Jari Andersson hakee Opetushallituksen pääjohtajaksi

Jari Andersson
Jari Andersson.

Sastamalalainen Sylvään koulun rehtori Jari Andersson pyrkii Opetushallituksen pääjohtajaksi.

Helsingin Sanomien mukaan hakijoita on yhteensä 23. Heidän joukossaan ovat muiden muassa opetus- sekä liikenne- ja viestintäministerinäkin toiminut valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen, Opetushallitusta vuosina 2003-2007 johtanut Kirsi Lindroos ja OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka.

Opetushallituksen pääjohtaja valitaan viideksi vuodeksi.

Valtioneuvosto nimittää Opetushallituksen pääjohtajan. Esityksen tekee opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok).

Poimintoja

  • Nimetön

    Hyvä Jari! Lykkyä valintaprosessiin.
    Huom kateelliset. Nyt voitte aloittaa Tyrwääläiseen tyyliin mustamaalaamisen.

  • Nimetön

    Jos muita kokoomuslaisia hakijoita ei ole, Andersonilla on mahdollisuus päästäkin tuohon virkaan. Kokoomuslainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka asian esittelee valtioneuvoston päätettäväksi, ei ole senkään vertaa kokenut kuin Andersson. Eikä pomo koskaan palkkaa itseään kovin paljon pätevämpiä alaisekseen. Kokoomuslaisuus on tässä vielä ehdottomasti plussaa, ellei jopa kynnyskysymys. Jaa että pätevyys? Ehei, sopivuus on tärkeämpää. Katsotaan nyt, kuka lopulta on sopivin.

  • Nimetön

    Nyt olisi mahdollisuus valita tuoretta verta opetushallituksen johtoon. Sanni valitse Jari!

    • Nimetön

      Ei tuoreus taida riittää, kun joutuu Grahn-Laasosen leikkauspäätöksiä panemaan käytäntöön. Tai no, asioita ymmärtävää ei tuollaiseen asemaan haluta, siihen tarvitaan vaaraton hölmö. Miettikääpä, miksi edellinen johtaja ei hakenut jatkokaudelle? Ei siinä Anderssonin koulukiusaamisen vastaiset puheet paljon paina, jos hän itse ryhtyy kiusaamaan koko koululaitosta säästöin ja leikkauksin.

  • Nimetön

    Nuorisossa on Suomen tulevaisuus. Laadukas ja tehokas koulutus on avainasemassa, mikäli halutaan yrittää pitää kiinni siitä mitä suomalaisilla on nyt ja mitä haluttaisiin pitää tulevaisuudessa. Nuoria (tai ketään) ei ole järkevää kouluttaa työttömiksi vaan ammatteihin, joilla on oikeasti kysyntää. Koulutusmahdollisuudet ja työllisyystarve kulkevat usein eri sykleissä. Tulisi kiinnittää paljon myös huomiota siihen, että työ löytäisi tekijänsä ja eri ammateissa olisi taloudellisesti kannattavaa työskennellä. Työn tekeminen monella alalla on muuttunut on mind- tyylistä on flow- tyyliseksi. Saman asian tulisi yhä enemmän koskea myös koulutusta ja oppimista. Tiedon pänttääminen ei ole niinkään tärkeää kuin se, että osaa soveltaa tietoa ja innovoida asioita sen pohjalta. Montaa koulutusta pystyisi pitämään edelleen laadukkaana ja lyhentämään opiskeluaikoja, mikäli turhaa pänttäämistä karsittaisiin ja tiedon soveltamista lisättäisiin merkittävästi.

