Yleisöltä: Siikasuon alue suojeltava rakentamiselta

Alueviestissä oli 12.10. juttu, jossa kerrottiin vaasalaisen Rakennus MIRE Oy-nimisen rakennuttajan aikeista rakentaa puisia kerrostalorakennuksia Uittomiehenkadun loppupäähän. Tervakallion leirintäalueen vieressä sijaitsevan ns. Siikasuon tontin uudelleenkaavoitus on jo käynnistynyt. Mikäli asiat etenevät rakennusliikkeen toiveiden mukaisesti, alkaa rakentaminen alueella vuoden 2018 loppupuolella tai jo aikaisemmin.

Nyt kaavoitettavalla tontilla sijaitsi vielä 70-luvulla useita Uittoyhdistyksen omistamia rakennuksia. Kun tukinuitto Kokemäessä loppui vuonna 1965, alettiin rakennuksia purkaa muutaman vuoden viiveellä. Uittoyhdistyksen rakennuksista on tähän päivään asti säilynyt kolme; vanha kivirakennus, puinen ruokalarakennus sekä venevaja, joiden muodostama eheä kokonaisuus on ainoa laatuaan ja siksi kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Vanhat rakennukset ovat edelleen hyväkuntoisia ja ryhdikkäitä, sillä paikalliset yhdistykset pitävät niistä huolta. Muita tukiuiton ajoilta säilyneitä rakennuksia ovat leirintäalueen puolella sijaitseva juhla- ja kokoustila Tervahovi, sekä sillan eteläpuolella sijaitseva Uittoyhtiön pääkonttori, nykyinen Nuorisotalo Pilvi Marttilankadulla.

Kaavoitettavalla tontilla, vanhojen rakennusten vieressä on nyt kaunis puisto, jossa puut ovat saaneet rauhassa kasvaa. Puiston keskellä on suosittu leikkipuisto, joka rakennettiin noin 30 vuotta sitten alueen perhepäivähoitajien myötävaikutuksella. Rauhallinen sijainti ja luonnonläheisyys luovat turvalliset puitteet pienten lasten leikeille. Leikkipuisto on tänäkin päivänä monen lapsiperheen ja perhepäivähoitajan päivittäinen kohtaamispaikka.
Siikasuon alueella ulkoilee päivittäin paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Puisto on alueen asukkaille tärkeä virkistyspaikka ja rannassa kulkeva ulkoilureitti mahdollistaa puistoon kulkemisen myös muilta keskustan asuinalueilta.

Vammalan keskustan ranta-alueet ovat viime vuosina täyttyneet uudisrakennuksista, jotka eivät istu ympäristöönsä. Asuinrakentaminen kaventaa kaupunkilaisten rantoihin kohdistuvaa virkistyskäyttöä ja pilaa kauniin rantaviivan.
Siikasuon muuttaminen asuintarkoituksiin merkitsisi ainutlaatuisen puistoalueen kutistamista tai hävittämistä. Aluetta hyödyntävät veneilijät joutuisivat kenties lähtemään veneineen muualle ja vaarassa ovat myös Uittoyhdistyksen rakennukset, joiden myötä häviää pala Sastamalan historiaa.
Rantojen rakentamiselle täytyy tulla loppu. Rannat ovat yhteisiä alueita ja siksi niiden rakentamista tulee yhteisen edun nimissä rajoittaa. Upeat järvimaisemat ja kaunis luonto ovat kaikkien sastamalalaisten oikeus, mutta myös kaupunkimme vetovoimaisuutta lisääviä tekijöitä.

Heidi Piippo
Siikasuon asukas

Kirjoitus on julkaistu Alueviestin yleisönosastolla 19.10.

Poimintoja

  • jep

    Aivan täysin totta!! Miten käy leurintäalueenkin kun vieressä tönöttää hervottomia kerrostaloja pilaamassa maisemaa?? Myös monet yhdistykset jäävät täysin ilman tiloja jos uittoyhdistyksen rakennukset hävitetään!!

    • Nimetön

      Ovatko tiloissa majailevat yhdistykset maksaneet kaupungille vuokria? Mitä yhdistyksiä siellä majailee?

      • Nimetön

        Kyllä niistä vuokraa on maksettu. Rakennuksissa majailevat Taideyhdistys, Vammalan retkeilijän, Tyrvää Petanque ja veneen veistäjät.

  • Huippuvuoren asukaspolitiikkaa sietäisi harkita

    Muutin pois juuri tuon rantarakentamisen kiihdyttyä. Kaikki on mennyt paskaksi Sastamalan kauniiden rantojen maisemissa. Kaalisaarta täytetään mitä rumimmilla talohökkeleillä, nyt sitten on vuorossa Tervakallion freesi alue.

    Oli mukavaa kävellä rauhassa rantateitä. Nyt jostain kaukaa seuraan rumia rakennuspelejä, vielä rumempia kerrostaloja, joita nousee kuin sieniä sateella.

    Keitä ovat näihin ylihinnoiteltuihin talohökkeleihin muuttavat? Metsänsä ja peltonsa myyneitä senioreita, joille ei riitä mikään. Pitää rannat raiskata heidä takiaan. Mitä hyötyä heistä muuten on Sastamalan kaupungin imagolle, tuleville vuosille?

    Vain haittaa. Tukkivat harrastuspiirit, tukkivat rannat, tukkivat terveyskeskukset, apteekit, kaupat.

