Servi ottaa hoitoonsa Kahvila Pukstaavin

Kahvila Pukstaavin uutena yrittäjänä 1.10.2016 alkaen aloittaa Servi. Pukstaavissa aiemmin toiminut Ravintola Patruuna keskittää toimintansa Nuupalaan.

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin henkilöstö on mielissään siitä, että uusi yrittäjä löydettiin nopeasti. Näin kahvila-, lounas- ja cateringpalvelut säilyvät Bäckmanin talossa katkeamatta. Hienoa on myös se, että kahvilan pitkäaikainen työntekijä siirtyy Servin palvelukseen ja jatkaa työtään Pukstaavissa.

Myös Servissä ollaan innoissaan uudesta yhteistyöstä.

”Arvostamme mahdollisuutta päästä mukaan kehittämään Sastamalan yhden merkittävimmän kulttuurikohteen palveluita. Paikallisuus on meille tärkeä arvo, ja Pukstaavihan on todellinen paikallinen helmi. Keskusteluissa on käynyt hyvin selväksi, että meillä on kirjamuseon kanssa vahva yhteinen intressi ja näkemys palveluiden kehittämisestä. Uskon, että tästä tulee erinomainen juttu”, sanoo Servin toimitusjohtaja Raine Nuolikoski.

Ravintola Patruuna toimii Pukstaavin kahvilassa perjantaihin 30.9. asti. Servi aloittaa toimintansa heti seuraavana päivänä, joten kahvila palvelee normaalisti koko vaihdoksen ajan.

Yrittäjävaihdoksen myötä Kahvila Pukstaavin aukioloajat laajenevat hieman. Kahvila palvelee jatkossa ma–la klo 10–16.

Servi (Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy) on ruoka- ja puhtauspalveluja tuottava julkisomisteinen yhtiö. Yhtiö on perustettu vuonna 2011, ja sen toiminta alkoi vuoden 2012 alusta. Omistajia ovat Sastamalan kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.
 

Poimintoja

  • Veronmaksaja

    Miltä momentilta vyörytetään rahaa yrittäjävetoisena kannattamattoman toiminnan pyörittämiseen? Tuleeko kouluihin lisää puuropäiviä??

      • Nimetön

        osaakko lukee ?? tosa lopussa sanotaan : Servi (Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy) on ruoka- ja puhtauspalveluja tuottava julkisomisteinen yhtiö. Yhtiö on perustettu vuonna 2011, ja sen toiminta alkoi vuoden 2012 alusta. Omistajia ovat Sastamalan kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

  • Paholaisten pauloissa koko Sastamala?

    Tampereella Amurin museokahvilaa pyörittää kaupunki. Paikka on aina täynnä porukkaa, tarjottavat hyviä. Kaunis, tunnelmallinen paikka, jossa ei tarvitse pelätä oman kylän kyylääjiä tai kommentoijia.

    Sastamalan vika on se, että yhteen hiileen ei osata puhaltaa edes millin vertaa. Aina tulee paskaa niskaan, aina moititaan. Edessä päin hymyillään ja mielistellään.

    Saisitte hävetä pirulaiset, jotka ilmapiiriä koko ajan pilaatte. Muuttakaa pois, jos ette kykene seutua kehittämään tai mieltänne muuttamaan.

    Tai sittenkin. Älkää menkö muualle ilmapiiriä pahentamaan. Pysykääpä vain siellä Tyrväällä liemissänne, niin ette levitä pahuutta koko maailmaan.

    • Veronmaksaja

      Tampere on aivan toisen kokoluokan kaupunki kuin Sastamala! Miten ihmeessä kaupungin omistaman yrityksen pyörittämänä Pukstaavin kahvila voi olla kannattavampi kuin yksityisen pyörittämänä?? Nimim.Paholaisen pauloissa ei varmaan koskaan ole ollut palkanmaksajana!! Eikä koskaan ole tehnyt kannattavuuslaskelmia. Mutta, joulupukille on varmasti kirjoitellut ja lottorivejä täytellyt!!

