Tangokirkko oli yleisömenestys Karkussa

Karkun kappeliseurakunnan pappi Anu Jokinen-Lundén ei peitä riemuaan.

”Ajatus Tangokirkosta Sastamalassa oli heti niin, että sanajumalanpalvelus on muuten aivan sanajumalanpalvelus, mutta musiikki on tarkoin valikoituja tangoja, joiden sanat sopivat juuri siihen kohtaan jumalanpalvelusta. Mouhijärvellä järjestetystä Iskelmäkirkosta on jo pari vuotta, joten nyt oli aika tälle.”

Tangokirkkoon vyöryi yli 600 henkeä viime sunnuntaina, mikä kirjattiin Karkun kirkon kaikkien aikojen kävijäennätykseksi. Ensimmäiset tulijat hakivat paikkojaan jo runsas tunti ennen tilaisuuden alkua. Koska musiikista vastasi tanssiorkesteri solisteineen salin puolella, myös urkuparvi oli yleisön käytössä. Alkusanoissaan Anu Jokinen-Lundén, ”Anu-pappi”, huomautti, että musiikkiesityksille ei ole suotavaa antaa aplodeja kesken jumalanpalveluksen vaan taputetaan vasta palveluksen lopussa. Kuulijat eivät malttaneet pidätellä, sillä suosionosoitukset kiirivät ennenaikaisesti, mikä nostatti tunnelmaa entisestään.

Anu-pappi pursuaa olevansa Taivaan Isälle kiitollinen jokaisesta kirkkovieraasta ja jokaisesta, joka oli mukana toteuttamassa Tangomessua Pyhän Kolminaisuuden päivänä 22. toukokuuta.

”Voi sitä rukouksen voimaa, sellaista rukouksen hyrinää, kun monisatapäinen väkimäärä yhtyy Isä meidän -rukoukseen!”

”Kun vuoden alussa otin yhteyttä Tanssiyhtye Veikko Niemisen Antti Särösaloon, hän heti sanoi ’kyllä’. Bändin Kiikoisten pojat ovat minulle tuttuja; olen heitä Lavian koulussa opettanut ja toimituksiakin saanut heille tehdä.”

Yhteislauluja kirkossa olivat Valkovuokot, Liljankukka, Sä kuulut päivään jokaiseen, Pieni sydän ja Satumaa. Esilaulajina ja solisteina orkesterin Antti Särösalon lisäksi olivat Sastamalan seurakunnan kanttori Anu Mattila ja paikalliset laulajat Kaija Pietilä ja Essi Leppäkoski.

Ihan kaikki eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että virsien vaihtaminen tangon rytmeihin sopii evankelisluterilaisen kirkon toimituksiin.

Lue koko juttu Alueviestistä 1.6.

  • annastiina

    mielestäni tangot kuulukoon seuraintaloille ja kesälavoille , kirkko pidettäköön hengellisille lauluille , joissa lauletaan JUMALAN KUNNIAKSI .
    II

    • Nimetön

      Olen kanssasi samaa mieltä,tässä on kirkko alennettu tanssilavaksi. Ev.lut kirkolla kyseenalasia kikkoja saada väkee kirkkoon! En näe enää mitään syytä kuulua ev lut kirkkoon!

      • Mukana ollut

        Eihän nyt ollut kyse tanssihallista. Ei pidä sekoittaa asioita . Musiikin kuuntelu ja tanssiminen on kaksi eri asiaa mielestäni ?

    • Nimetön

      . Ei mitään moitteen sijaa Tangokirkonmenossa, suurella antaumuksella kansa lauloi . uskontunnustus ja Isämeidän kaikui taatusti normaalia kovemmin. Taannoin yksi kirkkoherra sano että mitä väliä millä soitetaan kun Jumalan kunniaksi se tehdään.Pitääkö meidän olla niin jäyhiä ja vakaita katsokaa miten kansat laulavat ja tanssivat aivan vakaan uskontonsa puolesta tuolla etelän maissa. Kyllä se maailmanlopun meininki asuu tänäpäivänä ihan muissa intresseissä kuin Tangojumalanpalveluksessa. Iloinen osallistuja Putajasta.

  • Nimetön

    Ainakin Myllymaan Urheilutalolla on pidetty helluntaiseurakunnan tilaisuuksia ja en ole kenenkään kuullut paheksuvan että tanssisalissa on myös hengellistäohjelmaa, joten kyllä kirkkohuoneessakin voi esittää muutakin kuin virsiä. Maailma muuttuu, muuttukaamme myös me seurakuntalaiset mukana.

  • Nimetön

    Olen sitä mieltä, kun on sävelletty ihania virsiä ja hengellisiä lauluja, lauetaan niitä kirkoissa. Meiltä löytyy koulutettuja kirkkomuusikoita, jotka osaavat säestää ja laulattaa. Lauletaan kauniin ihanat tangot ja valssit seurataloilla ja tanssilavoilla, niin kun on aina ennenkin tehty. Ei hajuvettä lihapullaan. Soi kunniaksi Luojan, nyt virsi kiitoksen…Mitä sanoisi Oskar Merikanto, Ilmari Krohn ja Armas Maasalo, jos eläisivät?

