Townhouse-kortteleita Sastamalaan?

Havainnekuva asemakaavamuutoksen jälkeisestä Asemaseudusta. Vaihtoehdossa 2 Liekoveden, Asemakadun sekä Liekorannan ja Vammalan Autosähkön väliselle alueelle on piirretty pientaloja. Kuva: Sastamalan kaupunki.
Havainnekuva asemakaavamuutoksen jälkeisestä Asemaseudusta. Vaihtoehdossa 2 Liekoveden, Asemakadun sekä Liekorannan ja Vammalan Autosähkön väliselle alueelle on suunniteltu pientaloja. Kuva: Sastamalan kaupunki.

Tekninen lautakunta käsittelee torstaina jo pitkään suunnitteilla ollutta asemakaavamuutosta.

Suunnitelmat koskevat noin 7 hehtaarin aluetta rautatieaseman ympäristössä, Asemakadun eteläpuolisia kiinteistöjä vaneritehtaan ja Jaatsin välillä, osaa Jaatsinkadun varren kiinteistöistä sekä osaa Liekopuistosta.

Laaditut kaksi luonnosvaihtoehtoa poikkeavat toisistaan Asemakadun eteläpuolella sijaitsevien korttelin länsiosan ja nykyisen Liekopuiston pohjoisreunan osalta. Vaihtoehdossa 1 kyseiselle alueelle on sijoitettu kerros- ja rivitalojen korttelialueita ja vaihtoehdossa 2 korkean tehokkuuden asuinpientalojen korttelialueita. Vaihtoehdon 2 pientalojen korttelialueet on mahdollista toteuttaa niin sanottuna townhouse-rakentamisena.

Korttelin itäreunalla lähimpänä vaneritehdasta sallitaan nykyistä tehokkaampi asuin-, liike ja toimistorakennusten rakentaminen. Lähimpänä matkustajakotia kerrosluku on rajoitettu osin kahteen ja osin kolmeen kerrokseen.

Molemmissa vaihtoehdoissa osa nykyistä Liekopuistoa on otettu asuinrakentamisen käyttöön. Liekopuisto sijaitsee yhdyskuntasuunnittelun näkökulmasta kaupunkirakenteellisesti hankalassa paikassa virkistyskäyttöä ajatellen ja onkin ollut hyvin vähällä käytöllä. Suunnittelutyöryhmän mukaan alue sopii rautatieaseman ja keskustan läheisyyden vuoksi tiiviiseen asuinrakentamiseen.

Muutoksen tavoitteena on päivittää asemakaava vastaamaan yhdyskunnan nykyisiä tarpeita ja kaupungin strategisia päämääriä. Alueen nykyiset asemakaavat ovat 1950- ja 1960-luvulta. Ne eivät mahdollista alueen täydennysrakentamista, tiivistämistä tai tehokkuuden lisäämistä rautatieaseman läheisyydessä.

Nykyinen kaava ei myöskään ole alueen arvorakennusten suojelun kannalta ajantasalla. Rautatieasema vanhoine rakennuksineen ja asemapuistoineen on valtakunnallisesti arvokas, suojeltu kulttuuriympäristö. Alueen tulevaisuutta tarkastellaan myös raideliikenteen hyödyntämisen näkökulmasta. Uudisrakentaminen voisi houkutella alueelle potentiaalisia rautatien käyttäjiä.

Sastamalan kaupunki omistaa rautatieaseman ympäristöineen ja Liekopuiston sekä puisto- ja katualueet. Loppu suunnittelualueesta on yksityisessä omistuksessa.

Muokattu 28.1. klo 8.50. Korjattu arvorakennuksen kohteen 1 rakennusajankohta. 

Townhouse tarkoittaa tässä yhteydessä omatonttista kadun varteen rakennettua useampikerooksista pientaloa, joka liittyy palomuureilla viereisiin rakennuksiin. Korttelit voidaan toteuttaa myös yhtiömuotoisina. Kuva: Sastamalan kaupunki.
Townhouse tarkoittaa tässä yhteydessä omatonttista kadun varteen rakennettua useampikerroksista pientaloa, joka liittyy palomuureilla viereisiin rakennuksiin. Korttelit voidaan toteuttaa myös yhtiömuotoisina. Kuva: Sastamalan kaupunki.
Aseman arvoalueen rakennuksia. 1) Asuinrakennus 1980-luku, 2) Maakellari 1895, 3) Öljylä 1930-luku, 4) Vesitorni 1930, 5) matkustajakoti 1900. Suojeltavaksi kohteeksi on luokiteltu myös Kino Tyrvään funkkishenkinen rakennus vuodelta 1941. Kuvamateriaali: Sastamalan kaupunki
Aseman arvoalueen rakennuksia. 1) Asuinrakennus 1890-luku, 2) Maakellari 1895, 3) Öljylä 1930-luku, 4) Vesitorni 1930, 5) matkustajakoti 1900. Suojeltavaksi kohteeksi on luokiteltu myös Kino Tyrvään funkkishenkinen rakennus vuodelta 1941. Kuvamateriaali: Sastamalan kaupunki

Poimintoja

  • no iksip

    no olishan se kiva amerikkalais tyylinen rakentaaminen talot yhteen palomuurila pieni takapiha missä vois oleilla omassa rauhassa grillata ja viettää vapaa aikaa. ei muuta kun sanat paperille ja toimeen ennen kun muut ehtii ensin

  • Nimetön

    Juu valitus kuulostaa oikein tyrvääläiseltä.. ihan kohta varmaan joku sen tekee.. Olin kyllä näkevinäni siellä liito-oravan, onko muut nähny??

  • Nimetön

    Joko tämä amerikkalainen hapatus on täällä?. Aliarvioidaanko täällä tavallista suomenkielistä lehteä lukevaa ihmistä, vai miksi ei voi käyttää suomenkielistä ilmaisua asumismuodosta, sentään siinä kuuluisassa Antero Wareliuksen syntymäpitäjässä?

  • Nimetön

    Hahhaa, nyt alettiin valittaa jo nimestä kun kaavasta ei vissiin voi vielä valittaa!

  • Nimetön

    Jos toteutuu niin ostan heti asunnon tuolta. Nyt joku ostamaan sieltä se vanha Liekoranta ja sinne ravintola ja matkustajakoti kuten oli ennen vanhaan. Harmi kun Liekoranta siirtyi tuolta pois.

  • Nimetön

    Totta turiset, Tästä saisi aseman seutu piristysruiskeen. Toivottavasti ei jää sanan helinäksi nämä suunnitelmat. Eivätkä valittajat torppaa koko hanketta tai pitkitä.

  • Nimetön

    Nyt ei valiteta, on oikein hyvä, että Vammalan aseman seutua kehitetään parempaan suuntaan.

  • Nimetön

    Iso marketti sillan pohjoispuolelle pitäisi saada. Jos asukkaitakin oletetaan tulevan yhä lisää.

  • Nimetön

    Parantaa asemanseudun ilmettä.
    Tässä on hyvä pohja. Toivottavasti junan käyttö lisääntyy. Asemalta kestää 45 min Tampereen keskustaan eikä tarvitse murehtia parkkimaksuista.

  • Nimetön

    Tällä keissilä Vammala nousuun ja asemalle jotain häppeningiä!

  • Kyttäävä naapuri

    Täytyyhän Voimarinteeltä tuleville uusille saastamalalaisille asunnot saada.

Kommentointi ei ole käytössä.