Pelkät otsikot esityslistalla hämmentävät puheenjohtajaa

Sastamalan rakennuslautakunta piti viimeksi kokouksen 10. toukokuuta. Kaupungin verkkosivuille tuli esityslista, kuten ennenkin. Nettilistalla muhi kutenkin yllätys: listalla oli vain otsikot, ei mitään asiaselostuksia. Sivuilla olevassa päätöspöytäkirjassa asiaselostukset ovat.
Rakennustarkastaja Juha Henttonen oli päätynyt ratkaisuun itsekseen. Hän selitti päätöstään muun muassa sillä, että on joutunut listojen julkaisun jälkeen käyttämään liikaa aikaa päätösesitystensä selittämiseen ihmisille. Se on poissa muusta työstä.
Lautakunnan puheenjohtaja Pentti Jarkkolle (kesk) rakennustarkastajan päätös tuli yllätyksenä.
”Olin työmatkalla, enkä osallistunut kokoukseen. Kuulin lista-asiasta kolmannelta osapuolelta. Se ei tuntunut hyvältä. Koen, että lautakunta tuli ylikävellyksi. Aikanaan rakennuslautakunnan listat taisivat tulla ensimmäisinä nettiin silloisen rakennustarkastajan esityksestä. Otan tämän uuden käänteen esille kesäkuun kokouksessamme.”

Lue lisää Alueviestistä 18.5.

Rakennuslautakunnan puheenjohtaja Pentti Jarkko ei pidä siitä, että valmistellut esitykset pidetään piilossa kaupunkilaisilta.
Rakennuslautakunnan puheenjohtaja Pentti Jarkko ei pidä siitä, että valmistellut esitykset pidetään piilossa kaupunkilaisilta.
  • Nimetön

    Pentti Jarkko on täysin oikeassa. Rakennustarkastaja Juha Henttonen halveksii avointa toimintaa.
    Juha Henttonen on lisäksi varsinainen jarru Sastamalan kehitykselle ylimielisen, jopa luokkaavan käytöksensä johdosta rakentajille.
    Vastaavan virkamiehen kanssa en ole aiemmin joutunut rakennushankkeissa toimimaan.

    • hööh

      Miksi Pentti Jarkko ei puuttunut asiaan jo viime kokouksessa? Tai jos tosiaan oli matkoilla kokouksen aikana, niin olisi edes keskustellut asiasta ETUKÄTEEN Henttosen kanssa.. Olihan tilanne jo tiedossa päiviä ennen kokousta, kaikkien kuntalaisten nähtävillä, että pelkällä otsikkotasolla mentiin. Nyt pj. puuttuu asiaan vasta kun on noussut häly. Äänten keruuta, vaalit tulossa?

  • Nimetön

    Onko Henttonen oikea henkilö juuri rakennustarkastajaksi? Toimen kuvan tarkastus olisi paikallaan.

  • Nimetön

    Niin, eikös se avoimuus ole nykypäivän juttu – kuntalaisia koskevissa yhteisissä asioissa ? Eikös kaavavalmisteluunkiin pitäisi saada ko. alueen asukkaiden saada jollain tapaa osallistua? Johtaako säästämisen vimma siihen, että asiat lähtee pikkuhiljaa lapasesta?

  • Nimetön

    Saadaan ajettua silmäätekevien asoita ohi todellisen tarkastelun. Kenen kanssa rakennustarkastaja lounaansa syö ja mitä pipossa lukee?

  • Nimetön

    Rakennustarkastajan sooloilutouhu ei ole tätä päivää. Virkamiehet ovat kuntalaisia varten. Avoimuus ja läpinäkyvyys käytännöksi.

  • Nimetön

    Työnantaja päättää renkien työn sisällöstä ja miten asiat hoidetaan.