    • Kuttukappelin Vilperi

      Mistä niitä uusia ja mullistavia keksintöjä, tuotteita ja uusia Nokioita syntyy, jos kaikki koulutetaan vain tekemään sivuilleen vilkuilematta hurmiossa (flow) vanhoja asioita? Hallitus kuristaa nyt perustutkimusta, vaatii, että kaikessa tutkimustyössä pitää olla selvä tulos ja myytävä tuote valmiina parissa vuodessa. Ei näin synny suuria keksintöjä, lääketieteen saavutuksia tai mullistavia teknologioita. Pitää hyväksyä, että tutkimuksen tulos voi olla myös epäonnistuminen, jotta tutkijoilla riittää rohkeutta lähteä haastamaan vanhoja totuuksia. Tutkimus ei ole projektityötä.
      Et ole ymmärtänyt oikein kouluopetuksen merkitystä myöhemmälle uralle innovointia edellyttävässä työssä, puhumattakaan tutkimustyöstä. Vihaamasi pänttääminen ja ulkoa oppiminen on juuri sitä, mikä kehittää oppilasta keksinnöllisyyteen, kehittämään uusia ajatusrakennelmia ja keksintöjä omassa päässään, jalostaen ja yhdistäen ennen opittuja asioita. Keksintöjä ei tehdä googlaamalla netistä muiden sinne laittamia tietoja, niin syntyy vain plagiaatteja, ei mitään uutta. Todelliset keksinnöt, uudet mullistavat tuotteet syntyvät keksijän ja tutkijan aivoissa kipinänä, jonka sytyttää opittujen asioitten joskus sattumanvarainenkin yhdistyminen ja sekoittuminen. Netissä on vain informaatiota, tiedoksi se muuttuu opiskelijan päässä vasta kun se on luettu, painettu muistiin, sisäistetty ja opittu, ymmärretty eli päntätty.
      Tiedon soveltamista edeltää aina pänttääminen, jota sanaa käytät väärin, kun mielistelet laiskoja oppilaita. Miksi muuten pitäisi kouluttaa ihmisiä tehtäviin, jotka pian hoidetaan roboteilla, mukaanlukien hallinnolliset, kaupan alan ja toimistotyöt? Ihminen pärjää vielä hetken keksijäntyössä ja ja tieteellisessä tutkimuksessa koneaivoille, miksi ei siis panosteta sellaisen työn edellytysten parantamiseen? Pänttäämistä ja ulkoaoppimista vihaavat laiskurit menettävät tulevaisuutensa koneille. Sinun koulutusmallisi tuottaa vain pikavoittoja firmojen omistajille ja paljon onnettomia työttömiä.

      • Työmies

        Heinosen pesti tämä on ,ei ole oikein edennyt urallaan kun joutuu tämmösiä hanttihommia hakemaan .

      • Työmies

        Kuka tämmösiä puhuu,poliittista liturgiaa nämä tutkimushöpinät. Timantit syntyvät paineessa ja tarpeeseen, ei suojatyöpaikoilla mitä yliopistojen tutkimus pääosin on.

    • Nimetön

      Kuulehan työmies, ei sinullakaan olisi muuta työtä kuin ruuhenveistoa kivikirveellä ja pellon kuokkimista puunoksalla, ellei olisi ollut keksijöitä ja tutkijoita. Ei ne koneet itsestään synny. Lääkärissä käyntikin olisi pelkkää henkien manaamista ilman lääketieteellistä tutkimusta, jolla on luotu röntgenit, sydäfilmit ja tehohoitolaitteet. Perunakuopassa säilyttäisit talvimuonat ilman kylmätekniikan tutkimusta ja kävellen kulkisit ilman liikennetekniikan tutkimusta ja keksintöjä.
      Sinun kannattaisi miettiä, meneekö vuosi vai kauemmin, ennenkuin työsi tekee robotti. Onko sinulla koulutusta töihin, joissa robotti ei pärjää?

      • Työmies

        Höpöpuheita, yrityksissä työt ja keksinnöt tehdään eikä julkisissa suojatyöpaikoissa,robotit on meillä ollut töissä jo pitkään ja lisää tarvitaan, ei vaadita kovin paljon tutkimustyötä miettimään mitä työtä robotit korvaavat.

      • Nimetön

        13:42
        Voitko kertoa mitä Anderssonin lapsettomuus/lasten lukumäärä liittyy asiaan?
        On se kumma, kun näitä mustamaalaajia ja kadehtijia ilmestyy aina valittamaan ja tuomaan mahdollisimman paljon negaatiota asioihin.
        Ai niin, olemmehan Tyrwäällä . . .

  • Nimetön

    Varokaa Opetushallituksen työntekijät Andersson panee teidät kuriin: Enää ei pössytellä tupakaa eikä kuljeta napa paljaana

  • Työmies

    Heinosen pesti tämä on ,ei ole oikein edennyt urallaan kun joutuu tämmösiä hanttihommia hakemaan .

