Rajalahden saunaurakka loppusuoralla

Kiikoisten kohutun rantasaunan kokonaisvastuu-urakkaa vetävä vammalalainen Rakennusurakointi T. Myllymäki saa työnsä valmiiksi 13. kesäkuuta mennessä.
Rantasaunan paikasta väännettiin viime keväänä kättä rankasti. Sille osoitettiin vaihtoehtoista tonttia lähempänä Kiikoisten keskustaa olevaa Hämeenlahtea. Kaupunginhallituksen äänestystuloksella 9-4 saunan paikka määräytyi Rajalahteen vanhalle virkistysalueelle.
”Kätevämpi paikka olisi Hämeenlahti ollut, sillä se olisi kävelymatkan päässä Kiikoisten keskustasta. Sitä paitsi nyt kaupungin rantasaunoja on turhan tiheään, kun Kiimajärven sauna on vain muutaman kilometrin päässä”, katsoo tekninen johtaja Jorma Tuomisto.
Hanke toteutettiin Sastamalan kuntaliitosneuvottelusopimukseen kirjatulla 400 000 euron summalla. Saunan käytännön toimintaa hallinnoi kaupungin liikuntapalvelut.
”Paikka on määrättyinä aikoina yleisön käytettävissä, ja sitä myös vuokrataan. Todennäköisesti siellä pääsee talvella avantoon. Laituri uusitaan kokonaan”, kertoo liikuntapäällikkö Jari Aho.
Sastamalan kaupunginhallitus kokoustaa uutuuttaan tuoksuvissa tiloissa juhannuksen aikaan, kun urakan lopputarkastus on suoritettu. Kesäkuun lopulla rantasaunalla on suunnitteilla pitää kaikelle kansalle suunnattava avoimien ovien päivä.
Yleisövuorot alkavat rullata 27. kesäkuuta alkaen aina heinäkuun lopulle saakka. Sauna on lämmitettynä, ja polskimaan ja viihtymään pääsee tiistaisin ja torstaisin kello 16-20.

Lue koko juttu Alueviestistä 25.5.

Aliurakoitsijoina ovat uurastaneet Sähkötyö Telilä, Putkityö Pasi Nieminen, Iskitek ja Maanrakennus Mikko Kiikala. Vanhan saunan purkutyöt aloitettiin viime marraskuussa.
Aliurakoitsijoina ovat uurastaneet Sähkötyö Telilä, Putkityö Pasi Nieminen, Iskitek ja Maanrakennus Mikko Kiikala. Vanhan saunan purkutyöt aloitettiin viime marraskuussa.
Tupakeittiöhuoneen ikkunoista avautuu maisema Kiikoisjärvelle.
Tupakeittiöhuoneen ikkunoista avautuu maisema Kiikoisjärvelle.
Kiikoisjärvenpuoleiset ikkunat ovat seinänkorkuiset.
Kiikoisjärvenpuoleiset ikkunat ovat seinänkorkuiset.
Löylyhuoneessa on tilaa ja se lämpiää 33 kilowatin kiukaan voimin.
Löylyhuoneessa on tilaa ja se lämpiää 33 kilowatin kiukaan voimin.
Kahdessa pesutilassa on parisuihkut.
Kahdessa pesutilassa on parisuihkut.
Myös liikuntarajoitteiset on huomioitu.
Myös liikuntarajoitteiset on huomioitu.
Tuvan seinien katonrajaan tulee akustiikkalevyille sommiteltavaa taidetta. Levyt ovat sastamalalaisen Yesecon käsialaa. Maisemavalokuvat niihin on ottanut Reijo Keskikiikonen.
Tuvan seinien katonrajaan tulee akustiikkalevyille sommiteltavaa taidetta. Levyt ovat sastamalalaisen Yesecon käsialaa. Maisemavalokuvat niihin on ottanut Reijo Keskikiikonen.
Rajalahden alueella on 3 Kiikoisten kunnan aikoinaan pitämää vuokramökkiä. Sastamalan kaupunki havittelee alueelle kaavamuutosta, joka toisi rakentamiselle rantaoikeudet.
Rajalahden alueella on 3 Kiikoisten kunnan aikoinaan pitämää vuokramökkiä. Sastamalan kaupunki havittelee alueelle kaavamuutosta, joka toisi rakentamiselle rantaoikeudet.
  • Nimetön

    Onneksi vielä joskus sentään luottamushenkilöillä riittää valtaa tyrmätä virkamiesten typerät suunnitelmat!

  • Hieno tulee ja oikeaan paikkaan

    Kiitos rakentajille ja Kiikoistoimikunnalle.

    Näkyy olevan paikallisia urakoitsijoita joten nekin rahat jäävät paikkakunnalle.

    Urakka summa taisi olla. 330 000 euroa.

    Nyt lähdetään varaamaan vuoroa heinäkuuksi.

    Kiitos paljon

  • Nimetön

    Mökkejä ei missään tapauksessa saa hävittää päin vastoin muutama lisää aivan huippu paikka ainakin koira perheille <3
    ollaan oltu ite 5 jussia ja ollaan tosi tyytyväisiä (y)

    • Nimetön

      Eiköhän Sastamalan Tilakeskuksen ole tarkoitus kaavoittaa Rajalahdesta mökkitontteja ja myydä ne. Tarkoitus oli kaavoittaa ja myydä koko Rajalahti, onneksi luottamushenkilöt päättivät toisin!

  • Nimetön

    Äärettömän hyvän näköiset laatotukset. Hyvät värit. Kiitos työn tehneelle.

Kommentointi ei ole käytössä.