FinnProfiles Oy:stä kansallinen mestari

Sastamalalainen FP FinnProfiles Oy on valittu kansalliseksi mestariksi ja samalla Suomen edustajaksi kansainvälisen European Business Awards -kilpailun tuonti-/vientikategoriassa.

Vuodesta 2007 järjestetyn kilpailun tarkoituksena on löytää maanosan innovatiivisimmat ja menestyvimmät yritykset. Tänä vuonna kilpailun 636 finalistia valittiin 33 000 yrityksen joukosta, 34 eri maasta. Taloudellisen menestyksen lisäksi kilpailukriteereissä kiinnitetään huomiota liiketoiminnan eettisyyteen ja innovointikykyyn.

Myyntijohtaja Harri Salmisen mukaan yrityksessä ollaan ylpeitä valinnasta.

”Suora vienti muodostaa tällä hetkellä 30 prosenttia liikevaihdostamme. Tavoite on kasvattaa vientiä edelleen, ja sitä varten olemme tänä syksynä saaneet rahoitusta Tekesiltä. Kilpailu ja mahdollinen menestyminen siinä osoittaa myös yhteistyökumppaneillemme, että kasvuhalumme on aitoa.”

FinnProfiles toimittaa ratkaisuja kahdeksalle eri liiketoimintasektorille. Yrityksen vienti tähtää vahvasti raidemarkkinoille. Yhä vahvempaa jalansijaa haetaan tällä haavaa muun muassa Saksasta.

Lue koko juttu huomenna ilmestyvästä Alueviestistä.