”Moni maatalousyrittäjä uupuu ja lyö hanskat tiskiin”

"Arvojeni perusta on rakennettu maatalouden kovassa koulussa", kansanedustaja Pertti Hakanen tuumii.
”Arvojeni perusta on rakennettu maatalouden kovassa koulussa”, kansanedustaja Pertti Hakanen tuumii.

Maan hallitus ei ole täysin yksimielinen maatalouden tilasta ja ongelmista, sanoo kansanedustaja Pertti Hakanen. Hänen mielestään kotimaisen ruuantuotannon hyväksi pitäisi tehdä nykyistä enemmän yhteisrintamana.

Valtion budjettia sorvatessaan hallitus myönsi 50 miljoonaa euron kriisiavun maatiloille. Hakanen kutsuu tukieuroja tekohengitykseksi. Markkinoilta on saatava jatkossa kustannuksia paremmin vastaava tuottajahinta.

Keskusta on ajanut Suomeen niin sanottua Ranskan mallia, jossa maito- ja lihatuotteista on löydyttävä merkintä niiden alkuperämaasta. Hakanen toivoo samaa myös viljatuotteille.

”Kotimaisuus on laadun tae ja suomalaisen maajussin paras kilpailuvaltti. Kuluttajalla on oikeus tietää, minkä maalaista lihaa hänen valmismakaronilaatikossaan tai mikropitsassaan on käytetty.”

Epävarmuus kuuluu viljelijän arkeen, mutta kasvamaan päin se on ollut vuodesta 2013, jolloin tuottajahinnat kääntyivät laskuun. Samaan aikaan tuotantokustannukset ovat nousseet. Osatekijänä vaikeassa kannattavuustilanteessa on myös Venäjän vientikielto.

”Liian moni maatalousyrittäjä sinnittelee toimeentulon rajamailla. Jos alamäki vain jatkuu, moni heistä uupuu ja lyö hanskat tiskiin.”

MTK:n johtokunnan jäsenenä Hakanen tietää mistä puhuu, hänen kännykkänsä soi maanviljelijöiden ahdingon vuoksi tiuhaan. Erityisen raskasta on niillä yrittäjillä, jotka ovat joutuneet viime vuosina tekemään hintavia investointeja.

Eläinaktivistit ja Lidl. Siinä kaksi asiaa, jotka saavat Pertti Hakasen helposti ärsyyntymään. Viimeksi kansanedustajan pulssi kiihtyi saksalaisen kauppaketjun päätöksestä poistaa virikehäkkimunat valikoimistaan. Lidl kertoi suosivansa vastuullisemmin tuotettuja munia kuten luomua.

Hakanen näkee Lidlin viimeaikaiset toimet iskuina kotimaisen ruuantuottajan vyön alle.

”Lidl on kaksinaismoralismin mestari. Kananmunien kohdalla puhutaan vastuullisuudesta, vaikka myydään suomalaisen lainsäädännön määrittelemien laatukriteereiden vastaisia lihavalmisteita kuten saparottoman porsaan lihaa.”

Eläinsuojelulakia ollaan uudistamassa kuluvalla vaalikaudella. Hakasen mukaan laissa on päivitettävää, mutta suomalaisilla maatiloilla tuotantoeläimistä huolehditaan pääsääntöisesti hyvin.

”Eläimet ovat arvokkaita, koska tuottajan elanto on niistä riippuvainen. Moni tuottaja on valmis jopa tinkimään omasta hyvinvoinnistaan eläintensä hyväksi. Jos kaikki eläinaktivistien toiveet toteutettaisiin, loppuisi lihan ja eläinperäisten tuotteiden valmistus kokonaan”, Hakanen miettii.

Hakasen mietteistä myös 21.9. Alueviestissä

Poimintoja

  • Nimetön

    Sieltä ostetaan mistä halavemmalla saadaan.Ei tarvi valittajia avustaa.

    • Nimetön

      Ja millään mitä suuhun laitetaan ei ole mitään väliä. Ei tuotanto-olosuhteissa eikä ruokinnalla

    • Työstä kuuluu palkka

      Entä jos sitä halvinta jonain päivänä ei ole ja oltaisiin omavaraisia?

    • vj

      One niin että olen 23 vuotta ollut viljelijä.
      Ja nyt jään eläkkeelle. Ja saan jo vihdoin palkkaa. On se viljelyn homma nykyään
      Ihan Hämäläisen hommaa. Pitäisi vielä
      palkkaa saada.duunari ei sitä ymmärrä.
      Meidän ammatti yhdistys on hampaaton
      Tai onko sillä vatsalaukkua ollenkaan.
      On tässä jotosin mätää…..!

