Leipomo Rosetille uusi omistaja

"Aika oli kypsä uusille suunnitelmille", perustelee Janne Lappalainen (vas.) Leipomo Rosetista luopumista. Riku Syrjänen vakuuttaa yrityksen jatkavan tutulla, hyväksi havaitulla kaavalla.
”Aika oli kypsä uusille suunnitelmille”, perustelee Janne Lappalainen (oik.) Leipomo Rosetista luopumista. Riku Syrjänen vakuuttaa yrityksen jatkavan tutulla, hyväksi havaitulla kaavalla.

Sastamalan Vammalassa toimiva Leipomo Rosetti on saamassa uuden omistajan. 10 vuotta toimintaa luotsannut leipuri Janne Lappalainen on myynyt yrityksen koko osakekannan Riku Syrjäselle. Valta vaihtuu virallisesti heinäkuun lopussa. ”Paperilla asia on näin, mutta olen luvannut tarjota konsulttiapuani vielä niin pitkään kuin Riku sitä tarvitsee. Uuden omaksumista on sen verran paljon”, Lappalainen toteaa.

Mouhijärvellä asuva Riku Syrjänen on yrittäjä entuudestaan. Hän omistaa muun muassa Tannisen Chilisistä tuotteista tunnetun Einetär Oy:n. ”Kävin puolitoista vuotta sitten yrittäjäkurssin täällä Vammalassa, minkä jälkeen ostin Einettären. Samaan aikaan toiminimi vaihtui osakeyhtiöksi. Yrityksen tuotantotilat sijaitsevat vielä Pirkkalassa, mutta uusia tiloja Sastamalasta haetaan”, mies taustoittaa.

Leipomo Rosetin perusti Pertti Rossi vuonna 1994. Lappalainen osti yrityksen 2006. Neljä vuotta sitten leipomo muutti Valintatalon päädystä kivenheiton päähän, parkkipaikan toiselle puolelle entisen Teivon lihan tiloihin. Samalla leipomon kylkeen avattiin kahvila. Pinta-ala kasvoi puolella, samoin kävi myynnille. ”Kasvua on tapahtunut noin 45 prosenttia”, Lappalainen laskeskelee.

Yritys työllistää viisi työntekijää, jotka jatkavat Syrjäsen leivissä. Lisää työvoimaa rekrytoidaan parhaillaan.

Lue koko juttu ensi viikon Alueviestistä. 

  • Nimetön

    Onnea yrittäjälle! Sastamalan parhaat leivät. Kotoinen maku ja maltillinen hinta, toivottavasti näin jatkossakin

  • Nimetön

    On heinonkin leipomukset hyviä, erityisesri ruisleipä, pyymäen tuotteet täysin ylihintaisia

  • Nimetön

    Toivottavasti ainakin leipiin rohjetaan laittaa kilohinta. Aika oleellinen seikka. Lopetimme muinoin asiointimme Rosetissa kilohintojen puuttumisen vuoksi. En tiedä, olivatko kilohinnat esillä viime aikoina.

    • Nimetön

      Eikös leivät myydä kappalehintaan , mihin sitä kilohintaa tarvitaan . Euron leipä maksaa euron , Ojalan laskuopin mukaan?
      On ollut hyvä kahvio ja hyvät leivät ja halpaa, kiitos!!

  • Kalle Finska

    Onnea uudelle ”naapurille”. Hyvät ja tuoreet tuotteet ovat olleet ja mielestäni hinta-laatu -suhde kohillaan!!!

    • urpo senkki

      kännisÄ.Et taida olla sisarusparvestanne se penaalin terävin kynä?Toivottavasti olet perheen ainoa lapsi.

  • tyrwää

    onnea ja menestystä uudelle paakarille rikulle, ja jannelle valitsemallasi polulla. on ollut ilo mussuttaa rosetin tuotteita eikä hinta ole hirvittänyt. kiloittain ostan perunaa 🙂

  • Nimetön

    Onnea uudelle yrittäjälle. Sieltä on saanu kunnon vanhanaikasta lonkaakin. Toivottavasti jatkossakin.

    • Nimetön

      Paikallista kyllä mutta ei ruispelto sijaitse josta ruis leipään tulee Rosetin tien toisella puolella

  • Nimetön

    Mikä siinä oikeen on, kun kaikki paikalliset paistaa pullat, viinerit ja munkit ihan mustiksi??? Kaunis paistoväri houkuttelee ostamaan.

    • urpo senkki

      Pitää olla musta ettei ole rassisti,on se kaunis väri kun ihmisetkin halutaan vaihtaa tummiksi.

  • Nimetön

    Mitä mustempi munkkipossu, sitä varmemmin jätän ostamatta…niin se vain on ihmisen luontainen valinta…

  • Nimetön

    En ole koskaan maistanut tämän firman tuotteita, mutta hyviä ilmeisesti ovat. Sellaista vanhanajan rapeaa Ranskanpullaa jos vielä saisi ? ( Ilman muovikääreitä)

  • Nimetön

    Pitäisi saada myyntiä myös tänne keskustaan, sillä täällä asustaa leivänsyöjien suku.

  • Nimetön

    Iso Kiitos Jannelle ja henkilöstöllesi. Kanta-asiakkaana tiedän kertoa, että sekä tuotteet että palvelu olleet erinomaisia. Onnea Rikulle Rosetin toiminnan jatkamisessa ja laajentamisessa, kuten sitä näytään toivottavan.

  • Amigo

    Onnea uudelle paakarille, toivottavasti tuotteet leivotaan saman reseptin mukaan
    jatkossakin ! Ehdottomasti parhaat tuotteet paikkakunnalla.

  • Herkkusuu

    Nykyisen omistajan aikana Rosetin tuotteiden maku on parantunut huimasti!!

  • Nimetön

    Oli muistaakseni juuri Rosetin leipää jota ostin superista ja oli kyllä tosi hyvää!

  • Pullahiiri

    Pullahiiri kiittää! Jos vielä saisi valikoimaan sokerikuorettoman pikkupullan.

  • häh

    mihin kummaan kilohintoja tarvitaan. mä ostan perunat vaan kilohintaan. niuhottajat varmaan tartee kilohintoja.

  • parhaita

    Ruisleipä maan parasta. Toivottavasti hinnat ja tuotteet ennallaan

Kommentointi ei ole käytössä.