Mopoilija loukkaantui kolarissa Vammalassa

Sastamalan Vammalassa henkilöauto ja mopo törmäsivät tiistai-iltana puoli kahdeksan aikaan.

Noin 75-vuotias nainen kuljetti henkilöautoa Rautavedenkatua Tyrvään kirkon suunnasta ja oli kääntymässä vasemmalle. Vastakkaisesta suunnasta ajoi 17-vuotias nuorimies mopolla. Henkilöauton kuljettaja ei havainnut mopoa, vaan kääntyi tämän eteen. Mopo törmäsi henkilöauton oikeaan etukulmaan.

Mopoilija loukkaantui poliisin alustavan tiedon mukaan lievästi.

Poimintoja

  • Nimetön

    Näin kerran tiedeohjelman, jossa havainnoillistettiin iän tuomat muutokset näkökentässä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä kapeamman alueen näkee. Tuon ikäinen näkee saman verran, jos katsomme talouspaperin hylsyn läpi. Pelottavaa. Itse kukin vanhenemme, sama on kaikilla edessä. Taksillakin pääsee.

    • ei ikärasismia

      Pitää paikkansa että jokaisen näkö huononee iän myötä mutta ei onnettomuus ole aina näön heikkoudesta johtuvaa vaan joskus saattaa tuollainen pienempi ajoneuvo varsinkin jäädä auton lasien välissä olevan palkin taakse ja varsinkin jos mopo tulee vielä lujaa se voi jäädä huomaamatta keneltä tahansa. On myös iäkkäitä ihmisiä jotka ovat leikkautaneet silmänsä ja näkevät todella hyvin mutta vahinkoja sattuu oli ihminen 18 tai 75 vuotias.

  • Nimetön

    Tosi toi palkki tuulilasin ja kuljettajan ovenpuolen välissä on minutkin parikertaa pelästyttänyt. Varsinkin Superin kiertoliittymässä. Siinä kun oli niitä korkeita puskia näköesteenä.

  • Nimetön

    Leikkaus ei poista sitä, että näkökenttä kapenee. Ja vaikka näkisikin, ei ehdi reagoida. Inssiajo niille, jotka korttinsa iän vuoksi uusivat. Tämä olisi oikeudenmukaistakin; ei voitaisi syyttää rasismista.

  • Nimetön

    Vahinko voi tulla kelle vaan – sillekin, joka muka tietää paremmin
    ja oikeutta on jakamassa.

    • nimetön

      Täyttä asiaa! Ns.”täydelliset,ikinä mitään virhettä tee,tyypit” omasta mielestään! niitä innokkainpia irvijöitä ovatkin.

Kommentointi ei ole käytössä.