  • Nimetön

    Todellinen tilannekuva maataloudesta.On todella surullista että maatalous ajetaan Suomesta alas ja ainoastaan ne pärjää jotka elää tilan ulkopuolelta tulevalla rahalla.Kyllä maanviljelijänkin pitäisi saada toimeentulonsa
    tilalta.

  • Nimetön

    epäkohtiin havahdutaan vasta kun suomalainen ruuantuotanto loppuu ja se on surullista ! Hakanen on oikeella asialla

    • Torpanmaalainen

      Hakanen puhuu oikeasti maanviljelijöiden asiasta. Sivusta seuranneena olen huolissani suomalaisen ruoan tuottamisen kulujen suhdetta saatavaan maatilan tuloon ja tekijällekin pitäisi voida maksaa palkkaa. Monesti omistaja joutuu tilan ulkopuolelle kouluttautumaan muihin ammatteihin.

    • nimetön

      Miksi sitten salaojitettua peltoa oli edullisempaa metsittää uudelleen aikoinaan? Tosiaan joulukuusia viljelemällä ei vatsa täyty poikkeusoloissa…

  • Nimetön

    onneksi on heitä jotka uskaltavat vielä olla puhtaasti maaseudun asialla

  • Ymmärsinkö oikein?

    ”Lidl on kaksinaismoralismin mestari. Kananmunien kohdalla puhutaan vastuullisuudesta, vaikka myydään suomalaisen lainsäädännön määrittelemien laatukriteereiden vastaisia lihavalmisteita kuten saparottoman porsaan lihaa.”

    Tarkoittaako Pertti, että virikehäkkimunia on vastuullista myydä edelleen? Tulee mieleen se, että vieraissa voi hyvällä mielin käydä, kun naapurikin käy.

  • Nimetön

    Ostan kyllä mielelläni suomalaista lihaa ja mieluusti niitä tuotteita, joissa ei ole niitä mausteita päällä. Suomalaisen kannattaa aina syödä suomalaista lihaa ja kannattaa muutakin kotimaista tuotantoa.

  • Nimetön

    Joulukuusenviljely on suomen tulevaisuus.Ne voi myydä puhtaalla rahalla ja vaikka keskellä toria.

  • Nimetön

    Tähän se tolkuton tukihimmeli sitten johti. Jos maanviljelijät olisivat olleet omilla rahoillaan toimivia yrittäjiä, jotka johtavat tilaansa kuten yritystä, olisi toiminta uudistunut vastaamaan ajan vaatimuksia. Nyt tuilla ylläpidetään menneen maailman toimintatapoja. Yrittämiseen kuuluu yritysriski. Oikeassa yritystoiminnassa suurin osa yrityksistä epäonnistuu ja kaatuu, kuten kuuluukin, koska vain kannattavien firmoja kuuluu jäädä henkiin. Ei kauppias jää kesäsesongin jälkeen viettämää lomaa.

    • Nimetön

      Mitä menneen maailman tapoja ja tuotantomenetelmiä? Jos tarkoitat virikehäkkimunia niin niihin on siirrytty viimeisen kymmenen vuoden aikana häkkikanaloista

    • Halvin

      Oikeassa yritystoiminnassa oikea tarve kohtaa oikean tarpeen… Nykyään kuvitellussa ympäristössä oleva kysyntä kohtaa kuvitellun kysynnän…

    • viivi

      Jännä, miten tässä yhteydessä aina joku mielestään niin fiksu kommentoija tulee kertomaan mainitsemasi seikat. tälläkin hetkellä valtio jakaa avokätisesti yritystukia ns. Itsenäisille yrityksille eikä eu anna pankkien kaatua ”kannattamattomina”. Jos pankki kerran on elintärkeä ihmiskunnalle, miten on ruoan laita?

    • Tyypillinen maajussi

      >Yrittämiseen kuuluu yritysriski

      Yritysriskiin kuuluu myös se ,että on oikeasti mahdollisuus jopa rikastuakin.Maatalouden puolella ei tätä riskiä ole eteen tullut

  • Hanna

    Kysymys vain.
    Kun nuo tuet annetaan, meneekö niistä osa ensin kaikenmaailman maatalous ”tietelijöille”, tarkistajille jne. jotka pikkukengissään mittatikun kanssa mittailevat peltoja.
    Vai menevätkö ne suoraan oikeasti suoraan maatiloille.
    Jotenkin tuntuu, että nykyään on ensin välistävetäjät, sitten vasta ne joille rahat oikeasti kuuluvat.
    Tämä oli vain kysymys, joka on mielessäni pyörinyt omien pohdintojeni pohjalta.