  • Rakennusjärjestys

    Sastamalan kaupungilla on vast`íkään hyväksytty rakennusjärjestys jota rakennustarkastaja on pyrkinyt noudattamaan, mutta lautakunnan enemmistö ja kaupunginhallitus on kävellyt jatkuvasti yli, juuri valtuuston (luottamushenkilöiden itsensä) hyväksymän rakennusjärjestyksen. Paikkakunnan tapa on, että pitäisi joka paikkaan saada tehdä kaikki mitä haluaa ja minne haluaa. Rakennustarkastaja saa syyt päällensä. Peiliin katsomisen paikka on monella ennen kuin tehdään yhdestä syyllistä.

  • Juurikin näin

    ja jos perusteltuja poikkeuksia tehdään niin silloin niitä pitää noudattaa kaikkien hakijoiden kanssa tasapuolisesti.

    Ilman muuta asiakirjat vain näkyviin nettiin.

  • Nimetön

    Asiakirjat nettiin näkyviin! Onko kyse rakennustarkastajan laiskuudesta?

    • Gkiijjki

      ”Nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret, kestä lautallakaan”
      Kaupungin virkamiehet ovat yleisön palvelijoita. Ei rakentamisen aloittamista saa tehdä liian vaikeaksi. Nykyään pitää hommata konsultti, joka hoitaa lupa-asiat virkamiehen suuntaan, muuten on vaikeaa saada hakemusta läpi.
      Ja kyllä ko. viranomaisella pitää olla stressinsietokykyä vastailla rakentajien kysymyksiin. Sitä vartenhan siellä ollaan.
      Myönnettyjen rakennuslupien määrä on vähentynyt lujasti, joten mihin se aika siellä kuluu?

  • Pentti Jarkko

    Useilta kommentoijilta on jäänyt huomaamatta, että poikkeusluvat valmistellaan kaavoituspuolella ja rakennustarkasta toimii vain esittelijänä. Eli älkäähän nyt syyllistäkö rakennustarkastajaa.
    Poikkeuslupien lausuntojen antaminen on vain pieni osa Rakennuslautakunnan asioista. On väärin jos tällä perusteella asetetaan kaikki asiat pimentoon ennen lautakunnan käsittelyä.
    Tänään kaupunginhallitus oletettavasti lisää avoimuutta asettamalla ostolaskut julkisiksi. Kaupungilla pitäisi olla yhteinen linja näissä avoimuusasioissa.
    Niin se palaverin paikka on meillä seuraavassa RakLan kokouksessa.

  • Nimetön

    Rakennusluvat Sastamalassa ovat Hentosen punaisten valojen takana. Tohtiiko kaikki edes asioida hänen toimistossaan?

  • Nimetön

    Kova on poru, jotta kylälle saataisiin uusia asukkaita. Tämän tasoisen yksinvaltiaan olo kaupungin tehtävissä karkoittaa loputkin asukkaat. Nykyään avoimuus asioiden hoidossa on oltava tavoitteena.

  • Nimetön

    Rakennustarkastajan päätös taitaa kieliä painostuksesta sekä luvan hakijoiden sekä päättäjien taholta. Silti on huono päätös lähteä lisäämään salailua ja kähminnän tuntua päätöksentekoon. Sitä riittänee kyllä tarpeeksi ilman tällaisia lisätoimiakin?

  • Nimetön

    Ymmärrän Henttosen ratkaisun täysin. Ainoa virhe tässä ratkaisussa on mielestäni se, että Henttosen olisi pitänyt informoida lautakuntaa ennen tätä ratkaisuaan. Rakennustarkastaja on usein melkoisen painostuksen kohteena niin luvan hakijoiden kuin päättäjienkin taholta. Henttosen toiminnan tasapuolisuus ja lainmukaisuus kestänee tarkankin tarkastelun.

  • Nimetön

    Kannattaa lukea Sastamalan rakennuslautakunnan päätös 8.3.2016 §21 ja kaupunginhallituksen päätös 29.3.2016 §72 niistä selviää millaista päätöksenteko saattaa olla. Toteutuikohan tasapuolisuus ja lainmukaisuus?