    • Nimetön

      Amurin museokahvila on nasta paikka. Katkeruus ja kateus myrkyttää
      Sastamalan,Vammalan, ilmapiirin !!

      • Veronmaksaja

        Onhan Pukstaavinkin ihan nasta paikka, kaunis ja tyylikäskin. Mutta niin kallis meille veronmaksajille! Kysymys ei ole kateudesta tai katkeruudesta. Vaan ihmettelystä kaupungin löysää taloudenpitoa kohtaan. Kuinka monen omaishoitajan leiväpäällisillä Pulstaavi käy?

  • Nimetön

    Hyvä että jatkaja löytyi. Aika haasteellinen pyöritettävä vissiin…….

  • Nimetön

    Onnea Servi. Nyt heti suunnittelemaan Hakkaraisen talossa vieraileville lapsiryhmille tarjoilupakettia ja tekemään yhteistyötä markkinoinnissa Hakkaraisen kanssa. Sastamalan ruokayrittäjät eivät ole edes yrittäneet ottaa asiakkaikseen Hakkaraisen ja Pyhän Olavin suurta kävijämäärää. Tämä on herättänyt jatkuvaa ihmetystä.

  • Nimetön

    Hyvä alku Sastamalan ilmapiirin parantamisessa oli se, että tämän AV-lehden keskusteluun vaadittaisiin sisäänkirjautuminen omilla yhteystiedoilla ja pakollisella nimimerkillä. Nykyinen käytäntö suosii niitä, joiden kirjoittelu myrkyttää ihmisten välit ja tappaa ponnistelut yhteisen hyvän eteen.

  • Nimetön

    Minua mietityttää tuo kahvila-sana. Ravintola olisi oikeampi, itse olen siellä ainakin syönyt hyvin. Anniskeluoikeudetkin on. Ravintola-sana olisi myös myyvempi, kahvilasta tulee mieleen vain kahvi ja pulla. Toivottavasti taso ei laske. Pukstaavi on hieno paikka!

    • Nimetön

      olen samaa mieltä että ravintola olisi oikeampi sanavalinta. Kiva paikka lounastaa juhlavamminkin kun voi nauttia vaikka lasin viiniä

      • Kuppilat kuntoon Jyrki Sukula

        Ravintolassa pitää olla kokki ei nyt ihan Vanamo Kolmonen tasoa mutta ammattikoulun käynyt Hans Välimäki tai jotain

        Kyllä siellä pitäs olla myös kunnon keittiö ja alakarte listalta löytyä muutakin kuin hernekeittoa

        Joten eiköhän mennä ihan Kuppilana vain ihan aluksi. …

  • Nimetön

    ei tämä nyt ihan oikein mene jos veronmaksajien rahoilla pyöritellään ensin tätä kirjahömppää ja sitten vielä kaupanpäälle tarjotaan ruuat, meidän rahoilla. On naurettavaa keskustella onko ravintola vai kahvila ja minkälainen jos se pidetään yllä verovaroin.
    Kyllä pitäisi hälytyskellot soida jos yrittäjät vaihtuvat tämän tästä, tämäkö on ratkaisu että kyllä kaupunki hoitaa. Olisi taas mukava nähdä paljonko pääsylipputuloja on tähän miljoonamuseoon tullut, viimeksi niitä taisi olla muutama kymppitonni, menot lähemmäs miljoona!!

  • Tulot, menot - huihai!

    Luultavasti Kirjamuseo tai Pukstaavi – tai Kirjainstituutti tai mikä sen nimi miiloinkin on ollut – ei ole milloinkaan tehnyt kannattavuuslaskelmia.

    Ja miksipä olisi. Rahahana on ollut vuosikymmenet auki.

    Ja tosiaan, taas olisi syytä kertoa museon pääsylippu- ja muut tulot. Kyllä ne joltakin kaudelta siellä selvillä pitää olla.

    Alueviestin pätevät toimittajat kun ovat asialla, niin präntätkää samalla kokonaismenojen summa. Tiedän sitten veromaksajana taas iloita koko rahan edestä.