    • Halvin

      Tuet menee kaiken maailman himmeleille ja tulot jää lähinnä aikamoisille
      Kasinopelureille!!

  • Nimetön

    Surulllista, onneksi omat maataloutta harjoittaneet edesmenneet vanhemmat eivät enää ole tätä näkemässä.
    Muistan, kun ensin alettiin jauhaa pinta-alaltaan elinkelvottomista tiloista, sitäpäätä tämä surkeus ilmiöineen tätä ammattiryhmää kohtaan alkoi kasvaa.
    Muuten kauanko saa maitotaloustuotteita enää kaupasta? Eipä ole jogurttia tarjouksessa, juustotkin vähenneet ja siis kotimaisesta on puhe.

  • sitä ostetaan mitä varallisuus antaa myöden

    Liikaa byrokratiaa — tukirahat menee suurimmaksi osaksi niihin; niin lupiin kuin piikkikoroissa plantaaseja mittaaviin tirehtööreihin. Yrittäjällä on riskit — muutkaan yrittäjät ei saa tukia valtiolta ; raaka peli — jos et menesty, lopeta tai tee konkurssi. Ostan heti kotimaista ja lähituotteita kun hinnat putoaa; en ymmärrä että miksi maksan moninkertaisen hinnan jos haen suoraan tilalta tai torilta, tai ostan kaupasta. Onko se luomukaan niin luomua — samaa tilallisen paskaa sinnekin peltoon käytetään kuin muillekin pelloille. Jos kotimaista myytäisiin halvemmalla, varmasti kannattavuuskin paranisi ja ostajia olisi enempi. Ja muuten……..Lidlissä ei o mitään vikaa — jokasella oikeus valita ja kaupassakin voi tehdä valintoja.Yhteenveto: byrokratiaa suomenmaassa vähemmälle, verot alemmaks — seuraus: ostovoima lisääntyy, työpaikkoja tulee lisää ja kaikilla olisi PALJON parempi olla 😀

  • Nimetön

    Duunarit valittavat ja samalla nostetaan kovaa palkkaa. Jos sen päivätuoksauksen (8h) lisäksi joutuu tekemään iltatyötä tai peräti viikonloppuna, niin 50%-100% palkanlisä juoksee heti. Sitten vielä kehdataan itkeä ja valittaa

    • Nimetön

      Eihän maatalousyrittäjät ole duunareita vaan yrittäjiä, eikö niin? Ei pidä verrata omaa työtänsä duunareiden työhön, vaan esimerkiksi kauppiaan, taksiyrittäjän tai koneyrittäjän työhön. Jos ei yrittäjän työ maistu, pitää lopettaa ja siirtyä työntekijäpuolelle. Maatalousyrittäjän pitää käyttäytyä kuten yrittäjä käyttäytyy, esimerkiksi viimeaikojen puheet, että tukirahat ovat maanviljelijän palkkaa, ovat ääliömäisiä. Yrittäjä maksaa palkkaa itselleen yrityksen voitosta, avustukset käytetään investointeihin. Jos tukirahoilla elää, se on sama kuin eläisi sosiaaliavustuksilla, johon oikeilla yrittäjillä ei ole mahdollisuutta ennen kuin lopettaa yrityksensä.

      • viivi

        Käytännössä kyse on duunarista, joka joutuu ostamaan oman työpaikkansa. Yrittäjän vapaus puuttuu, jäljellä vain sekä yrittäjän että työntekijän velvollisuudet. Hassua että samaan aikaan te nettitrollit olette valmiita leikkaamaan entisestään viljelijän tuloja JA vaaditte samaan hengenvetoon tuotteiden hinnan alentamista. Ei se yhteiskunta vaan toimi niin…

  • kaikkonen

    Kyllä on oikea päätös,että laittaa hanskat tiskiin jos uupuu.Jos vielä joskus jaksaa nousta suostaan,niin kannattaa kokeilla oikeita töitä ja miettiä mitä laittaa suuhunsa.Valittaako turhasta vai ei.Ajeleeko veronmaksajien kaivureilla ja traktoreilla kuitenkin mieluummin.?!

  • Nimetön

    Kaikki valtion ja kuntien työntekijät elävät kokonaan veronmaksajien rahoilla.
    Alkutuotannossa noin puolet rahoista tulee tukena tässä EU-suomessa.
    Olisiko sittenkin parempi, että suomalaiset tukisivat vain muiden maiden tuottajia?