    • Juurikin näin

      ..esittelijä on vastuussa….mutta jos lautakunta muuttaa päätösesitystä se ottaa itse vastuun päätöksestä…

  • Nimetön

    Moni rakentaja on saanut nykyisestä rakennustarkastajasta tarpeekseen. Yksi laajennusta tekevä yritys kimpaantui niin paljon, että oli vähällä siirtää koko laajennuksen muualla. Syynä oli rakennusvalvonta ja ilmeisesti v-mäinen kohtelu. Kyseisen virkamiehen työsuhde olisi pitänyt päättää jo koeajalla, mutta kukaan kaupungin johdosta ei ollut hereillä. Virkamiehestä ei tahdo millään päästä eroon. Siinä se pkele istuu eläkeikään asti kuin tatti. Nyt pitäisi päättäjiltä löytyä ryhtiä.

  • Nimetön

    Kysymys Alueviestiin. Onko juttu kopioitu naapurilta vai oletteko kirjoittanut viikon juttua. Pöytäkirja kokouksesta on ilmestynyt 10.5. Puhutte 16.5 kokouksen esityslistasta. Juttu on melkeen identinen tyrviskän jutun kanssa vain jarkon kommentti ei ollut tyrviskässä.

  • Nimetön

    Kaikille rötisköille vaan rakennusluvat niin kyllä silloin kaupungissa on hyvä rakennustarkastaja? Kaupunki hyväksyy mm. kaavamääräykset ja rakennusjärjestyksen noudatettavaksi rakennuslupia käsiteltäessä, mutta kas kummaa rakennusluvat tulisi käsitellä kuitenkin ikään kuin kaavamääräyksiä ja rakennusjärjestystä ei olisi olemassakaan. Myöskään rakentamismääräyksiä ei sallittaisi huomioida lupia käsiteltäessä. Kukaan ei kanna huolta tekeekö rakennustarkastaja virkavirheitä mikäli ei noudata olemassa olevia rakentamista sääteleviä lakeja, asetuksia, ym. asiakirjoja ja määräyksiä.

  • Nimetön

    Virkavirheistä tiedä,mutta v….mainen virkamies on käytökseltään.

    • Nimetön

      Tämä on tositarina 60-luvulta. Isäni rakensi taloa. Paikallinen rakennustarkastaja ei antanut rakennuslupaa. Isäni rakensi vaan talon vesikatoon asti. Sen jälkeen sitten lopulta rakennuslupa tuli, että sitä vaan, että on näitä hankalia virkamiehiä aina ollut.

    • Nimetön

      Siis tämä kommentoija ei vois vääremmässä olla! Nykyisin ihmiset luokitellaan sen mukaan, mitä paskanpuhujat ja hössöttäjät kahveella ja facebookissa höpisevät. Kaikki järki kadonnut maailmasta..

  • ent rpk

    Kiiruun tuntu ei liene oikea syy jos on tunnin puhelinaika päivässä, lienee päättämättömyys vallalla vm:llä

  • Nimetön

    Kaupunginhallituskin estää rakennushankkeita. Kiikoisjärvelle se ei antanut poikkeamislupaa tehdä uutta pikku saunaa vanhan purettavan tilalle. khall.16.5.16 §121. Mitäs tää on?

    • Sopiva hakija ja oikeaa sukua

      Aiemmin viljamyllyt kävivät koskenkorvalla..

      Outo ratkaisu koska samaan aikaan myönnetään poikkeus Kutalansaareen tutkitaan vielä tarkemmin ja palataan asiaan

    • Tekstin lukenut kiikoslainen

      Kiikoisjärven kohdalla ei ollut sauna (vaikka hakija väittää) vaan loma-asunto.
      Kantatila oli ylittänyt rantarakentamisen rakennusoikeutensa. Olisi syntynyt uusi rantarakennuspaikka. Tasa-arvoisen käsittelyn takia KH teki oikean päätöksen. Vanhan saunan saa kyllä korvata saunalla, kuten valmistelijakin on opastanut.

