Ilmari ei nauti räksyttäjän roolista

Politiikka seuraa kansanedustajaa lomallakin. On Ilmari Nurminen silti omien sanojensa mukaan ehtinyt kesälomallaan vähän lomaillakin.
Politiikka seuraa kansanedustajaa. On Ilmari Nurminen silti omien sanojensa mukaan ehtinyt kesälomallaan vähän lomaillakin.

Parlamentin nuorin edustaja on saanut ammentaa politiikan oppia oppositiosta käsin. Toisinaan oman puolueen asema päätöksenteossa turhauttaa kansanedustaja Ilmari Nurmista.

Hallituksen ja opposition väliset erimielisyydet kuuluvat politiikkaan, mutta Nurminen kiistää nauttivansa räksyttäjän roolista. Valiokuntatyöskentelyssä maltillisella puurtamisella voi saavuttaa enemmän kuin raflaavilla, mediahuomioon nojaavilla ulostuloilla.

Nurminen on elänyt oppivuotta myös suhteessa julkisuuteen.

”Ihan joka juttuun en enää lähde mukaan, ja netin keskustelupalstojen lukemisen olen lopettanut kokonaan. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus arvostella tekemääni politiikkaa, mutta henkilökohtaisuuksiin menevää ilkeilyä en sulata.”

Sastamalaan liittyvissä asioissa on tärkeää vetää yhtä köyttä muiden alueen kansanedustajien kanssa. Tuloksia on saavutettu muun Pori-Tampere -raideyhteyden vilkkaana pitämisessä, sen sijaan Vammalan aluesairaalan tilanne on yhteistyöstä huolimatta edelleen haastava.

”Pahoin pelkään, että sairaanhoitopiirin johto saattaa lopettaa VAS:n kirurgisen toiminnan ja keskittää TAYS:iin, mikä käytännössä tarkoittaisi aluesairaalaan alasajoa.”
Jos saisimme kaikki sairaanhoitopiirin psykiatriset toiminnat tänne, turvattaisiin sillä koko sairaala ja työpaikat. Tämä on edunvalvonnan yhteinen kärkihanke.”

Yhteistyön sujuvuus on erityisen tärkeää puolueen sisällä. Spekulaatiot Antti Rinteen jatkosta puolueen peräsimessä ovat käyneet kuumina.

Nurminen tukee istuvaa puheenjohtajaa, kunnes tämä ilmoittaa aikeistaan jatkon suhteen. Käytäväpuheiden perusteella Nurminen ei ole yllättynyt, jos Rinne haastetaan toden teolla helmikuun puoluekokouksessa.

Demarit valitsevat puheenjohtajansa – kuten muutkin suuret puolueet – puoluekokouksessa, jossa äänestämään pääsevät noin 350 puoluevaltuutettua. Nurminen muutaisi valinnan jäsenäänestyksellä tapahtuvaksi. Näin toimivat Vihreät ja Vasemmistoliitto.

”Meillä on noin 40 000 jäsentä. Olisi demokraattisempaa ja kansanliikkeen hengen mukaista, että he kaikki saisivat olla valitsemassa puheenjohtajaa.”

Ilmarin mietteistä enemmän 7.9. Alueviestissä.

  • Nimetön

    Täydellinen populisti! Koskahan tulee Ilmarilta armeija suoritettua?

  • eläkeläinen

    Oikeistopopulismi ja venäjävastaisuus tuntuu olevan nyt täälläkin pop – toivottavasti historia ei toista itseään.

  • Nimetön

    Mitä se Ilmari nyt surkuttelee aluesairaalan perään kun on valtuustossa koko ajan ollut torppaamassa mahdollista yksityistä tulijaa sinne! Mikä yllätys se nyt Ilmarille on että TAYS keskittää toiminnat Tampereelle. Ja Ilmarille tiedoksi, sote asioista päättävässä uudessa maakuntahallinnossa tullee olemaan Sastamalasta 1-2 valtuutettua joten ei se meidän ääni/tahto siellä tule kuulumaan. Oikea populismin kasvot!