  • Nimetön

    Itselläni oli suuri helpotus päästä palkkatöihin 15-vuoden lähes palkattoman eläintilan pyörittämisen jälkeen. Rahatkin riittävät nyt tekemään muuta kuin töitä, mitä arki tilalla oli. Te jotka vielä kamppailette tilanne kovien paineiden alla, älkää antako työtänne tuntemattomien arvostelujen katkeroittaa. Itselle ja perheelle jää nykyisin oikeasti aikaa.

  • Mty

    Tilamme on n. 40 ha kasvinviljelytila, jossa kuivaheinä ja kaura viljelyssä. Muutama oma hevonen+ muutama hoitohevonen. Maatalouden tulos +-. Emme selviäisi pelkällä maataloustulolla. Osa yhtymän osakkaista saa pientä eläkettä, joka riittää ruokaan ja kotitalouden muihin kuluihin. Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuudessa oli juttu, joka antoi ymmärtää, että maatalouden tulo on noussut. Oli ikäänkuin piilotettu, että ilmeisesti maatalousyksikköön oli otettu huomioon myös kodin ulkopuoliset tulot. Jutun lopussa oli mielestäni totuus, että maatalousyritystulo on laskenut muist. 43 %. Aikaisemmin keväällä eurooppaa koskevassa tilastossa oli Suomessa viim.5 vuoden aikana maatalousyrityksen tulo laskenut 61 % ja Iranti taisi olla ainut plussalle päässyt. Kuitenkin keskimääräisesti n,4 prosentin tasoa oli muiden lasku. Lisäksi yrityspuolella tukien osuus maataloudelle on vain 5 % jos verrataan koko yrityskuntaan. Ihailen maatalouden työn sankareita! Ollaan sään armoilla ja paljon on työtä. Ei mikään tehtaan viikkotyöaika riitä. Tämän vuoden sadostakin jäi suuri osa veden alle ja peltoja on jouduttu viikkokaupalla salaojittamaan. On kaivureita ja sorayrittäjiä tarvittu työhön. Kuitenkin haluan uskoa suomalaisen ruuan tulevaisuuteen!

  • Nimetön

    Työttömyyden budjetoidut kustannukset ovat kuluvana vuonna 2,9 mrd euroa. Maataloustukien kokonaispotti on yli 2,1 mrd euroa.
    Työttömiä työnhakijoita on noin 332 000. Maataloustuen saajia oli viime vuonna 67 616. Näistä maatiloja oli 59 472. Päätoimisia maanviljelijöitä on alle 50 000. Työttömyyskulut per aktiivinen työnhakija on vajaat 10000 euroa, maataloustuki aktiiviselle viljelijälle on noin 40000 euroa.
    Maanviljelijöiden lomakorvaukset ovat 200 miljoonaa euroa, mutta niiden aiheuttama byrokratia maksaa 16 miljoonaa euroa.
    Maanviljelijöiden maksama eläkemaksu on vain puolet siitä, mitä yrittäjä maksaa tuloistaan tulevia eläkepäiviään varten. Veronmaksajat kustantavat maanviljelijöiden eläkkeistä 77 %.
    Miksi ”kannattamattoman” peltomaan hinta nousee jatkuvasti? Vertailun vuoksi: nouseeko vai laskeeko teräksen hinta, jos konepajateollisuuden kannattavuus heikkenee? Ostavatko veronmaksajat maaomaisuutta viljelijöille?
    Maataloustuki pitää saada tarveharkintaiseksi, niin kuin muukin sosiaalituki. Sitä ei pidä maksaa viikonloppu- ja harrasteviljelijöille, eikä alkutuotantoa tekemättömälle, esimerkiksi Valiolle.
    EU-tuki pitää EU-tasolla lopettaa, mutta niin kauan kuin osallistumme sen rahoitukseen, sitä toki kannattaa vastaanottaa huolehtien, että siitä hyötyy myös sen kustantavat veronmaksajat. Sen sijaan 322 miljoonan kansallinen tuki pitää lopettaa heti. Se on kohtuuton tulonsiirto veronmaksajilta näennäisyrittäjille, jonka vuoksi leikataan koulutuksesta, vanhustenhoidosta ja monesta muusta elintärkeästä kohteesta.
    Ennen kuin joku huutaa taikasanan ”huoltovarmuus”, kysyn vaan, edellyttääkö se ylituotantoa, ovatko huipputekniset robottinavetat huoltovarmoja, toimiiko tietokonetraktori häkäpöntöllä, jos polttoaineen saanti tyrehtyy?