      • Kuttukappelin Vilperi

        Niinpä, jos lukee asiaa koskeneen päätöksen perusteluineen, huomaa kyllä, että hakija kompastui omaan taipumattomuuteensa. Häntä oli opastettu jo etukäteen, että lupaa ei anotussa muodossa voida antaa, mutta hänelle oli myös kerrottu, miten asia olisi ratkaistavissa korjaamalla hakemusta. Oli hakijan oma päätös hakea lupaa, joka oli jo etukäteen mahdoton.
        Paljolta porulta vältyttäisiin, jos jokaista oletettua vääryyttä ei heti alettaisi puida julkisuudessa ilman, että tutustutaan edes pintapuolisesti tosiasioihin esimerkiksi päätöstekstit lukemalla. Sastamalan virka- ja luottamusmiehet ovat pääsääntöisesti päteviä ja tasapuolisia.

  • Kiikoisten rantasauna

    Hyvin menee..herrat nauraa…
    Eikö tuo ole pelkkää viisastelua,jos joku näkee vaivaa rakentaa saareen itselleen lomapaikan keneltä se on pois.

    Kaupunki on vastikään leikannut uuden Rajalahteen tulevan saunan rakennus oikeutta 35 m2 eli 70 000 euroa..se on pois kaupungin asukkailta..oikeesti siirtäkää tuo oikeus saareen

    • Kuttukappelin Vilperi

      Kuntalaisia on kohdeltava tasa-arvoisesti. Jos yhdelle annetaan poikkeuslupa, on muillekin samat ehdot täyttävälle annettava se. Puhumattakaan, että kaupungin paikkaan sidottua rakennusoikeutta tuosta vaan siirrettäisiin jollekin yksityiselle. Silloinhan jokainen olisi vaatimassa kaupungin käyttämättömiä rakennusoikeuksia siirrettäväksi milloin mihinkin luotoon. Niin, miten se on kaupungin asukkailta pois, jos kaupunki säästää menoissaan pysyäkseen asetetuissa menoraameissa?
      Tuo Kiilmannin vapaaa-ajanasunnon rakentaminen olisi lopulta törmännyt myös jäteveden käsittelyjärjestelmän rakentamiseen. Miten sellainen olisi rakennettu kalliosaareen? Vanha sauna kantoveden varassa ei tarvitse muuta kuin pesuvesien imeytyksen maahan, mikä sekin tarkoittaa Kiilmannilla niiden laskemista järveen.

  • Nimetön

    Taasko sielä kiikosten päässä on vaikene ymmärtää.
    Pitkään tässä olikin hiljasta

  • Kun kone yskii

    Rakentaminen pyörittää kunnan taloutta

    Uskoisin että nyt evätty poikkeuslupa saattaisi menestyä hallinto -oikeudessa..

    Jos hakija viitsi kerätä itselleen kaikki viimeisen kymmenen vuoden aikana käsitellyt poikkeusluvat ja toimittaa ne hallinto oikeudelle niin jo tasapuolinen kohtelu edellyttää että poikkeus myönnetään..

    Merkittiin että kaupungin hallituksen puheenjohtaja Jari Andersson poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen…

  • Nimetön

    Kiikoisjärvi ja sen saaret ovat niin pieniä, ettei niille saarille pitäisi rakentaa yhtään mitään. Vähäiset saaret retkeilijöiden käyttöön! Kiikoisjärvi on oikein sopivan kokoinen esim. melojille. Rannan tuntumaan voi rakentaa lukaalin ja rantaan saunamökin. Se on provosoimatonta järvimaiseman kunnioittamista.

  • Nimetön

    Suosittelen ja siihen varmaan moni yhtyy ensin rakennetaan ja sitte haetaan lupa, tietysti tämäkin riippuu paikasta.

Kommentointi ei ole käytössä.