Varilan koululle lisäaikaa tiivistysremontilla

Varilan koulun aula tiistaina iltapäivällä.
Varilan koulun aula tiistaina iltapäivällä.

Varilan koulussa tehdään parhaillaan tiivistysremonttia. Kosteus- ja sisäilmakorjauksella pyritään hallitsemaan ja pienentämään sisäilman epäpuhtauteen liittyviä riskejä.

Sastamalan kaupungin kiinteistöpäällikkö Sirkku Pehkonen sanoo, että korjauksella mahdollistetaan toiminnan jatkuminen nykyisessä koulukiinteistössä, kuitenkin vain väliaikaisesti, enintään viiden vuoden ajan.

”Korjaukset eivät poista riskitekijöitä, mutta sisäilman suhteen tehdään mittauksia säännöllisin väliajoin. Kouluun hankitut ilmapuhdistimet ovat jo tuoneet helpotusta tilanteeseen. ”

Kosteus- ja sisäilmakorjauksen hinta-arvio on 150 000 eurosta 200 000 euroon.

Pehkosen mukaan koulussa kesän aikana tehtävä remontti ja puhdistimet tulevat huomattavasti edullisemmaksi kuin esimerkiksi väistötilojen hankkiminen.

”Väistötilojen, kuten sellaisten parakkirakennelmien, vuokra voi olla useampi sata tuhatta euroa vuodessa.”

Sastamalan kaupunginvaltuusto on tehnyt periaatepäätöksen uuden koulun rakentamisesta Varilaan.

Remontin ja puhdistimien avulla koulutyötä voitaneen jatkaa uuden koulun valmistumiseen saakka.

Milloin uusi koulu sitten alkaa nousta Varilaan?

Rakentamisen aloitusajankohtaa tai koulun tarkkaa sijaintia ei ole vielä lyöty lukkoon.

Pehkonen toivoo, että suunnittelemaan ja rakentamaan päästään mahdollisimman ripeästi.

”Tavoiteaikataulu voisi olla sellainen, että 2018 rakennetaan ja 2019 uusi, monipuoliseen toimintaan soveltuva koulurakennus otetaan käyttöön.”

Kosteusvaurioiden korjaamiseen ja ilman epäpuhtauksen minimoimiseen tähtäävän remontin pitäisi olla valmis ennen lukukauden alkua.
Kosteusvaurioiden korjaamiseen ja ilman epäpuhtauksen minimoimiseen tähtäävän remontin pitäisi olla valmis ennen lukukauden alkua.
  • Nimetön

    Toivottavasti teette harjakattoisen rakennuksen pitkillä räystäillä.

  • Sisäilma-asiantuntija

    Voi, voi. Tiivistyskorjauksista kokemusta ja työ tehtävä 110% huolella suunnitelmien mukaisesti, jotta korjauksista on mitään hyötyä. kukakohan mahtaa valvoa korjauksia?

  • Nimetön

    Eiköhän valtuutettu Kaaja sitä valvo? Hänhän valvoo Sylväänkin remontin budjetin?

  • Nimetön

    Niin että tiivistetään, että ois varmasti tiivis purkuuun? Sivumennen sanoen, purkajien terveyttä varmaan valvotaan enemmän, kuin ongelmista kärsineiden lapsien ja opettajien.

Kommentointi ei ole käytössä.