Kerääjäkasveista kokemuksia Mouhijärven hiesukoilta

Monella tilalla viljakasvuston alla kasvaa kerääjäkasveiksi kutsuttuja aluskasveja. Viljelijät ovat kylväneet ne viljan kylvön yhteydessä tai viimeistään orasvaiheessa.

Keväällä kolmella mouhijärveläisellä tilalla kylvettiin havaintokoekaistoja italianraiheinän eri siemenmäärillä ja lajikkeilla. Kerääjäkasvikoe on osa ProAgria Etelä-Suomen hanketta, jonka tarkoituksena on testata ja löytää käytäntöön soveltuvia menetelmiä maatalouden valumavesien hallintaan ja ravinnekierrätykseen.

Kerääjäkasvien avulla pyritään vähentämään nitraattitypen huuhtoutumista ennen talven tuloa, hillitsemään eroosiota sekä parantamaan tiivistyvien ja liettyvien peltojen kasvukuntoa.

Poimintoja

  • Edististä havaittavissa

    Selkeää edistymistä havaittavissa. Monen vuosikymmenen ajan on maatalouden osuus järvien rehevöitymiseen systemaattisesti kiistetty. Tuon kiistämisen seuksena on tuhannet Suomen järvet pilattu pitkäksi aikaa.

    Toivottavasti näistä kerääjäkasveista saadaan yksi työkalu, jolla kyetään auttamaan tilannetta, ja tulevilla sukupolvilla olisi taas käytössään kirkasvetisiä vesistöjä.

    Mitään ihmettä ei kuitenkaan kannata odottaa. Tarvitaan useita menetelmiä ja suuri asennemuutos sekä runsaasti aikaa ennen kuin tulokset alkavat näkymään.

Kommentointi ei ole käytössä.