  • Nimetön

    Harva tietää että voit hakea siiderin ja istahtaa juomaan sitä Marttilankadun varteen.Miljöö on mitä ihanin,vanhat rakennukset ympärillä ja kesäilta mitä kaunein.Toivottavasti servillä potentiaalia jatkaa edeltäjän malliin.

    • nimetön

      Minusta aika moni on kesäiltoina huomannut , että voi hakea siiderin jne :D:D

      • Nimetön

        Torikeskuksen liepeilläkin on paljon hilpeätä joukkoa juomassa ”siideriä”.

  • nimetön

    Ruoat siis valmistetaan Servin keittiössä ja kuskataan Pukstaaviin? Vai olenko ymmärtänyt väärin? Mielenkiintoista…kuulla siis, miten…

  • omaishoitajan leiväpäällisille

    Täällä ed.kirj. kysyi kuinka monen omaishoitajan leiväpäällisillä Pulstaavi käy. Vastaan sinulle Omaishoitaja:

    kun ravitset henkeäsi kirjallisuudella ja kulttuurilla jaksat haastavan tilanteesi paremmin kuin edes uskallat kuvitella. Hengen ravinto jollaisenkaltaista Pukstaavi tarjoaa hyvin edullisilla pääsymaksuilla voi Sinulle omaishoitaja olla rikastuttava ja voimmaannuttava asia. On leipää, mutta on myös hengen leipää.

    Kiitos Sastamalalle että meillä on mahdollisuus vierailla kotikaupunkimme kulttuurin keitaassa Pukstaavissa yhä uudelleen ja uudellen.

    • Nimetön

      Hurmahenkisyys on aina ollut ongelma, silloin suljetaan silmät tosiasioilta. Pukstaavin käyttäjiltä pitäisi periä pääsymaksua n. 120 € kerralta että saataisiin edes osa kuluista peittoon.
      kulttuuri ja kirjallisuus on hyvä asia mutta tämmöset pukstaavit voisi esitellä kirjaston yhteydessä, sinne ne kuuluvat ja ylläpitokulut 0 € kun henkilökunta valmiina.

  • Nimetön

    Minkä ihmeen tuppukylän nämä kaikenvastustajat oikein Sastamalasta haluavat? Ainoa sallittu kulttuuriharrastus on kaljan kittaaminen puistossa? Jos kaikki kielletään, mistä jokainen kuntalainen ei ole kiinnostunut, on kaupunki aika ikävä paikka. Tämä seutu on ollut sivistyksestään kuulu kautta Suomen,nytkö pitäisi vajota johonkin Korson tasolle? Onko Vammalan Työväenopiston, nykyisen Sastamalan Opiston perustajien tekemä työ kansan sivistämiseksi tosiaan valunut hukkaan? Sastamalalla on varaa pitää vetonauloistaan kiinni ja kehittääkin niitä.

    • Työmies

      Kyllä tämmöset pienen marginaalin käyttämät viihdykkeet pitäisi itse maksaa.Kun poika käy vaikkapa kiakkoreeneissä niin maksan jokaisen euron itse,vuodessa 4000-5000 € seuralle.
      Miten tämän täysin marginaalissa olevan kirjahömpän voi veronmaksajat kustantaa?
      Usein käyn Mäntässä Göstan ym. museoissa , siellä ei pyydetä veronmaksajilta mitään vaan pyörii säätiön voimin ja on ihan huippujuttuja.

