Katuvalot Sastamalan ja Nokian välille? – Nurminen jätti asiasta aloitteen

Ilmari Nurminen piipahti Alueviestin toimituksessa elokuussa. Kuvituskuva.
Ilmari Nurminen piipahti Alueviestin toimituksessa elokuussa. Kuvituskuva.

Sastamalalainen kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd) on jättänyt eduskunnalle talousarvioaloitteen koskien valaistuksen saamista valtatien 12 varteen Sastamalan ja Nokian välille.

Nurminen toivoo 1,2 miljoonan euron määrärahan lisäämistä valtion ensi vuoden budjettiin.

”Uudella tievalaistuksella pystytään vähentämään maantieliikenteen onnettomuusriskiä huomattavasti. Pimeällä onnettomuusriski voi kasvaa jopa kolminkertaiseksi valoisan aikaan verrattuna. Sekä autoilijoiden että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuus paranee valaistuksen myötä selvästi”, perustelee Nurminen.

Nurminen pitää tieosuuden valaisemista tärkeänä myös Sastamalan ja koko Pirkanmaan seutukunnan kehityksen kannalta.

”Valtatien valaiseminen laajentaa työssäkäyntialuetta ja tuo liikenneturvallisuuden parantumisen myötä kaupungit lähemmäs toisiaan.”

Aloitteen tekemiseen Nurmista innoitti kaupunginvaltuutettu Kari Kaajan (kok) näkemys aiheesta.

”Olen Kaajan kanssa aiheen tärkeydestä täysin samaa mieltä.”

Poimintoja

  • Nimetön

    Jos nyt ensin aloitettaisiin siitä, että pidettäisiin näitä jo olemassa olevia valoja päällä pimeään aikaan.

    • Hyvä

      Lisää vammalan vetovoimaa. Mielekkyyttä asuinpaikkana. Mukavempi tulla tampereeltakinpäin.

      • Nonii

        Juu lisää ihan hemmetisti Vammalan vetovoimaa, kun ohimenevällä tiellä palaa valot. Todella hyvin sanottu.

  • Karkkulainen

    7.33 Tärkeä asia olisi myös ihmisten työllistäminen. Työttömien koulutus uusiin ammatteihin yms. järkevää.

  • Nimetön

    taas kun vaalit lähestyvät niin johan on kansanedustajilla kiire luvata pa ljon hyvää ja kaunista.Mielestäni olisi tärkeämpää keskittyä täällä sastamalassa esim terveyspalveluihin,vanhustenhoitoon ja työttömyyteen kuin johonkin valtatien valaistukseen.Täällä kotikaupungissamme on paljon myös pimeitä kulmia ja vaarallisia paikkoja esin lasten kouluteillä.

  • Aatu

    Eikö tyhmempää ajatusta voi ilmoille päästää? Missä on järki? Ajoneuvoissa on valot niillä kyllä näkee kulkea tuon välin. Vaan miten olisi jos laitettaisiin kaupungin jalkakäytäville valot? Monin paikoin on täysin pimeää ja vieressä kulkeva ajorata on hyvin valaistu. Mikähän viisaus siinäkin lienee? Taitaa olla sosialismia, kun kansa pimeydessä vaeltaa.

    • Nimetön

      Jos valtiolta nyt sattuisi rahaa löytymään omistamansa valtatien valaistukseen, se raha ei todellakaan ole siirrettävissä kaupungin katujen ja teiden valaistukseen. Tilanne on siis se, että valtio valaisee omaa tietään tai ei mitään, Sastamala hoitaa omat valaisunsa. Lienee kaikenkieltävää persuilua tuollainen, ettei saisi pyytää valtiolta valoa sen tontille.

  • Matti

    Täysin samaa mieltä Aatun kans, älytön ajatus! Tolla ajatuksella tarvis sit kaikki päällystetyt tienpätkät valasta. Jos saisivat pidettyä kunnos edes päätiet.

  • Nimetön

    pyytäisivät ny senkin rahan VAS:n toiminnan säilyttämiseen, olis paljon tuloksellisempi teko ja kun Sote ratkaisu kumminki tarttee tänkin aluesairaalan, ans kattoo vaan…

    • Porvari

      Ei se käy VAS:n pelastaminen tienpidon budjetista tai mistään, VAS:n toiminnot on jo luvattu yksityiselle terveydenhoitobisnekselle. Hankkikaa yksityinen sairauskuluvakuutus, tai kuolkaa pois kuluttamasta parempien ihmisten rahoja. Enemmistö eduskuntavaalien äänestäjistä on näin tahtonut, joten pulinat pois.

  • Nimetön

    Kaikkia sitä sormet näppäimille päästelee – mitä tommonen on kun kirjotat, ”kuolkaa pois kuluttamasta parempien ihmisten rahoja” – turhaan taisi yksi ikäluokka näköjään nuorutensa siellä jossain uhrata…

  • Voliver

    Vaalit lähestyvät ja wanabee Nurminen yrittää olla niin tärkeänä. Mene kasvamaan ja opettele mm. pitämään lupaukset ja tee asioiden eteen töitä. Ei ne ”hienot” puheet vaan ne OIKEAT TEOT!!!

Kommentointi ei ole käytössä.