Omaishoitajat tuskin pääsevät työterveyshuollon piiriin

Vertaistuki on omaishoitajille tärkeää. Taija Porali, Topi ja Sanni Peranto sekä Mirka ja Minttu Virtanen yhteistapaamisessa kesäkuussa 2014.
Vertaistuki on omaishoitajille tärkeää. Taija Porali, Topi ja Sanni Peranto sekä Mirka ja Minttu Virtanen yhteistapaamisessa kesäkuussa 2014.

Omaishoitajien terveydenhuoltoa koskevan valtuustoaloitteen käsittely on etenemässä loppusuoralle. Ilmari Nurmisen laatimassa, demarien valtuustoryhmän allekirjoittamassa aloitteessa esitetään Sastamalan kaupungin omaishoitajien siirtämistä kaupungin työterveyden piiriin. Perusteena on, että omaishoitajille laaditussa työterveyshoitosopimuksessa on turvattava riittävä sairaanhoito.

Nurmisen mukaan kyse on asenneongelmasta, jos omaishoitajuutta ei haluta rinnastaa palkkatyöhön.

Aloite on saanut Sastamalassa nihkeän vastaanoton. Sosiaali- ja terveyslautakunta torppasi sen helmikuussa sillä perusteella, että valtioneuvosto valmistelee parhaillaan uutta omaishoidon lakia, johon mahdollisesti sisällytetään omaishoitajien harkinnanvaraiset hyvinvointi- ja terveystarkastukset. Lautakunta katsoi, ettei omaishoitajien siirto työterveyden piiriin ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista. Lautakunnan kaksi demarijäsentä äänestivät esitystä vastaan.

Maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle sorvattu esitys mukailee lautakunnan päätöstä. Kantaa perustellaan myös valtuuston joulukuisella päätöksellä siirtää Työterveys Akaasian Liikelaitoksen toiminta yksityiselle palveluntuottajalle kilpailutuksen kautta. Kilpailuttaminen on jo käynnissä eikä se sisällä omaishoitajien terveydenhuoltoa.

Omaishoitajat tekevät sairaanakin töitä

Ilmari Nurminen jätti valtuustoaloitteensa kesäkuussa 2014. Tuolloin Alueviesti haastatteli lapsiaan hoitavia Sanni Krigsman, Taija Poralia ja Mirka Virtasta aiheesta.

He kommentoivat asiaa muun muassa näin:

”Omaishoitajat sinnittelevät kipeänä viimeiseen asti, koska aikaa päivystyksessä jonottamiseen on hankala järjestää.”

”Varmaankin työterveyshuollossa käytäisiin lähinnä korkean kuumeen tai kovan kivun takia. Tuskin kukaan pienen flunssan takia palvelua edes käyttäisi. Me kun emme tarvitse sairauslomaa, olemme sairaanakin töissä.”

”Sillä kuka tai minkä puolueen edustaja aloitteen tekee, ei pitäisi olla merkitystä. Työterveyshuollon järjestäminen olisi järkiratkaisu. Me omaishoitajat säästämme niin paljon yhteiskunnan varoja, että pieni satsaus hyvinvointiimme maksaa varmasti itsensä takaisin. Työkykyisempinä omaishoitajat jaksavat myös työskennellä pidempään, mikä tuo lisää säästöä Sastamalan kaupungin kassaan.”

Poimintoja

  • Nimetön

    Tsemppiä ja jaksamista omaishoitajille! Tiedän, että aina ei ole helppoa. Omaiseni sairastuttua, olen huomannut, että joka asiasta saa olla valittamassa ja vaatimassa oikeuksiaan ja hoitoa, varsinkin jos sairastunut ei itse siihen kykene. Miksi siis asioista pitää tehdä niin vaikeita?! Toivon, että omaishoitajien terveydenhuolto saadaan tavalla tai toisella toimivaksi ja joustavaksi. En usko, että omaishoitajat valittavat mistään turhaan. Ja he, jos ketkä, säästävät kuntien rahavaroja! Muistakaa kaupunkien päättäjät se!

  • muija

    Aloite jätettiin kesäkuussa 2014.Kestääkö valtuustoaloitteiden käsittely aina noin kauan?