    • Nimetön

      On selvää, että maatalous tulee kokemaan rakennemuutoksen, jolloin tuotanto muuttuu enemmän markkinoiden mukaiseksi ja ylitarjonta helpottaa. Tämä ttarkpittaa käytännössä tilojen harvenemista ja tilakoon kasvua. Kuitenkin ajatuksesi ovat tyypillistä idealistista vapaat markkinat höttöä. Käytäntö on aina eri kuin teoria. Kyllä sinuakin vielä elämä opettaa näkemään.

      Jos maatalouden tuet lopetettaisiin, olisivat vaikutukset elintarvikeketjuun, työllisyyteen ja kansantalouteen karmaisevia. Tuhansia ja tuhansia työpaikkoja katoaisi sillä silmän räpäyksellä.

      Sinun mukaasi maatalous ei toimi kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan ole maatalousyrittäjien syy, vaan kansallisesti enemmistön kannattama ja demokraattisesti valittu tie. Lainsäädännölllä valittu etiikka puhtaan ruuan valmistuksessa, EU:n sisämarkkina-alue, kauppaketjujen muodostuminen ja siitä seurannut dominanssi luovat tilanteen, jossa kotimaisella maataloudella ei ole edes aitoja mahdollisuuksia kilpailla muiden toimijoiden kanssa. Kuten varmaankin tiedät, ennen näitä maatalous oli todella kilpailukykyinen ala.

      Mitä maaseutuun tulee, muodostaa maatalous sen suurimman rahavirran. Voi vain arvailla mitä ehdottamasi tukien lakkautukset tekisivät mm. sastamalalle..

      Peltopinta-alan hinta nousee yleisen hintojen nousun mukana. Maa-omistus yleisesti nähdään tulevaisuuden sijoituksena, vaikkei maatalous itsessään kannattaisi ja siksi sillä on kysyntää. Luulisi tämän olevan liberaalille helppoa päätellä.

      Sitten huoltovarmuus. Ensiksi moitit maatalouden tekohengitystä verovaroin ja sen jälkeen rpbottinavetoita sekä tietokone traktoreita. Ilmeisesti kaupunkilaiskuplassasi ajattelet, että maatalouden tulisi pystyä kilpailemaan ilman, että käyttäisimme nykyteknologiaa ja uusimpia tuotantomenetelmiä. Talouteen näennäisesti perehtyneenä ymmärrät, ettei mikään ala selviä ilman investointeja ja kehittymistä.

      Huoltovarmuuden takana ilmeisesti olet, koska siitä luopumista et ehdota. Mutta kuokilla ja hevosillako se pitäisi toteuttaa 100% veronmaksajien tukemana? Maataloudelle et soisi edes yritystä pystyä tehokkuuteen ja sitä myöten kilpailuun uusilla välineillä? Ei sitä huoltovarmuutta tyhjästä nyhjäistä. Kyllä suomalaisten osaaminen riittää robottinavetoiden huoltamiseen ja metsistä saadaan tietokone traktoreille biodieseliä.

      Summa summarum. Maatalouden tuet ovat seurausta lukuisista valinnoista, jotka eivät anna yrittäjille mahdollisuutta kilpailla. Suurimman osan suomalaisista perusarvot kuitenkin tulevat maatalouden tukemista ja siksi kotimaisia elintarvikkeita vielä saa. Näitä arvoja ovat mm. eettisyys, koko maan asuttaminen, yhdenvertaisuus, tasa-arvo, huoltovarmuus ja oman kulttuuripääoman vaaliminen.

      On myös ihmisiä, kuten sinä, jotka ovat valmiita luopumaan kaikista edellämainituista arvoista rahan vuoksi. Heitä ei kiinnosta valtio nimeltä Suomi tai muut periaatteet. Kaikki ihmiset vain Helsinkiin tai miksei vaikka globaaleihin metropolikeskuksiin mahdollisimman tehokkaisiin betoniviidakoihin, jotta raha liikkuisi. Vain kansainvälisten rahavirtojen sanelema laki määrää!

      Onneksi nämä ihmiset ovat marginaalinen osa väestöstä Suomessa ja suomalaisessa päätöksenteossa.

      Ihmisellä on hyvä olla arvomaailma. Ihmisen on hyvä nähdä käytännön ja idealistisen teoriamaailman ero. Markkinoiden vapauttaminen on joissain tapauksissa hyvä työkalu, jota sipilän hallitus käyttää viisaasti ja harkitusti, toisin kuin sinä tekisit.