    • Nimetön

      Pitäisi siis vain antaa Satosen yksityistämishankkeitten toteutua ilman vastaanpanemista? Yksityinen sairaanhoito tulee aina kalliimmaksi käyttäjälleen, koska sairaiden kuppaamiseen sijoittaneen kapitalistin on saatava veroparatiisitililleen mahdollisimman paljon rahaa sijoittamansa pääoman tuottona. Valtio ei tarvitse tuottoa palveluihin sijoittamalleen pääomalle. Yksityiseen sairaanhoitoon käytetty raha ei palaa osittainkaan verotuloina valtiolle ja yhteiskunnan käyttöön. Kun hoitomaksut nousevat, Kela-korvaus ei nouse mukana, koska valtiolla ei ole rahaa. Siis sairas käyttäjä joutuu maksamaan aina vaan enemmän. Kun yrität sovittaa Ilmarille populistin naamaria, sinun rumat riistoporvarin kasvosi vain joutuvat kirkkaampaan valokeilaan. Etkö edes häpeä hädänalaisten hyväksikäyttöä?

      • Nimetön

        Sekö sitten on parempi että toiminta täällä loppuu vallan ja matkataan Tampereelle? Mikäs hyöty paikkakunnalle oli tästä Ilmarin vastustuksesta muuta kuin tyhjenevä aluesairaala? Jos sairaalan tiloihin olisi hyväksytty Pihlajalinnan tulo, niin olisi se yksi vaihtoehto ja ainahan saa sinne Tampereelle TAYS:iin halukkaat matkata. On ollut suurta populismia ja tyhmyyttä inttää vastaan tulevaa kehitystä mistä nyt sitten maksetaan palvelujen / palvelumuotojen heikentymisenä.

  • Pikkupukki

    Kaikissa hyvissä poliitikoissa on populistin vikaa – puolueeseen katsomatta. Ei Ilmari ole siinä suhteessa sen parempi tai pahempi kuin muutkaan.

  • Nimetön

    Hyvä Ilmari! Jatka valitsemallasi linjalla välittämättä selkäänpuukottajista.

    • Nimetön

      Kyllä, porvari pelkää; populismia, kehityksen jarruja, paikkakunnan palveluiden katoamista, Ilmarin kaltaisia populisteja. Mutta hyvältä demareiden linja ei todellakaan näytä.

  • Nimetön

    Niin,,,kaikkea ei voi saada ja onko oikein että työssäkäyvät vielä lisää elättää yhteiskunnan luusereita ?Suomessa luusereilla on liian hyvin asiat ja yrittäviä ihmisiä rankaistaan

    • Nimetön

      No, miksi nämä yrittäjät eivät palkkaa työttömiä? Siksikö, että yrittäjän johtama hallitus on pilannut maan talouden, luonut suurtyöttömyyden ja sitä kautta hävittänyt kansalaisten ostovoiman. Kun ei ole rahaa, ei ole kysyntää yrittäjien tuotteille. Leikataan vaan lisää, niin toteutuu yhä useammin yrittäjäriski, jolla yrittäjät perustelevat ansaitsevansa suuret voittonsa. Asiakkaitten haukkuminen luusereiksi ei edistä bisneksiä.

    • nimetön

      Räksytyshän ei välttämättä ole huono ominaisuus. Jo Suomen pystykorvasta sen tietää. Vahtikoiran tehtävä on ”räksyttää”. Haudanhiljaisuudessa voivat päästä ”rosvot hiipimään Kaardemumman yössä”…

  • Nimetön

    Ilmarin kannattaa lopettaa räksyttäminen jos ei kerta siitä nauti? Yksinkertaista.

    • Nimetön

      Etkö ole saanut apua lukihäiriöösi? Sitä ne koulusäästöt teettävät. Kuten joku jo totesikin: porvari pelkää. Demarit on matkalla suurimmaksi puolueeksi. Ikävä kyllä ennen vaaleja SOS-hallituksen poltetun maan taktiikka ehtii raunioittamaan Suomen.

  • Nimetön

    Voisitko ilmari kerto kantasi turvapaikanhakijakysymykseen. Yhä yseampi heistä näyttää olevan militantti irakista. Vai oletko ilmari sitä mieltä ettei mitään vaaraa ole rauhanuskonnon kannattajista?

