Kouluverkkoselvitys: Varila kiireellisin kohde

Sastamalan kaupungin perusopetusverkon tarkastelu on loppusuoralla. Valtuustoryhmien 18. huhtikuuta antaman kannanoton mukaisesti perusopetusverkkoon ei ole tulossa muita muutoksia kuin Kaukolan lopettaminen jo aiemmin linjatun mukaisesti 1. elokuuta 2017.

Valmisteluaineiston mukaan kaikkein kiirelisin asia on Varilan koulun uudelleen rakentaminen nykyiselle paikalleen. Koulussa opiskellaan esikoulusta kuudenteen luokkaan saakka.

Peruslinjauksena on myös se, että jokaisessa entisessä kuntakeskuksessa on alakoulu ja Sastamalassa on kolme yläkoulua.

Yhtenäiskouluajatusta ei kuitenkaan ole kokonaan haudattu. Tilat ja oppilasmäärät eivät vain tällä hetkellä puolla toteuttamista.

Perusopetukselle on aikanaan määritelty 500 000 euron säästötavoite. Jos se ei toteudu, tavoitetta pitää tarkentaa uusilla laskelmilla.

Perusopetusverkosta pidetään kaikille avoin keskustelutilaisuus tiistaina 31. toukokuuta Sylvään koululla kello 18. Valmisteluaineisto löytyy osoitteesta: www.sastamalankaupunki.fi/ajankohtaista.

Poimintoja

  • Nimetön

    Miksi oppilasmäärien vähennyksiä ei osoiteta prosentteina? Sylvään ikäluokka on lähes 200 ja Äetsän 50. Silti oppilasmäärän vähennystä verrataan rinnakkain. Esitys ei ole objektiivinen. Onko Yli-HongIsto, Rintamäki ja Andersson jäävänneet itsensä käsittelystä?

    • Corpus juris civilis

      Tarkootatko että Äetsän (Kiikan) yläasteikäiset eli 7-9 luokkalaiset pitäisi kuljettaa Sylväälle?

  • opettaja valtuutettuja ovat myös

    Huhdanmäki…Naatula…Tammisalo..Satonen…Niemi saa palkkansa Sastamalan opistolta ja T Pietilä myös kaupungilta

  • Ihmettelevä ?

    Kovin on Kiikan koulun henkilöstöllä vaatimattomat ajatukset omasta koulustaan merkittynä liitteen koulukortteihin. Haluan kysyä eikö koulun ympäristössä ole mitään opettajan työpäivää helpottavaa tai opetuksessa hyödynnettävää ympäristöä ?Oletteko väsyneet jatkuviin kyselyihin vai miksi ette ilmaise mitään positiivisia asioita ? Surullista…………….
    ” Ehdotamme kunto- rakenne- ja kosteusmittauksia (ulkopuolisen asiantuntijan toimesta), jotta saamme koulusta tarkan yksityiskohtaisen tiedon. – Tilat opetuskäyttöön ovat toimivat. Pieniä maalaustoimenpiteitä (esim. käytävät) ja materiaalien uusimista (käytävien naulakot) rakennus vaatisi. – Piha-alueen asfaltin kunnostustarve ”

  • Ihmettelevä ?

    Pyydän anteeksi edellistä kommenttiani, olette kiitettävästi huomioineet SWOT analyysissa Kiikan koulun upeat mahdollisuudet. Koulukorteissa tilanne näytti muihin kouluihin verrattuna surulliselta.

    • kiikan koulusta

      Koulukortti on kaupungin (kares) tekemä, ja he eivät voi positiivista sanoa, koska Kiikan koulun haluavat lopettaa. Surullista. Pistää vihaksi tällainen asioiden hoito.

  • Nimetön

    Sylvään remonttia haittaa tulevat Kirjapäivät, töitä täytyy suunnitella tehtäväksi kirjapäivien mukaan. Koulu on kuitenkin opetusta varten ja kesät ovat koulujen korjausaikaa, miksei kirjapäiviä siirretty pidettäväksi Vexveareenalla tai jossakin muualla? Haittaamasta Sylvään remonttia!

Kommentointi ei ole käytössä.