  • Nimetön

    Tangokirkko oli hienosti järjestetty erilainen jumalanpalvelus. Kaikissa esitetyissä tangoissa oli sopivasti sanomaa ihmisen elämään täällä maan päällä. Esilaulajat/solistit sekä yhtyeen pojat esiintyivät kirkkoon sopivalla hartaudella.
    Mielestäni esitetty tahtilaji ei tee musiikista mitenkään kirkkoon sopimatonta.
    Yhden musiikkiesityksen olisin korvannut kuitenkin esim. klassisella musiikilla (kirkollisten ilmoitusten jälkeinen kappale).

  • vanhanaikainen

    Älkää tehkö minun huoneestani markkinahuonetta. Sanoo Jeesus. Nykyään ei ole muita kuin ateisteja. Herran huoneesta ei tarvitse tehdä ” tanssipaikkaa” ilman tansseja. Jos haluat tangoa mene sinne missä ilorientoinen kansa remuaa. Voi kun olisi nähnyt kaikkien niiden uteliaiden kasvot siellä kirkossa. Nykyään ei missään tunnu enään olevan ” häpyä” kaikki on sallittua nyky mailmassa. Minä en kehtaisi aina edes näyttää naamaani.

    • Nimetön

      Neuvostoliiton aikaan Suomessa paheksuttiin syvästi kun siellä muutettiin kirkkoja elokuvateattereiks tai muuhun maalliseen käyttöön, nyt näkyy täällä olevan sama trendi,eikä kukaan paheksu. Venäjällä on palautettu kirkkoja siihen alkuperäiseen käyttöön.

  • vanhanaikainen

    Myllymaan urheilutalo ei olekkaan rakennettu Herran huoneeksi. Sinne ne rallatukset sopivat parhaiten . Ei kirkkoon kiitos.

  • Nimetön

    Olisiko kirkkoon soveltunut tankotanssi, tähän tangotilaisuuteen?

  • Kirkkovaltuutettu

    Olin aluksi hiukan epäileväinen. Kun näin netistä kansanpaljouden, ne tangot, Anupapin vetämän messun ja kaikki viisi kolehdinkerääjää niin katso; mieleni muuttui pienessä hetkessä! Jos normaalimessussa on kolmekymmentä ja nyt kuusisataa, niin tämä ihmiskoe kannatti tehdä. Joku edellä kirjoitti että kirkollisten ilmoitusten jälkeen musiikki ei sopinut siihen tilanteeseen; olen täysin samaa mieltä. Parempia löytyy. Muuten hyvä.

  • Nimetön

    Esimerkki: Kirkollisten ilmotusten jälkeen, luetaan kuolleitten nimet, päälle joku Satumaa tai Liljankukka. Järki hoi seurakunnan väki

  • Nimetön

    Tämä on hienoo. Kannettiinko kolehtii? Myllymaassa on monella napanteripullo mukana, oliko kirkkokansalla ja ottiko väki napanteria? Yrittivätkö ottaa huikkaa ikäänkuin vaivihkaa. Ei tarvitse ottaa salaa. Muuttipa Jeesuskin vettä viiniksi sammiokaupalla. Paljonko tuli kolehtii? Olivatko laulajat ilman palkkaa. Riittikö kolehti palkan maksuun. Voidaanko kirkollisveroa alentaa siinä tapauksessa, jos tangot tulevat jokapyhäisiksi? Mutta saatiinpa väkee kirkkoon ja tilastot senkun paranee! Seuraavaksi järkätään tanssit seurakuntataloille ja se on sitten sekahaku ja tunti naisille.

  • Nimetön

    Bingo toisi kirkkoihin kaivattua lisäväkeä ja saataisiin tilastot nousu-uralle.

  • Ei Herran huoneessa

    Pitäkää tango konserttinne puistossa ja keräkää se kolehti siellä.

  • Heimo Kuukka

    oli erittäin hieno jumalanpalvelus kun saatiin niin paljon seurakuntalaisia jumalan sanan ääreen.Kun kuuntelette niitä lauluja jota kirkossa laulettiin ne koskettaa meitä jokaista samoin kuin monet virretkin. Olkaamme kiitollisia siitä että saamme näin paljon seurakuntalaisia kirkkoon.

  • Nimetön

    Mahtavatko kritiikin esittäjät olla paavillisempia kuin paavi itse?
    Hieno, vähän erilainen jumalanpalvelus, kiitos järjestäjille.

  • tietäjä

    Vaihtelevalla menestyksellä myös tango ja kirkko on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan erilaisissa laitoksissa tapahtuvaa valmistusta.