      Lopuksi haluan vielä sanoa esittämistäsi luvuista. Maataloudesta on suhteellisesri viimeisen vuosikymmenen aikana leikattu enemmän kuin miltään muulta talouden sektorilta. Rakentamasi näsäviisas ajatusmaailma siitä, että maatalouteen panostetaan, jonka vuoksi koulutuksesta ja vanhuksilta leikataan osoittaa täydellistä typeryyttä.

      Valtio panostaa niin maatalouteen, koulutukseen, kuin vanhustenhoitoonkin, samalla kun leikkauksia tehdään tasaisesti kaikilta sektoreilta. Käännänkin asetelmasi toisin päin: maataloudesta on valtion näkökulmasta säästetty niin paljon viimeisten vuosien aikana, että sen ansiosta koulutuksen ja vanhustenhoidon leikkaukset eivät ole vieläkin suurempia!!

    • Työmies

      Tässä oli höpöpuhetta suurin osa, esim. eläkemaksun tuki on muutaman prosentin ja pienenee maksun kasvaessa nollaan

    • MTY

      MYEL-vakuutusmaksun määrä
      Maksuprosentti riippuu iästä ja MYEL-työtulon määrästä. Vuonna 2016 alle 53-vuotiaiden vakuutusmaksu alle 26 474,52 euron työtulosta on 12,7440 prosenttia. Vakuutusmaksu nousee liukuvasti 26 474,52 ja 41 602,87 euron väliseltä osalta. 41 602,87 euron työtulon ylittävältä osalta maksu on 23,60 prosenttia. 53 vuotta täyttäneiltä peritään korkeampaa vakuutusmaksua suuremmasta eläkekarttumasta johtuen. Heillä vastaavat prosenttiluvut ovat 13,5540 ja 25,10.

      Muut vakuutusmaksut
      MYEL-maksun kanssa peritään myös maatalouden tapaturmavakuutusmaksu sekä ryhmähenkivakuutusmaksu. Pakollisen MATA-työtapaturmavakuutuksen maksu vuonna 2016 on 16,00 euroa + 0,75 prosenttia MYEL-työtulosta. Ryhmähenkivakuutuksen maksu on 12,00 euroa.

    • MTY

      Lainaus Savon Sanomien julkaisemasta Eurostat-tilastosta:
      ”Eurostat julkisti tilaston maatalouden arvonlisäyksen viime vuosien kehityksestä. Luvut ovat Suomen osalta sellaisia, ettei ole liioittelua puhua maatalouden hätätilasta.

      Kyse on siis yrittäjätulosta, jonka kehitys riippuu paitsi tuotantokustannuksista ja elintarvikkeiden markkinahinnoista myös maataloustuista. Euroalueella maatalouden yrittäjätulo on kasvanut 0,45 prosenttia, kun lukua verrataan vuoden 2011 tuloon. Tanskassa yrittäjätulo on samana aikana pudonnut seitsemän prosenttia, Saksassa 36 prosenttia ja Suomessa peräti 61 prosenttia.”

  • Nimetön

    Kyllä kritiikki lentää, mutta talonpojan leipä kuitenkin maistuu… Mitäs sitten tehdään kun sitä huoltovarmuutta tarvittaisiinkin? Otetaan nyt vaikka sellainenkin historiassa sykleissä toistunut ilmiö kuin sota? Kyllä valtion tehtävä on pitää elämälle välttämättömistä resursseista huolta alueellaan ja jos ei siihen kykene, ei voida enää puhua valtiosta. Sillon ollaan toisten sätkynukkeja. Miettikääpä neropatit sitä

    • Nimetön

      kysyn uudestaan, kun ei näköjään mennyt periile: edellyttääkö huoltovarmuus ylituotantoa, ovatko huipputekniset robottinavetat huoltovarmoja, toimiiko tietokonetraktori häkäpöntöllä, jos polttoaineen saanti tyrehtyy?
      Tulisi halvemmaksi, jos valtiontilat hoitaisivat huoltovarmuuden.

      • Nimetön

        1: ei edellytä, ylituotanto seurausta laajemmasta trendistä, eikä liity mitenkään huoltovarmuuden periaatteeseen

        2: huipputekniset tuotantonavetat luovat maatalouteen paljon peräänkuuluttamaasi kilpailukykyä ja suomalainen maailman kärkeä oleva teknologia osaaminen riittää pitämään ne huoltovarmoina

        3: tietokonetraktori kulkee loistavasti kotimaisella biodieselillä (raaka-aineet löytyvät helsingin ydinkeskustan ulkopuolelta).