  • Nimetön

    Eikös tämä Andersson hakenut Sastamalan kaupunginjohtajaksikin ?
    On eväät levällään kuin horroksessa.

  • Nimetön

    Kysymyksessä on tietysti Anderssonin palkitseminen Kokoomuksen hyväksi tehdystä työstä mm. EU:n vaaliehdokas.
    Osaamista tehtävään hänellä ei todellakaan ole.

    • EGkiijjki

      Mistäs sinä ne osaamiset tiedät. Minulla on täysin vastakkainen mielipide. Sen verran olen seurannut koulumaailmaa, että tiedän Suomesta löytyvän vain muutaman ihmisen, joka on yhtä hyvin perillä kouluasioista kuin Andersson.

      • Nimetön

        Andersson on tehnyt aivan loistavaa jälkeä rehtorina ja saanut siitä mm. valtakunnallista huomiota ja kiitosta. Sitten nämä panettelijat kateuksissaan keksivät kaikenlaista valhetta

      • Nimetön

        Riittääkö into ja kokemus tupakanpolttajien ja koulukiusaajien jahtaamisessa näiden tehtävien hoitamiseen, jotka Opetushallitus ilmoittaa itsellään olevan:
        Opetushallitus vastaa varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan, lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen, aikuiskoulutuksen, vapaan sivistystyön (mm. kansanopistot, opintokeskukset, kesäyliopistot) sekä taiteen perusopetuksen kehittämisestä, laatii perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmien perusteet sekä varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, ammatillisten tutkintojen ja näyttötutkintojen perusteet sekä kehittää koulutusta erilaisin hankkein. Opetushallitus osallistuu koulutuksen tuloksellisuuden kehittämiseen, koordinoi koulutuksen tietoverkkoja ja tietopalveluja, tuottaa koulutuksen indikaattoreita ja ennakointitietoa, kerää tietoa opetustoimen rahoitusjärjestelmästä sekä julkaisee koulutusoppaita. Se myös ylläpitää toisen asteen, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijavalintarekisteriä, järjestää kielitutkintoja, järjestää ja rahoittaa jatkokoulutusta opettajille sekä muulle koulutoimen henkilöstölle, vastaa ulkomaisten tutkintojen tunnustamisesta sekä kehittää ja tuottaa oppimateriaalia. Sen vastuulla on myös 6 valtion oppilaitosta.
        Näiden lisäksi on vielä toteutettava säästöt ja leikkaukset koulutukseen.

      • Nimetön

        Onko jotain salaista tietoa andersonin osaamisesta, me kuntalaiset olemme nähneet koulun rehtorin hoitamassa työtään ,samoin kunnallispolitiikassa, mitä muuta?
        Jos joku pienessä koulussa tuo itseään esille vähän tiukemmalla kurinpidolla mihin tässä lepsulandiassa on viime vuosina totuttu ei kai se pätevöitä häntä OPETUSHALLITUSHALLITUKSEN PÄÄJOHTAJAKSI?
        On tainnut mennä vähän faktat ja fiktiot sekaisin täällä Vammalassa!

  • Säälin saa ilmaiseksi

    kateus on ansaittava ..niinpä niin onhan Alkon pääjohtajanakin ollut raivoraitis henkilö (mies)
    …vaikka ei kai perhe-elämän kokemus ja tuntemus ainakaan haittaa tässä virassa..nimimerkillä lapsiperheen arkea..

  • Klopp

    No perkule! Ändesön olis siihenkin hommaan kova luu. Tsemppiä Jarille kisaan!

  • Valtakunnan valistaja

    Jos ja kun Jari valitaan opetushallitukseen pääjehuksi, hän varmasti puuttuu edelleenkin nuorten tupakointiin.

    Näkisipä päivän, jolloin koululaiset eivät polttaisi tupakkaa tai edes päivän, jolloin amiksen opiskelijat tupakkakatoksineen poistuisivat historiasta.

    Uskon Jarin yltävän tähän jättiläismäiseen urotyöhön. Hänellä olisi rahkeita valtakunnalliseen hyvään.

    Annetaan hänelle tilaisuus. Nuo muut hakijat eivät ole kovin kummoisia.

