Luonnos ei lupaa hyvää Vammalan aluesairaalalle

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on menossa somaattisen (kehollisen) erikoissairaanhoidon selvityshanke. Sen myötä on syntynyt väliraporttiluonnos, jonka takana on projektiylilääkäri Hannu Päivä. Luonnos ei lupaa hyvää Vammalan aluesairaalalle.
”Väliraportissa suositellaan leikkaustoimintojen keskittämistä kolmeen sairaalaan: Taysiin, Hatanpäälle ja Valkeakoskelle. Vammalasta leikkaukset loppuisivat vuoden 2019 alussa. Käsittelimme luonnosta viime viikolla sairaalan johtokunnassa. Emme hyväksyneet keskeisiä johtopäätöksiä ja suosituksia esimerkiksi leikkausten lopettamisen osalta Vammalassa”, jyrähtää johtokunnan puheenjohtaja Pauli Pietilä (kesk).

Vammalan aluesairaalan osalta esitetään kehitettäväksi avohoitoa. Tätä Pietilä ei ymmärrä lainkaan.
”Missään ei sanota, mitä avohoito tarkoittaa. Siihen haluamme vastauksen ennen kuin annamme mitään lausuntoa väliraporttiluonnoksesta.”
Pietilä on tilanteesta hyvin huolestunut.
”Jo vuosia on sairaalaa kutistettu ja luvattu, että korvaavia toimintoja tulee. Mitä ja missä ne ovat?”
Sairaanhoitopiirin hallitus käsitteli luonnosta 22. elokuuta. Luonnos jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten. Asia on esillä hallituksessa uudelleen lähitulevaisuudessa.

  • Nimetön

    Pihlajalinna ostaa/vuokraa varmasti hyväkuntoisen leikkaussairaalan itselleen. Ehkä tällaista työnjakoa on jossakin jo kaavailtu. tayssin kannalta joku täytyy uhrata ja samalla voidaan yksityistää osa terveydenhuoltoa.

  • Nimetön

    Kyllä! Nyt niitä kansanedustajia tarvitaan näyttämään kyntensä kotipaikkakunnan hyväksi.

  • Nimetön

    Ei hätää, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtaja on Arto Satonen, joka ajaa uupumatta aluesairaalan etua. Hän pitää kyllä huolen, että toiminnat säilyvät ja korkeintaan nimi muuttuu Pihlajalinnaksi. Jos hinnat samalla nousevat, niin käydään siellä harvemmin.

    • Nimetön

      Kiitos valtuuston vasemmistosiiven niin Pihlajalinnaa ei tänne toivotettu tervetulleeksi! Antakaahan nyt selitys miksi tämä itsestään selvä kehitys on parempi eli kun aluesairaala tyhjenee täysin!

  • Nimetön

    Eikös tuo Hannu Päivä vaikuta juurikin tuolla Valkeakoskella. Toivottavasti oman kylän päättäjät saavat nämä Vammalan aluesairaalan alasajo suunnitelmat loppumaan.

  • Nimetön

    Kyllähän tämä Vammalan sairaalan kohtalo tiedettiin jo kauan sitten. Ei siinä auta paikkakunnan senaattorien olemassaolo penninkään vertaa. Pojat ovat niin mitättömiä nappuloita vaikka miten makkaroita kansalle toreilla syöttävätkin.
    Näistä asioista päättävät ne kenen kanteissa riittää rahkeita. Että se sitten sairaalasta.

  • Joutonoomi

    Eipä tainnut olla paikkakunnan senaattor(e)illa muutenkaan synnytysosastolle omakohtaista tarvetta, siinäkö yksi todennäköinen syy ko. osaston alasajoon??

    • Nimetön

      Nokian kaupunki tekee töitä sydämensä kyllyyteen asti, että psykiatria keskitetään Pitkäänniemeen.

  • Nimetön

    Suurin osa käy Tampereella huvikseen, miksei sitten jossain leikkauksessakin? Ei sinne (sairaalaan) kävellen tai pyörällä varmaan muutenkaan mentäisi. Eli mitä sitten?

    • Nimetön

      Mitä tarkoitat – huvikseen Taysissa käymisellä? Et kai pilkkaa? Pakon edessä sinne hakeudutaan ja joudutaan, kun ei se sairaus kysy, saako tulla – se tulee vaan.
      Monelle on totisinta totta myös säännölliset kontrollit. Joita täällä aivan hyvin voitaisiin jatkaa. Järkevintä olisi koko kokonaisuudessa ollut säilyttää ehdottomasti peruspalveluna meidän aluesairaalamme ensiapu – päivystys – aikas turvatonta on, kun öiseeen aikaan sattuu jotain äkkinäistä, eikä minkäänlaista tarkkailuosastoa ole lähipalveluna käytettävissä.