        Valtiontiloilla tarkoitat varmaankin 100% valtion järjestämää tuotantoa? Miten tämä tulisi edullisemmaksi nykytilanteesta, jossa valtio tukee noin neljänneksen (eu ja markkinoilta tuleva raha loput).

        Jalat vaan takaisin maanpinnan ”multaan”!

  • Työmies

    Kyllä maajussilla on täysi yrittäjänvapaus niin kuin meillä muillakin yrittäjillä, mikä sitä rajoittaa? Yrittäjä pyrkii saamaan tuotteistaan mahdollisimman korkean hinnan ja minimoimaan tuotantopanosten hinnan. Nyt kun katsot maajussia niin hankkijaan tai valtran myyjän tykö se menee kun tukirahat tulee ja vaihtaa traktoria ja puimuria vaikka vanhakin on iskussa. Tätä perustellaan lyhyellä sadonkorjuuajalla ja ruuuhkaisilla työhuipuilla kun todellisuudessa on kyse näyttämisenhalusta ja konekiimasta. Jos meillä on euroopan halvin vilja ja kalleimmat koneet eihän siinä ole järkeä ja kun katsot ympärillesi kaikki ajavat uudenkarheilla traktoreilla, jokin ei täsmää
    Ei huonosti menevä yritys voi investoida jos ei pysty maksamaan ostoksiaan näin se menee, valmistavassa teollisuudessa koneilla on tietty käyttöikä ja ajetaan loppuun ja sitten vaihdetaan uuteen, maajussit ostelevat huvikseen kun traktorimyyjä poikkeaa talossa ja sitten valitellaan uudessa traktorissa heikkoa kannattavuutta!!!!

    • Jussitar

      Ennen koneet ja traktorit pystyttiin ja osattiin korjata kotona ihan itse tai avustuksella. Nykyään koneet ja traktorit on niin nykyteknisiä,että omin keinoin ei saa korjattua.Korjaamolaskuista tuppaa tulla huiman isoja. Kun työkone vanhenee,siihen tulee isojakin vikoja ja rikkoja. Joskus kone ei vastaa omaa käyttötarkoitusta.Silloin tulee auttamatta eteen uuden koneen tai traktorin ostaminen. Työt pitäisi saada ajallaan tehtyä ja koneen pitäisi olla käyttökunnossa.On ihan turha kadehtia maanviljelijöitten välttämättömiä työkoneita ja traktoreita.

      • Työmies

        Et tainnut ihan ymmärtää mistä oli kyse; miten tämä yhtälö toimii jos maataloustuotanto on kannattamatonta ja kuitenkin koneet ja laitteet viimesen päälle, selitä minulle, yrittäjälle, miten voin investoida jos tuotanto on kannattamatonta eli tuottaa tappiota?

  • ainainen valitus

    Kaikilla yrittäjillä ei ole näin vaikutusvaltaista ja meteliä pitävää ”järjestöä” takanaan

  • nimetön

    Aikoinaan vertasin maajussi-velipojan ja omaa veroprossaani. Hän sai vähentää suurin piirtein kaiken kumisaappaista puimuriin asti. Ittellä teki tiukkaa, jos sai ammattikirjallisuutta ja jotain muuta pientä. Ne %…mulla 21, hänellä …

    • Nimetön

      Muistitko verrata myös paljonko hän on investoinut(= ostanut rahalla) työpaikkaansa verrattuna palkansaajaan

  • Nimetön

    Suomeen syntyisi 10 000 uutta työpaikkaa, jos suomalaiset ostaisivat 10 eurolla kuukaudessa enemmän kotimaisia tuotteita.

    • Nimetön

      Näin kuulee usein väitettävän mutta on vain teoriaa; kassavirrat kyllä kasvaisivat sen 50 milj. mutta miten se jaetaan onkin toinen juttu.Luultavasti nykyistä toimintaa pystyttäisiin tehostamaan joka kohdassa ja hännänhuippuna maajussi saa sen 2-3 % raaka-aineen osuutena,.
      Eli emme selviä jos emme saa tehtyä tuotteita joissa syntyy arvonlisää, se on ainoa mahdollisuus eli jalostaa siitä halvasta maidosta jogurttia, jäätelöä ym. missä saadaan myyntihinta vaikkapa 15- kertaiseksi ja se arvonlisä jäisi sinne lähelle tuottajaa. maataloustuottajat ovat ulkoistaneet itsensä koko elintarviketuotannon arvoketjusta halvan bulkin tuottajaksi kun se voisi olla jotain aivan muuta.
      Hankkijan ja Valtran myyjät käyvät puhumassa jussit pyörryksiin tukien maksupäivänä ja mikäs se mukavampaa kuin ajella uudella , euroopan kalliimmalla puimurilla ja puida euroopan halvinta viljaa!!

