Kauppakassiksi, showkäyttöön ja tukanheilutukseen

Kim Nurminen ja Eero Haavisto kuuluvat huittislaiseen Team DB Demoon. Äänenpainetta ja -laatua mittaava harrastus on muuttunut elämäntavaksi. "Pokaalit ovat minulle peltikippoja. Elämänkokemus on tärkeämpi palkinto, mitä tästä saa", tuumaa Nurminen.
Kim Nurminen ja Eero Haavisto kuuluvat huittislaiseen Team DB Demoon. Äänenpainetta ja -laatua mittaava harrastus on muuttunut elämäntavaksi. ”Pokaalit ovat minulle peltikippoja. Elämänkokemus on tärkeämpi palkinto, mitä tästä saa”, tuumaa Nurminen.

”Enpä olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että jonain päivänä päädyn ompeluhommiin”, naurahtaa Kim Nurminen. Sittemmin tutuksi ovat tulleet myös teippaaminen, liimaaminen, kittaaminen ja maalaaminen, puhumattakaan erilaisista puu- ja sähkötöistä. Kaikki liittyvät kiinteästi lajeihin nimeltä MaxBoom ja Emma. Vaikka molemmissa keskiössä onkin ääni, vaaditaan sen tuottamiseen oikeanlaiset puitteet.

Kim Nurminen ja Eero Haavisto ovat yksi kolmasosa huittislaisesta Team DB Demosta. Yhdessä Antti Hyvösen, Juha-Pekka Rosnellin, Julius Saarikon ja Toni Törmän kanssa miehet rakentelevat autoja keskittyen etenkin niiden äänentoistoon, joista MaxBoomissa ja Emmassa kilpaillaan. ”MaxBoomissa mitataan äänenpainetta, Emmassa etsitään parasta äänenlaatua”, kaksikko tiivistää.

Kaverusten harrastus alkoi viattomasta kiinnostuksesta autohifiä kohtaan. Nyt vuonna 2014 perustettu kimppa kiertää kilpailuissa sekä erilaisissa autotapahtumissa ympäri Suomen. Hifilaitteistojen hankintaan sponsoritukea antaa seinäjokelainen alan yritys. Äänentoiston lisäksi Team DB Demo panostaa autojensa ulkonäköön. Haaviston Opel on esimerkiksi saanut pintaansa rouhean rosoisen raptor-pinnoitteen. ”Autojen pitää soveltua sekä showkäyttöön että tukanheilutukseen”, miehet perustelevat.

Haavisto ja Nurminen tietävät monen pitävän harrastustaan nuorten poikien popittamisena. Team DB Demon jäsenet ovat kuitenkin vakavissaan. He eivät aja kylillä rallia tai väännä työmatkoillaan bassoja kaakkoon. ”Mainetta ja näkyvyyttä haetaan kisoista, ei Huittisten keskustasta”, he korostavat. Omalla kylällä tiimin autot eivät vielä ole olleet näytillä, mutta miehet eivät pidä ajatusta mahdottomana.

Lue koko juttu tänään ilmestyneestä Alueviestistä.

KATSO VIDEO: Äänenpaine saa muovipussin ja auton oven ”lepattamaan”.

Video: Team DB Demo

 

"Kovaa soivaa autoa kutsutaan näissä piireissä demovessaksi. Päätin sitten yön pikkutunteinta, että tehdään autoon oikeastikin vessa", Eero Haavisto esittelee Opelinsa peräkontista löytyvää yllätystä.
”Kovaa soivaa autoa kutsutaan näissä piireissä demovessaksi. Päätin sitten yön pikkutunteinta, että tehdään autoon oikeastikin vessa”, Eero Haavisto esittelee Opelinsa peräkontista löytyvää yllätystä.

 

Kim Nurmisen Skodan takapenkillä ei ole sijaa kauppakasseille saati matkustajille, sillä näkymä on tällainen.
Kim Nurmisen Skodan takapenkillä ei ole sijaa kauppakasseille saati matkustajille, sillä näkymä on tällainen.

 

Puu- ja sähkötyöt, teippaaminen, liimaaminen, kittaaminen ja jopa ompelu ovat käyneet harrastuksen myötä tutuiksi Eero Haavistolle ja Kim Nurmiselle.
Puu- ja sähkötyöt, teippaaminen, liimaaminen, kittaaminen ja jopa ompelu ovat käyneet harrastuksen myötä tutuiksi Eero Haavistolle ja Kim Nurmiselle.
  • Nimetön

    Äänenlaatuun panostamisen vielä jollain lailla ymmärrän, mutta tuo äänenpainehomma menee yli hilseen. No, kai sitä hölmömpiäkin harrastuksia maailmassa vielä on mutta kyllä tämä melkein top5 kolkuttelee.

  • rousku

    Tässä harrastuksessa ei tietääkseni ole ikärajaa?? Musta hienoa nähdä että jätkät tekee sitä mistä pitävät, vielä kaiken sen jälkeenkin mitä töiltään ehtivät 🙂 Ja se että ajavat kylillä varmasti joo, mutta eivät hakkaa bassojaan ympäri kylää p****rallin aikana, vaan pitävät sen hyvän maun rajoissa ja ymmärtävät että esittelyt/näyttelyt on sitä varten että näytetään mitä kovalla vaivalla on saatu aikaan!
    Hyvä jätkät! Pitäkää lippu korkeella ja jatkakaa samaan malliin 🙂
    Terv. Musiikkia rakastava

  • Työssäkäyvä

    ”Mainetta ja näkyvyyttä haetaan kisoista, ei Huittisten keskustasta” kumma ku keskellä kylää silti lähes joka yö tarvii jumputella kerrostalo alueen läheisyydessä…

Kommentointi ei ole käytössä.