  • Nimetön

    Koska sosiaali- ja terveyslautakunta näytti aloitteelle nyrkkiä. Voiko asian siirtää niitten päätettäväksi, joilla on vielä oma järki tallessa?

  • karik

    Omaishoitajat ovat tärkeitä ko. asiaa tarvitseville henkilöille. Ihmettelen vain, miksei terveydenhuoltoa heille voida toteuttaa?
    Ilmeisesti kilpailutus lienee kesken….piirien kesken!
    Luultavammin kyseisellä lautakunnalla on tärkeämpää ”pakolaisasia”….sinnehän rahaa syydetään!
    Politiikka ei liity tähän.

  • Nimetön

    Jos kenen, niin omaishoitajien työterveyshuollon pitäisi olla itsestäänselvyys! Jos hoitajankin terveys pettää, on hoidettavia kaksi. Ennaltaehkäisy on halvinta hoitoa tässäkin.

  • Nimetön

    No lautakunnalta ei pakolaisille rahaa anneta, ne tulee valtiolta, spr:ltä ja yksityiset terveysasemat hoitaa ne. Pointti on kai se että pitää olla työsuhteessa ja silloin työnantaja järjestää työterveyshuollon. Ja toisekseen työterveyshuollon tehtävä on ennaltaehkäisevä työ ei niinkään nuhakuumeenhoito. Joskin pitkälti sieltä sairaslomaa haetaan äkillisiin sairastumisiin.

    • Nimetön

      Ihanaa kun joku on hieman kartalla siitä mitä työterveys on. Se kun ei ole työikäisten terveyskeskus!

      • Nimetön

        15.25: Siis juuri siksi omaishoitajien pitäisi päästä työterveyshuollon piiriin, ENNALTAEHKÄISEVÄSTI. Miksi sitten muuten siellä on päivystävän TH:n vastaanotto?

      • Nimetön

        vastaus Nimettömälle 14.3 klo 23.09
        Hienoa kun työterveyden toiminta kiinnostaa. Siitä löydät kattavat tiedot työterveyshuollon sivuilta. Tuosta päivystyksestä nostetaan esille tässä se ,että työterveyshuollon sairasvastaanotto on työnantajan valitsema extra työntekijöilleen jota ei maksa yhteiskunta, vaan työnantaja+työntekijät.

  • Nimetön

    Omaishoitaja työ on todella raskasta, tiedän kokemuksesta..ei siinä auta jos sanotaan vie terveyskeskuksen vuodeosastolle tai vanhainkotiin.

  • Nimetön

    Olen seurannut vanhimman sisareni työtä omaishoitajana. Sisareni on synt. v.43. Hän on hoitanut sairasta miestään kotona jo parikymmentä vuotta. Nyt mies ehkä pääsee laitokseen, kun joutuu munuaisten vajaatoiminnan takia hoitoon. Ilman vaimoaan tämäkin mies olisi ollut jo ajat sitten laitoshoidossa.
    Omaishoitajille kaunis kiitos. Heille pitäisi olla enemmän etuja esim. kertyvä eläke tai jotain muuta …..

  • Asiaa pohtinut...

    Aloite on järkevä. Miettikää, kuka on omaihoitajan työnantaja ja kuka maksaa palkan? Omaishoitajan terveydestä kannattaa todella huolehtia. Omaishoitajat harvoin ajavat omia etujaan, joten jonkun toisen on se tehtävä. Ilmarille kiitos, että on herätellyt asiasta keskustelua. Omaishoitajien asemassa on paljon parannettavaa. Tutustukaa asiaan ja kuunnelkaa 24 tuntia vuorokaudessa tehtävässään kiinni olevia henkilöitä. Heillä on lakisääteisesti kolme päivää kuukaudessa vapaata,mutta maksavat näinä päivinä omaisen hoidosta. ei ole lomapalkkaa eikä lomarahaa. Omaishoito on toki kutsumustyötä ja osoittaa todellista kiintymystä hoidettavaan omaiseen joten omaa jaksamista ei aina eedes osata arvioida. Omaishoitajan aseman parantaminen on pikaisesti tarpeen. Emme tosiaan edes tiedä milloin mahdolliset uudet lait tulevat voimaan ja mitä ne pitävät sisällään.

Kommentointi ei ole käytössä.