Uusi toimitusjohtaja Sastamalan Tukipalvelulle

Sastamalan Tukipalvelun toimitusjohtaja vaihtuu. Margareta Enne jää eläkkeelle ensi vuoden alussa.

Yhtiön hallitus on kutsunut toimitusjohtajaksi Sastamalan kaupungin laatujohtaja Marja-Leena Parto-Kosken. Hän aloittaa tehtävässä 15. syyskuuta toimitusjohtajan sijaisena ja toimitusjohtajana vuodenvaihteessa.

Sastamalan Tukipalvelu on vuonna 2004 perustettu kaupungin tytäryhtiö. Se tuottaa osakkailleen ja näiden omistamille osakeyhtiöille talous-, henkilöstö- ja tietohallinnon palveluja.

Margareta Enne tuli yhtiön toimitusjohtajaksi 7.9.2009.

  • Veronmaksaja

    Kuka kumma on luonut tällaiset hallintohimmelit? Kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa palveluita…. kankeasti ja kalliilla!! Eikö luottamushenkilöissä ole ketään, joka ymmärtäisi ravistella tällaisia rönsyjä??

    • Nimetön

      Voihan palvelun kilpailuttaa. Yksityinen firma tekee ensimmäiseksi vuodeksi tappiollisen sopimuksen saadakseen kaupungin valtaansa. Vuoden aikana se muuttaa tietojärjestelmät, verkkoyhteydet ja laitteet suljettuun järjestelmään, jonka vain se hallitsee. Sitten nostetaan hinta pilviin, koska mikään muu firma ei uskalla ottaa vastuuta oudosta himmelistä. Lopputuloksena kaupunki maksaa ylihintaa voimatta vaihtaa palvelun tuottajaa ilman suuria kertakuluja.

      Satu on järkevä vaihtoehto, koska liikelaitoksena sen laatua ja hintaa voi verrata muihin toimijoihin. Tosin sen voi myydäkin pois, mutta sitten pitääkin varautua maksamaan palveluista lisähinta, jolla kustannetaan osakkeenomistajien osingot ja johtajan bonukset. Uusi omistaja voi siirtää toiminnan vaikka Intiaan.

      • Veronmaksaja

        Taisin saada vastauksen valtuutetulta?! Tiedätkö yhtään, kuinka moisen lenkin laskut tekevät ennen maksamista?

      • Nimetön

        En ole missään tekemisissä Sastamalan hallinnon kanssa. Sen tiedän, että siellä toteutetaan tilaaja-tuottajamallia, joka juuri aiheuttaa mainitsemaasi ylimääräistä rumbaa. Tamperekin on luopumassa siitä, koska tuo malli on tehoton ja kallis, eikä vastuunottajia tahdo löytyä. Mutta tuo ei ole Satun vika, joskin luultavasti heidän murheensa kyllä.

  • Tehtävä on määräaikainen

    Satu Oy ajetaan alas aivan kuten Sasyp…
    Satu Oy on syntynyt aikana ennen kuntaliitoksia …nyt vielä omistajina Porin kaupunki (Lavian myötä)..Punkalaidun. .Sastamalan koulutuskuntayhtymä. .Sastamalan kaupunki…
    Henkilöstö ei nauti samanlaista irtisanomissuojaa kuten monien liitosten alkaen 2007 kaupungin työntekijät…irtisanomissuojat tältä osin päättyvät 2017 lopussa…maakuntahallinto tuo sitten omat kuviossa seuraavien kuntavaalien jälkeen. ..

  • Nimetön

    Täysin turha himmeli! Miljoonien eurojen hintaista Satua pidetään edelleen hengissä.
    Aikoinaan naapurikuntien talouden romuttamiseenhan tuo Satu perustettiin.

    • Nimetön

      Älkääs nyt viitsikö, kyllä Sastamalan kaupungin koko riittää yhden Satun työllistämään. Toki voi olla, että uudelleenorganisointi on paikallaan, kun Satu on enemmän yhden, eli Sastamalan palvelija. Miljoonien hinta on vähän outo ajatus minulle, onko sinun mielessäsi jo myyntihinta vai tarkoitatko tasetta, liikevaihtoa, kirjanpitoarvoa vai mitä? On muuten aika pieni firma nykyään, ellei liikevaihto ole miljoonaa. Ymmärrän kyllä, että Kokoomuksen märkä uni on jakaa nuokin tehtävät kavereiden rahastettavaksi, mutta säästöä ei näin tule, päinvastoin.

  • venlajuu

    muuta en tiedä mutta koitin viime viikolla kaksi päivää kyseiseen puljuun puhelimella saada yhteyttä,ei vastattu

    • Nimetön

      Tuo puhelimeen vastaaminen tuntuu olevan sitä vaikeampaa,mitä pienempi firma. Sanovat, etteivät ehdi vastaamaan puhelimeen, kun on töitä, joita ei voi keskeyttää. Pikkufirmat luottavat nettisivuihin ja sähköpostiin, ei niillä ole varaa palkata toimistoväkeä. Isommat firmat ulkoistavat puhelinpalvelunsa Call Centereihin, jotka sijaitsevat milloin missäkin missäkin, Kajaanissa, Rovaniemellä, Espanjassa, Intiassa. Ne taas eivät osaa auttaa. Yleensä ottaen on perin harvinaista, että puhelinpalvelu toimii moitteetta.

  • Mummo

    Edelleen vaan päälliköitä päälliköiden päälle? Missä järki?

Kommentointi ei ole käytössä.