      • Nimetön

        Jääkiekko on bisnestä, ei kulttuuria. Edustusjoukkueet rahoittavat toimintaansa opettamalla kalliilla hinnalla junnuille väkivaltaista käytöstä, nuuskan käyttöä ja oluen juontia. Vanhemmat maksavat kyselemättä toteuttaessaan omia, toteutumattomia haaveitaan kiekkoammattilaisen urasta. Kaupungit kustantavat järkyttävän kalliit jäähallit tämän viihdebisneksen pyörittämiseen. Ja Hjallis nauraa koko matkan pankkiin…

      • Nimetön

        Aika kaukana on 15-vuotiaan pojan elämästä bisnes joka pelaa suurella intohimolla rakastamaansa lajia ja jonka myös vanhemmat maksavat kokonaan.
        Jääkiekko on huippu-urheilua jossa nuoretkin reenaavat aamuin illoin, viinin ja kaljan juontia näkee Pukstaavin tiloissa kuten täällä moneen kertaan on mainostettu, ei jäähallilla.
        Jäähallit rakennetaan yksityisin varoin,varsinkin Hjalliksen hallit, ja jos Hjallis nauraa niin hyvä niin, ei naura veronmaksajien rahoilla.
        Kulttuurin nimissä voidaan näemmä yhteiskunnan varoja hassata kyseenalaistamatta niiden järkevyyttä sekä vielä esittää valheita kirkkain silmin.
        Kun nyt seuraava valtuusto valitaan niin tämä kirjahömppä pitää ottaa kriittiseen tarkasteluun ja lopettaa suojatyöpaikat kulttuuripuolella.

      • Nimetön

        Liki kaikki kiekkoliiterit ovat kaupunkien omistuksessa ja rahoittamia. Useimmat niistäkin, jotka rakennetaan yksityisin varoin, kaatuvat lopulta kaupunkien vastuulle. Se, että halli on osakeyhtiö, tarkoittaa yleensä vain kaupungin omistamaa yhtiötä. Muuutamat yksityiset areenat ovat oma lukunsa, niitä omistavat esimerkiksi venäläiset hämäräperäiset liikemiehet. Nuuskan käyttö jääkiekkojunnuilla on niin yleistä, että sitä on pitänyt yrittää kitkeäkin, tuloksetta. Junnut matkivat ihailemiltaan huipuilta kaikki paheet. Mitä lähemmäs huippua mennään, sitä kovempia keinoja käytetään. Katsokaapa vaikka entisiä suomalaisia NHL-tähtiä, ulkomuodosta löytyy viitteitä kasvuhormonin käytöstä, esimerkiksi kasvoista leuan kasvua aikuisiässä. Doping-testejähän ei huipuille tehdä.
        Kulttuuuriharrastuksissa ei tarvitse pelätä dopingia tai väkivaltaisen käytöksen oppimista.

      • Nimetön

        Tuppukylissä kuten Vammalassa kaupunki voi omistaakin hallin, käyttäjät maksavat käytöstä.Tampereella ja muissa kaupungeissa seurat omistavat hallin.
        Käyttäjät maksavat jääajan ,valmentajan palkan, varusteista ja kaikesta mitä käyttävät, suomessa jääkiekkobisnes on arvoltaan n.340 milj. eur. Jääkiekko on ylivoimaisesti suosituin urheilulaji, lajin kautta syntyy vientituotteita eli kansainvälisiä pelaajia, missä muussa lajissa tai kulttuuripuolella 18v. poika
        ansaitsee miljoona euroa? Kirjoja lukemalla vai?
        30 vuotta lajia seuranneena voi sanoa että höpöjä ei kannata puhua kasvuhormooneista,on säälittävää että ulkomuodosta päätellään urheilijan moraali.
        Jääkiekkoon liittyy vahva kulttuuritausta ja lajia harrastavat oppivat pelkästään tutustumalla pelimatkoillla eri paikkakuntien ja maiden kulttuuriympäristöön ja tapoihin.Ja tämäkin maksetaan itse, siihen ei käytetä yhteiskunnan verovaroja
        kuten täällä Vammalassa pieni eliitti fiilistelee jollain mitättömällä kirjahömpällä.
        Verovaroilla on rakennettu hulppeat puitteet muutamalla miljoonalla ja siellä näytteillä muutama kirja ja palkkaväki vartoilee kävijöitä.
        Pääsylipputuloilla vaan homma pyörimään ja kahviosta lisätuloja, näin sen pitää markkinataloudessa mennä!