  • Neliöt "hyötykäyttöön"

    Julkisuudelta piilossa oleva suunnitelma pitää sisällään terveydenhoidon yksityistämisen pala kerrallaan. Aluesairaalassa on mukavasti pinta-alaa käytettäväksi sijoittajien bisneksentekoon. Peräti muutama hehtaari.

    • Nimetön

      Tyrväällä on vaan niin pienipalkkaisia ihmisiä ei ne mitään bisnesmiehiltä osta. Bisneksistä on tänään Tampereella sitä näyttöä jota sitten julkisella teholla koitetaan korjataan.

  • Nimetön

    Tätähän äänestäjät halusivat äänestäessään nykyisen hallituksen valtaan. Pulinat pois. Seuraavissa vaaleissa voi sitten vaihtaa kantaansa. Paitsi ettei voi, kun on niin hienoa äänestäessään uskotella itselleen kuuluvansa parempaan väkeen, vaikka siinä menisi viimeiset minimipalkkasentit. Ja sijoittaja nauraa matkalla veroparatiisiin…

  • Nimetön

    Aikoinaan 80-luvulla, kun äitini sairastui vakavasti oli jo suuntaus Tampereen keskussairaalaan. Mikäli vakava sairaus osuu kohdalle niin tulee Tampereelle lähtö. Meitä Sastamalan syrjäkylillä asuvia kuitenkin huolestuttaa se, että miten saa apua akuutin tilanteen kohdatessa esim. sydänsairaudet, aivoverenkierron häiriöt yms. ?Näissä tapauksissa, kun apua tarvitaan nopeasti, kuka tietää kauanko avun saanti keskimäärin kestää ?? Viimeksi, jouduin soittamaan potilaalle 112:een avun saanti kesti n. tunnin.

  • Nimetön

    Kaupungin vetovoima laskee kun pieninä puroina palvelut vähenevät lainaten kaupunginjohtajan sanontaa säästöistä pienistä puroista syntyy……..
    Aluesairaalan palvelut vaikuttavat kaupungin kykyyn näyttää vetovoimansa ja että palveluita on. Ei se tays ole kaupungille mikään ilmainen paikka kuten se että ampparit kuskaa kansaa taysiin yötä päivää niin ei se ole ilmaista puuhaa, siitä ei vaan puhuta ääneen mitä se maksaa. Tietysti jos aluesairaalan tyhjentää niin voi pitää kirjapäiviä siellä.

  • Nimetön

    Nyt pitäis kyllä Satosenkin jyrähtää, ettei leikkaustoimintaa täältä lopetettaisi.

  • Nimetön

    Mitenkäs se mahtaa olla Loimaan aluesairaalan laita, se kun on samanlaisesti TYKSin alla organisaatiossa. Siellä kaiketi säilytettiin ea-päivystyskin.
    Miksei samaa mallia voi soveltaa TAYSin allla organisaatiossa ja palvella asioivia kohtuullisten matkojen päästä. Mihis muuten Taysistä sitten pannaan leikkauspotilaat isojen operaatioiden jälkeen, jos ei Vammalan sairaalaa ole? Ovathan monet tähänkin saakka sieltä tullleet toipumaan ensin tänne, ennen kotiuttamistaan.
    Voi, alueellista eriarvoisuutta…

  • Nimetön

    Todella surullista jos toteutuu,kyllä sitten kaupungin vetovoima vähenee

  • maku

    tästä hyvä uusi paikka pakolaisille, sillä niitä tulee paljon ensi vuonna. sipilä ainakin lupaa niille kaikkea hyvää.

  • Nimetön

    Kirjat muutan muualle jos Sastamalaan jää vain tuo surkea terveyskeskus.

  • Nimetön

    Olisiko meidän tilanne tällainen, jos päivystys ei olisikaan vain Sotesin? Valkeakoskella on yhteispäivystys..

  • Kaustin

    Kun äänestäjät ovat Tampereella, niin tämä suuntaus ja näköalattomuus oman paikkakunnan kehittämiseksi ja etujen ajamiseksi on näkynyt sekä nähtävissä olevassa viimeaikaisessakin kehityksessä. Kaikkea ei voi selittää valtionhallinnon uudistuksilla ja karsimisella.

    Esim. liikenneinvestoinneissa Sastamalan taajamat (Karkku, Vammala, Kiikka) tulisi ehdottomasti ajatella kiskosähköbussien (jatkossa automatisoitujen) asutuskeskuksina joista on nopea alle 30 min yhteys Hämeenkadun päähän ja työpaikoille. Ei Sastamala sillä pärjää että tuetaan liikenneinvestointienkin Tampereelle keskittämistä ja satoja miljoonia maksavaa ratikkaa välille Hervanta-Keskusta ja sitten toivotaan vastaisuudessa jotain roposia takaisin Sastamalaankin. Taikka mitäs sillä on väliä kun äänestäjät ovat tamperelaisia.

Kommentointi ei ole käytössä.