    • sitä ostetaan mitä varallisuus antaa myöden

      Ja paskapuhetta!!!! Kotimaisen tuotteen myynti nousee kokoajaan ja tyttömyys lisääntyy!!!! Mihin ne rahat sitten menee kunnei tuu usia tyäpaikkoja???? Byrokratiaan ja herrojen papereitten pyäritykseen. !!!!

  • Nimetön

    Miksi yrittäjiä, duunareita, maanviljelijöitä erotellaan, tai miksi olette kateellisia toisillenne. Voin kertoa, ettei kannata!
    Olen maatilalla kasvanut, tehnyt töitä lapsesta asti, ruokkinut eläimiä ennen kouluun menoa ja sen jälkeen, kerännyt kiviä pelloilta aamusta iltaan ja voin kokemuksesta sanoa, että siinä ei ole mitään kadehdittavaa. Rahaa ei tosiaan tule, kuin koneiden korjauksiin, apulantoihin, siemeniin jne. Ehkä isommilla tiloilla, en tiedä. Ja koneet jos uusia ovat, ovat suurinosa pankin omistuksessa, kuten yrittäjinä varmaan tiedätte Suomen verotuksen, velkaa on lähes pakko olla. Tyhmää mutta totta.
    Mietin koulun jälkeen yrittäjyyttä, mutta en ollut tarpeeksi varma bisnesideastani, jäin miettimään menin töihin.
    Siis en todellakaan maataloutta halunnut jatkaa, en jaksa 24h työntekoa, ilman lomia, tai jaksan mutta en näe siinä järkeä, onneksi en nähnyt, koska Suomessa ei omaa ruokaa nykyään arvosteta.
    Duunarina ei myöskään nykyään ole helppoa, kaikesta supistetaan, saat tehdä kyllä töitä rahasi eteen, mutta se on mulle ok. On vapaapäivät jne. Joita osaan maatalouden jälkeen todellakin arvostaa.
    Yrittäjyys on vedetty myös aivan perseelleen, onneksi en siihenkään ryhtynyt, kun ei valtio sitäkään ilmeisesti halua täällä olevan.
    Mutta ilman yrittäjiä ei ole kyllä duunareitakaan. Valtio saisi verotustansa keventää ihan kunnolla, ei täällä muuten pian ole, kuin loppuunpalaneita ihmisiä.
    Mutta älkää nyt hyvänen aika toisianne haukkuko/aliarvioiko Se on tyhmyyttä.

    • Työmies

      Tämä taloustohtori on varmaan tarkoitettu etujärjestön käyttöön maataloustukineuvotteluja varten, siellä on aika erikoisia juttuja joita ei yritysten tilinpäätöksissä ole.

      • Työmies2

        Tyämiähellä hyviä peukalosääntöjä, kheh. Muttei mitään näyttöä ajatuksilleen… nyt ke jäävät vain suoran käden heitoiksi kaikki

  • Nimetön

    Eiköhän maataloutemme suurin kompastuskivi ole harjoitettu maatalouspolitiikka. Peltoraiviot ja tuotannon siirto kaikkein huonoimmille alueille. Karjat etelästä vähenneet ja uutta maitohotellia pukataan kairojen taakse.
    Hölmöä, eikö totta?

  • Palkansaaja mutta ei nauttija

    Sitä tässä keskustelussa vaan ihmettelen, että maanviljelijät edelleen ovat porvareita, vaikka huonosti meneekin. Hallituksissakin kepu kuuluu oikeistoon kuten Sipilän porvarihallituksessakin.

    • Työmies

      Mikä on porvari? Määrittele porvari, itse en tunnista yhtäkään porvaria maajussien keskuudessa, kovia yrittäjiä ja työmiehiä kylläkin.

  • kovvoohommoo

    Kova hakeminen niistä tuista ku yli 200 tukee haettavana ja 2000 henkilön virkamies koneisto yhden ammatin etuja ajamassa

  • Nimetön

    Olen tuntenut elämäni varrella muutaman viljelijän /sukulaisiani. Siinä työssä he kyllä pärjäsivät, kun olivat hyvin nuukia, eikä turhia tavaroita osteltu. Mikäli joku havittelee yrittäjäksi niin hän ei saa olla tuhlari muuten menee aika nopeasti yritys nurin.

Kommentointi ei ole käytössä.