  • Nimetön

    Niin oli Jeesuksen ristiinnaulitseminenkin YLEISÖMENESTYS !!!!!!!!

  • Kirsti Lahti

    Heimolle tiedoksi kyllä ne laulut koskettavat yhtä paljon kotona tai autossa kuunneltuna. Ei niitä Herran huoneessa tarvitse laulattaa. Yhteen aikaan tapeltiin siitä Veteraanien Iltahuudosta. Kyllä se isäni hautajaisissa kävi. Kyllä kirkkoon täytyy väki saada tulemaan muutenkin. Mutta tuntuu siltä että ATEISTIEN määrä senkun kasvaa ja nuorempi sukupolvi ei välitä mistään eikä opeta lapsilleen saatika veisi pyhäkouluun. Hyvä jos kuuntelevat Jumalanpalvelusta Sunnuntai aamuna radiosta. Kännykän tuleminen on pilannut kaiken. Nyt vaan sometetaan ja pelaillaan ,kuunnellaan musaa.

  • Kyrwää

    Voi tätä kiihkouskovaisten kylää,ei varmaan muualla Suomessa ole vastaavaa,ehkä jossain pohjoisen pikkukylissä saattaa olla samaa meininkiä.

  • Nimetön

    Kirkkomusiikista yleensä: Minusta tuntuu, että hän, jonka kunniaksi noita satojentuhansien urkuja, konsertteja ja muutakin musiikkia järjestetään, hymyilee surumielisesti ja sanoo: Katsokaa pajupilliä puhaltavaa lasta. Se riittää minulle.

    • Nimetön

      Tai ei ole instrumentteja lainkaan, pelkät kauniit osaavat ihmisäänet.

      • Kuttukappelin Vilperi

        Nostakaa ilohuuto Jumalalle, joka on meidän väkevyytemme; nostakaa riemuhuuto Jaakobin Jumalalle. Virittäkää kiitosvirsi, lyökää vaskirumpuja, soittakaa suloisesti kanteleita ynnä harppuja. Puhaltakaa pasunaa uudenkuun aikana, täyden kuun aikana, meidän juhlapäivämme kunniaksi. Vaikka tangon tahtiin.

  • Nimetön

    Olen kuunnellut näitä kauniita tangoja radiosta lapsesta asti, mutta en niitä kirkkoon
    kaipaile. Ihanat operettisävelmät saattaisivat kerätä myös kansaa koolle ?

  • Kuttukappelin Vilperi

    Virsikirjan tangot 622 ja 571, Minä vaivainen vain mato matkamies maan ja Suvivirsi ovat kumpikin oivallisia omana hetkenään, ja kepeämmät valssit Olen kuullut on kaupunki tuolla, Sunnuntaiaamuna ja Niin kaunis on maa sopivat monenlaisiin tilaisuuksiin. Raskas 4/4 tahtilaji sopii suomalaiseen mielenlaatuun, sanottiin sitä sitten tangoksi tai virreksi. Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa; olen kuullut, on kaupunki tuolla. Kaikki mitä maailmassa kaunist’ on ja ihanaa, ompi Luojan rakkauden ihmisille antamaa.

  • Nimetön

    Pidän tangoista oikein paljon, en kylläkään halua kuunnella ja laulaa niitä kirkossa.

    • Kuttukappelin Vilperi

      Siinähän se ongelma onkin, että seurakuntalaiset eivät halua laulaa kirkossa yhtään mitään, virsiäkään. Eivät vaivaudu paikallekaan, jos jumalanpalvelus on perinteinen. Siksi kirkon on muututtava ajassa. Monta sataa tangokirkkoon osallistunutta ei voi olla väärässä, eikä seurakuntaa voi moittia siitä, että se on saanut näin monta passiivista seurakuntalaista mukaan toimintaansa.

  • Tangon tumma valttiässä

    Seuraavaksi voi pitää kasaridiskon. Pukeudutaan kasarityyliin. Ulos teltta, jossa buffet tyyppinen ehtoollisviini – ja öylättitarjoilu:-)

    • Nimetön

      Pääosa vammalalaisista pukeutuu kaiken aikaa kasarityyliin. Miksi hylätä lähes ehjiä tuulipukuja ja mukavia, telttamaisia mekkoja. Ulkoilmajumalanpalveluksia järjestetään kaiken aikaa, osallistu ihmeessä!

  • Nimetön

    Ei muuta kuin penkit pihalle kirkoista ja tanssit pystyyn! Sastamala näyttää mallia muille.

  • Nimetön

    tätä sitä tulee,kun päästetään naiset kohkaan tankokirkkojensa kans

  • Upea tilaisuus

    Kerrassaan mahtava jumalanpalvelus. Karkun kirkko sen paremmin kuin mikään muukaan temppeli ei tangoista pahene. Oli hienoa saada olla mukana. Kiitos Anu pappi.

Kommentointi ei ole käytössä.