskäytöstä lautakunnan yksimielisellä päätöksellä 1. elokuuta ensi vuonna.

Poimintoja

  • Oliko nyt tarkoitus lakkauttaa vain

    Keikyän koulu…lautakunta teki hyvän päätöksen mutta ristiriitaista ettei Keikyää päästetty selvitykseen…kaupungin hallitus luultavasti muuttaa päätöstä joltain osin..

    Kares pääsi tavoitteeseensa nyt on helppo lakkauttaa Kaukola jne…

  • Ulla Uneksija

    Kaukola olisi pitänyt lopettaa, kun siellä ei oo enään 5-6 luokkiakaan ollut aikoihin. Paljonko mahtaa olla ylläpitokulut kouralliselle oppilaita?

  • Oikeus ja kohtuus

    Selvityksestä saa tilaajan mukaisen. Parempi on, että koulurakennusten kunto, oppilasmäärät ja -ennusteet ja kouluverkon tiheys tutkitaan nyt puolueettomasti. Jos näin tehdään, tulos voi olla yllättävä. Kiikan koululla ei lienen hädän päivää, sillä koulun kunto on hyvä, oppimisympäristö liikuntamahdollisuuksineen harvinainen, ja oppilaita riittää. Jo on kumma, jos 150-200 oppilasta ei riitä alakoulun kooksi!

  • Nimetön

    Kekyän koulusta oli jo selvitys tehtynä osana läntisen alueen kouluverkkoselvitystä

  • Nimetön

    Tämä ratkaisi yhden asian. Sylvää kasvaa ja viimeinen sammuttaa Äetsän kouluta valot…

    • Nimetön

      Höpönpöpö. Tehdään Sylväästä yhtenäiskoulu ja säästytään Varilan laajennukselta. Vammalan keskustasta lapset vähenevät nopeammin kuin entisten kuntien alueelta, ei ole järkeä eikä taloudellista kuljettaa lapsia vaan opettaa heitä siellä missä asuvat! Kiitos lautakunnalle järkevästä päätöksestä!

  • Kakka Peres

    21.00: Suursylvää on Anderssonin tavoite. Kiikan alakoulun siirto on on osa tätä suunnitelmaa. Kiikan ja Pehulan alakoulut mahtuvat hyvin Äetsän yläasteelle. Verkkoselvityksen liitteissä oli kaupungin selvitys, jossa Äetsän koulurakennuksesta sanottiin: keskeinen strateginen sijainti ja kunto: ei luovuta Paras tapa säilyttää Äetsän yläaste, on löytää rinnalle kestävää toimintaa muualta: musiikkikoulu, kirjasto, vuokrata seurakunnalle tms….

  • Nimetön

    Olisi ERITTÄIN toivottavaa, että asiasta päättävät kävisivät seuraamassa minkälaista meno on esim. Äetsän koululla ja vastaavasti Kiikan koululla ihan tavallisina arkipäivinä. Ja vasta sen perusteella tehdä päätöksiä, ei pelkästään rakennusten ja tilaratkaisujen osalta kustannussäästöjä laskien, vaan ottaen huomioon, kuinka ihana oppimis-ja kasvuympäristö myös lapsen psyykkisen kehityksen kannalta on Kiikan koulu. Rauhallista ja turvallista kaikenkaikkiaan! Verratkaa sitä Äetsän kouluun..ja miettikää mitkä on muutaman vuoden kuluttua säästöt, kun lapset eivät saa olla lapsia tarpeeksi kauan! Jo ihan psyykkisen kasvun ja kehityksen osaltakin. Kiikan koulu on oikea lintukoto Äetsän kouluun verrattuna!

Kommentointi ei ole käytössä.