  • Nimetön

    Ilmari tuossa yllä kertoi, että ei lue keskustelupalstoja. Siihen luottaen voitkin sitten parhaaseen trollityyliin lyödä häneen haluamiasi valheellisia leimoja, kun luotat, ettei kysymyksiksi naamioimiasi väitteitä kukaan oikaise. Jos tosiaan haluaisit vastauksen, kysyisit häneltä eduskunnan sähköpostin kautta. Kysy samalla muidenkin alueemme kansanedustajien mielipiteet.

    Mutta jotta muutkin oppisivat välttämään propagandaa, käytänpä kaavaasi sinuun itseesi: Yhä useampi suomalainen käyttää liikaa alkoholia. Yhä useampi väärinkäyttäjä näyttää olevan Sastamalasta. Oletko sitä mieltä, että vaikka sinun alkoholinkäyttöösi on kiinnitetty huomiota, siitä ei ole mitään vaaraa läheisillesi?

  • Nimetön

    Joss koittaa parantaa äänestäjän kuluttajan suojaa, joka muuten on luvattoman heikko,nousee heti vastustustusta. Tuntuu kuin keskusteluun ei saisi nostaa tiettyjä asioita vaikka niillä on iso taloudellinen kuluvaikutus. Jos on sastamalasta ehdolla eduskuntaan niin kyllä mielestäni paikallisessa lehdessä on voitava esittää hänelle kysymyksiä.

    • Nimetön

      No miten se äänestäjän kuluttajansuoja toteutuu, kun eräskin sastamalalainen kansanedustaja on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana ajamassa alas aluesairaalaa, tai todennäköisemmin hoitamassa sitä pilkkahintaan sairaanhoitobisneksellä rikastuville kavereilleen?

      Kysymykseksi verhottu tölväisy on eri asia kuin kysymys. Kenen sinä odotat vastaavan tällaiseen kysymykseen, ja onko jonkun tuntemattoman kyhäämä vastaus totta, vai pelkästään provosoitu mielenilmaus? Julkisuuden henkilöille esitetään palstoilla paljon tällaisia ”joko sinä olet lakannut hakkaamasta vaimoasi” -tyyppisiä muka kysymyksiä, joilla yritetään mustamaalata kohdetta liittämällä häneen asioita, jotka eivät ole totta.

  • Nimetön

    Ilmari ei nauti räksyttämisestä eikä liiemmin tyänteostakaan kun eroaapi näköhjään suuresta valiokunnasta, yksi varsinainen valiokunta + 2 varavaliokuntaa oli ilmeisesti liikaa. Tyämiähet erikseen…..

    • Nimetön

      Minusta on vain reilua ottaa sen verran töitä, että ehtii ne hyvin hoitaa. Onhan niitäkin ”työmiehiä”, jotka haalivat valtaa ja äänestäjiä ottamalla milloin minkäkin lentopalloliiton, osuuskaupan, sairaanhoitopiirin tms. johtotehtäviä, vaikka eivät niitä ehdi hoitaakaan.

      • nimetön

        On myös ”työmiähiä”, jotka haalivat yritysten hallitusten jäsenyyksiä suurine kokouspalkkioineen..ehtinevätkö hoitaa…Ja eikös työn jakaminen ole nyt muotia? Joku toinen työllistyy.

  • Nimetön

    Koska euroa ei voi devalvoida, niin porvarihallitus devalvoi totuuden. Kunnille tulee kaikkiaan 250 miljoonan lisälasku kun ansiosidonnaista päivärahaa leikataan. Valtio ei säästä mitään, koska ansiosidonnaisen maksavat työntekijät ja työnantajat. Totuuden devalvointi on kallista hupia. Sipilä, Soini ja Orpo.

    • Nimetön

      Eihän SOS- hallitus ole kansalaisten asialla, vaan pääoman. Kaikki on plussaa, mitä saadaan firmojen kuluista siirrettyä osinkoihin, kuten työnantajamaksut, mukaanlukien työttömyysturvan maksuosuudet. Sipilä kuppaa työttömiltä 50 miljoonaa ylimääräiseen maataloustukeen, Orpo kuppaa koulutuksesta rahat ja Soini nuolee hillotolppaansa.

Kommentointi ei ole käytössä.