    • Nimetön

      Tupakointia on vähemmän kuin koskaan, nuoret eivät polta eivätkä juo, toista oli ennen kun joka toinen tupakoi ja kaikki ryyppäsivät. Ihan vaan tiedoksi että opetushallituksen pääjohtaja ei ole samalla raittiusliiton puheenjohtaja vaan hänellä on ihan oikeitakin töitä.Täällä Sastamalassa ääriliikkeillä on aina ollut vahva jalansija ja suvaitsemattomuus on vallitseva piirre alkuasukkaiden joukossa, ihmekös jos tänne ei tule yrittäjiäkään, muuttotappiota pukkaa.Kovia ovat hakijat ja voi olla että Andersonin kompetenssi ei ihan riitä jos verrataan vaikkapa ex ministeri Heinosen kokemusta valtakunnan ja euroopan tasolla, no onhan se arvokasta työtä tämä kurinpito lasten ja opettajienkin keskuudessa jota ainakin Vammalassa arvostetaan, täällä periferiassa.

  • Nimetön

    Kuten jo alussa sanoin, että nyt on sitten kateellisten vuoro avata sanainen arkkunsa. Näin sitten kävikin.
    Nimettömänä on helppo huudella kaikenlaista. Nämä ’arjen sankarit’ taitaisivat olla hiljaa kuin kusi sukassa, jos pitäisi jotain omalla nimellään lausua.

    • Työmies

      Kuka kateellinen ja kenelle? Nämä palstat on tarkoitettu keskustelulle eikä ainoastaan moralisoinnille kuinka huonoja mielipiteitä meillä on. Andersson, joka on keskustelun aiheena ei varmaankaan herätä ainakaan näissä lausutuissa mielipiteissä kateutta, enemmänkin spekulaatiota miten Jarin ansiot punnitaan kovassa kisassa OPH:n pomon valinnassa. Omalla nimellä kommentointi ei mitenkään lisää mielipiteen arvoa, pikemminkin päinvastoin, käpykylä Vammalassa ”paremmat ihmiset” haluavat laittaa nimensä näkyviin jolloin tulee vaikutelma; tärkeämpää on kuka sanoo eikä mitä sanoo!

    • Nimi

      Mikset itse esiinny nimelläs? Kaikki ei ole aina kateutta jos mielipiteensä sanoo. Usein se pohjautuu omaan kokemukseen.

  • Nimetön

    Voi ei , ei saa lähtee Sylväältä.Ku Jari on siä vaan niin PARAS!

  • Sivullinen

    Älkää moittiko Anderssonia, hyvin isänmaallista miestä. Sellainen tulisi nyt pääjohtajaksi valita, sotilasarvoltaankin vähintään Satosen luokkaa. Oikeistolainen kotikasvatuskin puoltaa Jarin valintaa ohi erilaisten käännynnäisten.

