Johtaja haussa Pukstaaviin

Koeistunto jättituolissa, ja olo on kuin Liisalla Ihmemaassa.
Leena Aaltonen johtaa muun muassa Pukstaavia.

Suomen kirjainstituutin säätiö hakee parhaillaan johtajaa, joka vastaa Suomen Kirjainstituutin, Pukstaavin ja Sastamalan seudun museon johtamisesta sekä toimii säätiön asiamiehenä.

Nykyinen johtaja ja asiamies Leena Aaltonen jää eläkkeelle ensi vuoden heinäkuussa.

Valittavalta edellytetään johtamistaidon ja soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi muun muassa kokemusta säätiö- ja museotoiminnasta sekä kirjallisuuden ja kirjallisen kentän tuntemusta.

Paikka täytetään elokuun alusta alkaen tai sopimuksen mukaan.

Hakuaika päättyy 26. huhtikuuta.

Poimintoja

    • Pitäisi osata jotain tehdäkin

      Nyt ei mitään johtajaa eiköhän nykyisistä löydy riittävän pätevä…säästöä tulisi heti..

  • Nimetön

    Jari Andersson olisi varmastikin paras seuraaja, mutta kuka korvaisi hänet rehtorina? Eipä taida yhtä pätevää löytyä. Olisko kylän työttömissä sopivaa, kyllä kai siellä on monen alan ammattilaisia.

  • Vaihtoehtoja

    Valitkaa tyrvääläiseen tyyliin henkilö Tampereelta. Verot menevät sinne, virkanainen suhaa bussilla mäkisiä teitä. Ei mitään sitoutumista sen enempää seudulle eikä loanheittoa virka-ajan jälkeen. Vain viranhoitoa, ei sitoutumista pippaloihin, pappaloihin.

    Tai sulkekaa koko rahareikä. Ne rahat Varilan uuden koulun rakentamiseen pallokentälle sinne alueelle. Jo alkaisi järkeä tulemaan enemmän homeen seasta.

  • Pukstaavi on museo

    …kirjainstituutin säätiön ylläpitämä valtakunnallinen museo..

    Vanhan kirjallisuuden päivät ja Herra Hakkarainen…

    Voi turhuutta ja näitä ei voi edes yhdistää yhdeksi…ja sitten on vielä nämä kirjapäät ja lukutoukat..

  • Nimetön

    Yhtään uutta johtajaa ei Sastamalaan pidä palkata.
    Yli puolet toiminnoista siirtyy maakuntien hoidettaviksi, nyt järkeä päätöksentekoon!

  • Nimetön

    Andersson takuuvarmasti. Onhan hän kokoomuslainen, porvarisukua ja Satosen äänitorvi paikkakunnalla. Parasta laatua porvareista.

  • Makke

    Lopettakaa koko rahareikä, keskittykää oleelliseen, elikä veronmaksajien tavallisen
    arjen hyvinvointiin ja turvallisuuteen…

  • Makke

    Aina vaan johtajia, tarvitaanko työntekijöitä?
    Onko sastamalaisilla päättäjillä muuta mielessä ku pukstaavi, herra hakkarainen,
    kirjapäivät, tyrvään kirkot, museot, antiikkipäivät, …ym…Voisko välillä vaikka repästä
    kunnolla, irtautua vanhoillisuudesta, lopettaa tyrvääläisen katkeruuden, kateuden ja pessimistisyyden (tämä vihje myös tavallisille sastamalaisille). sastamalan ’kaupungin’ päättäjien tylsyys heijastuu suoraan asukkaisiin negatiivisesti, sen huomaa jo
    kauppojen kassajonoissakin…ja poismuuttajien määrässä. Olen syntynyt 1965 jolloin Vammalan kauppalasta tuli kaupunki, sitä se olikin jonkin aikaa, mutta nyt en viitsisi nykyisen kaupungin nimeä edes isolla kirjaimella kirjoittaa.

Kommentointi ei ole käytössä.