      • Nimetön

        Tuppukylissä kuten Vammalassa ja Tampereella kaupunki voi omistaakin hallin, käyttäjät maksavat käytöstä murto-osan ja loput peritään veronmaksajilta. Tampereella kaupunki omistaa kokonaan Hakametsän hallit, Tesoman entiset yksityiset, sittemmin kaupungin syliin kaatuneet hallit ja Hervannan hallit, yhteensä 7 hallia. Yksityisiä halleja on yksi, Sentteri. Miksi tämä väkivaltaviihde ei voisi pyöriä omillaan, kuten muut neanderthalilaishuvit, esimerkiksi vapaapaini?
        Kuinka suuri promille junnuista pääsee liigaan tai ulkomaille 18-vuotiaana ansaitsemaan miljoonia? Juu, ei yksikään kirjoja lukemalla, lieneekö jokainen edes kovin kummoinen lukija tai kirjoittaja, kielitaitokin tökkii. Tuhannet junnut pettyvät vuosittain, kun pääsy edustusjoukkueisiin torpataan. Onneksi on tullut luettua, että löytyy duuni muualta. Ai niin, jääkiekkoilija ei harrasta lukemista.
        Miksi NHL-vetoisessa World Cupissa ei sallittu dopingtestejä? Testaus olisi ollut reilua, jotta junnut tietäisivät etukäteen, mitä aineita kuuluu käyttää päästäkseen huipulle.
        Oppivatko tuhannet junnut ulkomaan pelimatkoilla eri maiden kulttuuria? Höpöhöpö, junnut kiertävät kotimaakuntia ja tutustuvat paikallisiin mäkkäreihin ja heseihin.
        Käyttömaksuilla homma pyörimään ja oluenmyynnistä lisätuloja, näin se markkinataloudessa menee!

  • Libristi

    Vero- ja virkamiesvetoisen Pukstaavin muonittajaksi sopii enemmän kuin hyvin Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut eli Servi.

  • Voimasanojen ihailija

    Kommenteissa näkyy olevan aikalailla pimeätä tietoa.
    Kuten eräässä mainittiin Servi on osakeyhtiö ja sillä pitää olla oma talous, eikä omistajat sijoita sen käyttökustannuksiin latiakaan.
    Se toimittaa ruoan Sastamalan kaikille hoitolaitoksille, kouluille ja osalle vahuksista kotiin.
    Kaikki siis ostavat palvelunsa Serviltä.

    Mitä tulee Pukstaavin kahvilaan, se on Vammalan paras paikka, eikä ole odotettavissa, että se vaihdoksesta mitenkään huononisi.
    Mikäli Pukstaavin kahvila tuottaisi aluksi tappiota, se merkitsee kokonaisliikevaihdossa ehkä joitakin prosentin kymmenyksiä, eikä vaikuta Servin tuottoon, eikä Sastamalan veroprosenttiin yhtään mitään

    • Nimetön

      Äly hoi, no se nyt vielä puuttuisi että veronmaksajat maksaisivat vielä työntekijöiden palkatkin kokonaan Servissä,
      ei kannata kovin paljon mainostella näitä ostopalveluita missä yhteiskunnan varoilla rakennettiin kallis tuotantolaitos sairaalan kylkeen, nyt sairaala on alasajovaiheessa ja Servin investointi raaàsti yläkanttiin,kilpaillaan sitten kaikista mahdollisista ja nyt pitää saada korvaavia palveluita jotta näyttäisi edes joltain.

  • Nimetön

    Mikäli olen käsittänyt oikein niin ko. Pukstaavi on tarkoitettu turisteille. Ei siellä meitä paikallisia ihmisiä juurikaan näy. Voisiko ajatella, että heiltä perittäisiin myös pääsymaksua. Meille paikallisille ihmisille voisi sitten järjestää vaikka ilmaisen käyntipäivän kerran pari viikossa.