  • Nimetön

    Oikein hyvä homma käyttää Nokiaa esimerkkinä innovaatioista 😀 10 kerrosta mitään osaamattomia managereita ja asian etenemiseksi koko komentoketjun läpi kesti tolkuttoman kauan. Nokiasta kasvoi Suomen kansantalouden mammutti ja kankea mammutti se oli myös organisaationa. Projektit olivat pahasti aikatauluista kun joku manageri keksi pyöritellä talouslukuja ja tuli siihen tulokseen, että koodaushommia kannatti ulkoistaa Intiaan ja Kiinaan. Tällä keinolla saatiin säästettyä kuluja, mutta menetettiin älyä joka käyttää näppäimistöä ja näin aiheutettiin taas mittavia myöhästymisiä aikatauluihin. Nokia teki tosin useita epäonnistuneita tai alas ammuttuja tuotteita. Ei sen puoleen olihan Nokialla paljon hyviä ja laadukkaita tuotteita ja on edelleen: Ozo, 5G-verkot ja runkoverkkotekniikkaa. Nykyinen Nokia on ottanut opikseen aiemmasta kankeudesta ja karsinut merkittävästi manageri kerroksia. Syynä tähän paisuneeseen managerikerrokseen oli lähinnä se, että taitaville koodareille tai muille työntekijöille ei ollut muuta keinoa nostaa palkkaluokkaa kuin tehdä jonkinlainen manageri työntekijästä.
    Tottakai asioihin vaaditaan jonkinasteista pohjakoulutusta, mutta tiedän useita tapauksia, joissa koodaamisen hyvin osaava henkilö on joutunut tahimaan hänelle ammatissaan turhanpäiväisten koulutusasioiden parissa esim. fysiikan ja matematiikan kurssit. On hyvä, että asioista on jonkinlainen yleissivistys, mutta tämän tason pitäisi riittää siihen, että pääsee kurssista läpi ja jatkamaan koulutusta. Voin sanoa, että esimerkiksi useilla insinöörikoulutuksessa olleilla asioilla ei ole juurikaan mitään tekemistä käytännön työnteon kannalta. Se koulutus on vain pieni pintaraapaisu, jonka jälkeen täytyy paljon googlettaa ja soveltaa netissä olevaa tietoa päivittäin.
    On mahdollista tehdä akateemisesti hieno ja monimutkainen ohjelma jossa on 3000 riviä koodia ja siitä ei ota kukaan muu tolkkua kuin henkilö joka on tehnyt sen. Toinen vaihtoehto on tehdä asia yksinkertaisesti ja saada toimimaan 300 rivillä koodia niin, että sitä pyystyy ymmärtämään kuka tahansa muu koodari. Tietoa tulee osata soveltaa valikoidusti.
    Mikä on esteenä sille, että toimiva tuote ei synnytä markkinoita kahdessa vuodessa? Tuotteen tekemiseen voidaan kuluttaa vaikka 10 vuotta aikaa, mutta se voi silti olla surkea tai epäonnistua kaupallisesti. Suomi on varmaan ainoa maa, jossa pitää käydä sitäkin varten kurssi, että voi ylittää tien mennäkseen tietyömaalta kadun toisella puolella olevaan kahvilaan kahvitauolle.
    Japanissa on tapana sellainen, että koulutus on hyvin vahvasti sidoksissa yritysmaailmaan. Homma pelaa siellä jotenkin niin, että jokainen kouluttautuva saa joltain yritykseltä ”mestarin” joka seuraa ja auttaa kouluttautuvaa sulautumaan hänelle työtä tarjoavaan yritykseen.
    Tietoa ei pidä plagioida vaan ”parastaa”. Sitä tekevät kaikki, jotka menestyvät kaupallisesti.

    • Nimetön

      Olen tuosta käytännön toiminnasta Nokian organisaatiossa samaa mieltä. Olinhan siellä minäkin. Lisäisin vielä bonusjärjestelmän, joka aiheutti sen, että lopunajan projekteissa syntyi bonukset laukaisevia mittarituloksia, ei oikeita tuotteita. MUTTA! Se ei poista tosiasiaa, että Nokiassa syntyi poikkeuksellisen paljon innovaatioita ja patentteja, joista nyky-Nokia hyötyy edelleen. Nokian merkitys kansantaloudelle oli valtava, se nosti Suomen lamasta. Nokian innovaatiotoiminnan perusta oli professori Yrjö Neuvon TTKK:oon luoma tutkimustoiminta, signaalikäsittelyn laitos ja vahva tietokonetekniikan opetus. Tällaisen uuden Nokian syntymisen estää leikkaukset koulutuksesta ja tutkimuksesta.

  • Sivullinen

    Mitä tekemistä tuollaisella loruilulla on Anderssonin lapsuksen eli paikanhaun kanssa? Tätä ei ymmärrä satonenkaan.

    • Nimetön

      Mutta miksi edes pitäisi jaaritella viikosta toiseen tällaisesta suuruudenhullusta yrityksestä? On meillä tärkeämpääkin keskusteltavaa.

  • Nimetön

    Nokiassa on tehty paljon hyviä innovaatioita ja patentteja. Koulutuksessa tulee panostaa merkittävästi jatkossa innovatiivisuuteen myös, mutta tulee tehdä merkittävästi analyyttisempaa tutkimusta siitä, ketä kannattaa kouluttaa ja mihin ammattiin. Ilman innovaatioita ja kaupallistettavia tuotteita Suomi ei tule pärjäämään. Pitäisi tehdä asiat paremmin kuin muut tekee ja vielä tehdä voittoa kaikella, mitä voidaan tuottaa maailmalle, niin on homma bueno 😉

  • Sivullinen

    Ei tullut sitten Anderssonista suurta johtajaa. Kokoomus säästänee miestä pressan vaaliin.

Kommentointi ei ole käytössä.