  • Nimetön

    Alueviesti voisi leikkiä edes joskus tutkivaa journalismia ja julkaista vaikkapa Sastamalan kulttuuripuolen talousarvion missä näkyisi Pukstaavin tulot ja menot.
    Nythän kaikki vähänkin uutiskynnyksen ylittävät jutut saa lukea iltalehdistä ensin kun paikalliset toimittajat nukkuvat!

  • Lukija Heinoosta

    Alueviesti kirjoitti:

    ”Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin henkilöstö on mielissään siitä, että uusi yrittäjä löydettiin nopeasti”

    Tässäpä tärkeimmät tulikin.

    Pääasiat ensin, niinhän ne lehtitarinat…

  • hiljaa ny

    ei mitää lukuja tartte julki ja muutonkin ollaa vaan hiljaa ny pukstaavist

    kosto kumminki tulee ja pari kyläkirjastoo nurin

    kirjoist on paree pysyy tääl iha vaites

    luetaa hiljaa vaa kotonamme

  • Viina, laulu ja kauniit naiset

    Kulttuurinystävälle muutama kysymys/toteamus.

    Ovatko taiteilijat mielestäsi terveiden elämäntapojen esikuvia?
    Onko taiteilijan viininryystäminen mielstäsi hyväksyttävämpää, kuin urheilijan kaljan kittaaminen?

    Taiteilijoille, kuten kirjailijat yms. maksetaan osa palkkatuloja apurahojen muodossa, jotka koostuvat verovaroista.
    Kulttuuria- ja taidetta tuetaan miljoonineuroin verovaroin, samoin liikuntaa- ja kilpaurheilua.
    Kaikista lahjakkaista kulttuuria harrastavista nuorista ei tule taiteilijoita, eikä niinkään lahjakkaista urheilijoista ammattiurheiljoita.

    • Nimetön

      Sinulla on taipumusta stereotyyppien maalailuun. Lipittävätkö tanssijat, klassiset muusikot, kapellimestarit ja oopperalaulajat viiniä päivät pääksetysteen? On paljon kansainvälisesti tunnustettua taidetta, joka jää elämään historiassa. Jokainen suomalainen osaa luetella Sibeliuksen teoksia, mutta hyvin harva muistaa jääkiekkojoukkueiden mestaruuksia. Katsos kulttuuri on meidän perintömme jälkipolville, ainoa oppimamme asia, joka jää elämään ja kehittymään. Taide, tiede, arkkitehtuuri, rakennuskulttuuri, maanviljelyskulttuuuri, kaupunkikulttuuri kehittyvät ja mahdollistavat elämisemme. Sitten on viihde, esimerkiksi jääkiekko, jota ilman pärjäämme vallan hyvin. Onpa niinkin, että siihen kulutetut resurssit ovat pois elinmahdollisuuksiemme kehittämisestä.

      • Nimetön

        Siehän vekkuleita haastat,jos sie tutustut vähän historiaan laajemmin huomaat miten paljon nautintoaineita käyttivät kuuluisat taiteilijamme Sibelius, Järnefelt, Gallen-Kallela vaikkapa Kämpissä oleillessaan ,puhumattakaan tämän päivän taiteilijoista ja kirjailijoista; se on edellytys luomiselle.
        Ja katohan sie: jääkiekostakin syntyy kulttuuria samoin kuin kaikesta muustakin, se on alkuun ruumiinkulttuuria ja jalostuu sitten moneksi, aika monet kiekkoniilot elättävät näitä muita kulttuurin harrastajia miljoonatuloillaan , joten älä sie tosissas haasta jotta kiekkomiehet olis pahasta, hyvväähän ne tahtovat!

    • Tolkun ihminen

      ”Kaikista lahjakkaista kulttuuria harrastavista nuorista ei tule taiteilijoita, eikä niinkään lahjakkaista urheilijoista ammattiurheiljoita.”

      Näin on. Eikä kaikista kirjan museoksi haluavista tule valtakunnallisia nähtävyyksiä, monista ei edes paikallisesti vetovoimaisia puuhastelukeskuksia.

      Edes veronmaksajien avokätisellä vetoavulla.

Kommentointi ei ole käytössä.