    Tuketta on koko Sastamala täynnä jo nyt. Ei vanhoja pidä asukkaiksi haalia, vaan koulutettuja vanhempia ja heidän virkeitä lapsiaan.

    On väärällä pohjalla jo koko kaupungin ikärakenne ollut vuosikymmeniä. Ja sen huomaa kaupungin imagossa. Kaikki on vanhaa, pysähtynyttä, haisevaa, vastaan hangoittelevaa, tulevaisuutta pelkäävää.

    Tai yksi hyvä juttu olisi luvassa: kun sairaalasta lähtee duunarit ja lääkärit, siirtyisivätkö heidän potilaansa muualle perässä? Sopii toivoa.

    Lapsia ja nuoria sekä koulutettuja vanhempia yhä seudulle toivoisin. Ei ihmisiä, jotka ovat jo työnsä tehneet ja kurnuttavat niissä kerrostalokopperoissa.

    • Nimetön

      Nuoria koulutettuja ihmisiä saadaan paikkakunnalle jos heille on tarjota työpaikkoja. Mitä vanhuuteen tulee, niin se meitä kaikkia odottaa jos elonpäiviä piisaa. Vai laitetaanko junat kulkeen natsien malliin?

    • Nimetön

      ymmärsinkö oikein, sinä haluat valita ja valikoida, keille saa olla asuntoja ja minkälaisia ihmisiä saa tulla asumaan ? Sanon iso hyi luokittelulle ja polarisaatiolle !

    • nimetön

      Tämän kirjoittajan logiikan mukaan myös hänen omat vanhempansa ja isovanhempansa ovat vai ”tukkeena” kaikelle ja ”kurnuttavat” turhanpanttina kodeissaan…Muna tuntuu olevan viisaampi kanaa. Vanhempina häpeäisin itseni maan rakoon jälkeläiseni mielipidettä.

  • Kaustin

    Kyllä sitä puistoa on aivan riittämiin Vammaskosken/Kirjaston ja Siikasuon välissä eli on oikein hienoa jos joku rakentaa tuonkin syrjäkulman kuntoon maisemaan sopivilla pienpuutaloilla.

    Väite rantarakentamisesta on puppua. Kaalisaaressa ei ole saanut rantarakentaa kun kauppala täyttömaalla vei 1950-luvulta alkaen yksityisiltä tontinomistajilta rannat. Alkuperäinen rantaviiva kulki nykyisten tonttien rajalla. Muu on täyttömaata. Samaa ei vielä ole tehty Poronrannasta Tyrvään kirkolle vaikka siinäkin kulkee julkinen rantaoikeus.

  • Lapsiperheiden puolta pitävä vanha tapaus

    Ei minkään kunnan etu ole se, että pääosan asukkaista muodostaa eläkeläiset. Osa heistä voi olla virkeitä, ei kovin dementoituneita ja ihan monessa mukana. Heistä voisi tietysti pitää kiinni.

    Moni jupisee nurkan takana, että saisivatpa lapset, nuoret ja heidän vanhempansa paremmin elonsa järjestettyä Sastamalassa. Mutta ei.

    Parhaat tontit vievät eläkeläiset tai heidän ahneet lapsensa. Iisassa on tapauksia, joissa koko klaani on asettunut vähän epämääräisillä tontinlaajennuksilla vierekkäin. Ei tee mitään, vaikka onkin työskennellyt kunnalla. Osataan metkut, ei puututa. Sairasta touhua. Ei itsenäistytä koskaan, aina roikutaan jonkun eläkekukkarossa. Vanhat osaavat tuon pelin; pidetään porkkanaa köyhän ja velkaisen nuorenparin edessä. Rahalla saa apua, tukea loputtomiin.

    Nyt on ollut juttua lehdissä maalle muuttaneista nuorista. Hatunnosto heille. Pitää myös tehdä lapsukaisia niihin isoihin tupiin ja kartanonkokoisiin taloihin, pihapiireihin ja kyläkouluja elvyttämään.

    Kyllä se on niin, että lapsiperheet perivät maan. Heissä on kylien elämä, he ylläpitävät kyläkoulut, terveydenhoitopalvelut. Ilahdun aina, kun näen terveiden vanhempien kävelevän lastenrattaiden kanssa kylänraitilla. Mutta liian usein näkee tupakantumpin sen äiskän tai iskän suussa, etenkin Sastamalassa. Eivät he taida sittenkään olla kovin kouluttettuja ihmisiä? Missä akateemiset, terveet perheet? Hehän eivät tunnetusti polta pienten lasten lähituntumassa.

    Kaatuilkaa vaan kuntapäättäjät rollaattoreiden keskelle. On valtava saavutus saada hyviä työpaikkoja, joihin valitaan pätevimmät, ei sopivimmat sukulaiset.

    Kunpa näkisi senkin päivän ennen vanhuutta, ennen kuolemaansa.

    • Nimetön

      Kertosiks tarkemmin, miten on tässä kaupungissa ylläpidetty terveydenhoitopalvelut ja päivystys?

    • EGkiijjki

      Tämä on niin sekavaa vuodatusta, ettei pahemmasta väliä. Onkohan lääkitys kohdallaan? Ei tuosta saa parhaalla tahdollakaan tolkkua. Paha olo ja viha, kauna, kateus joka suuntaan.

  • Nimetön

    Pyhän Olavin Kirkon vastapäätä olis kauniita paikkoja kaavoittaa rantatonteiksi rivitaloille ja taustalle kerrostaloille… Kaikille taatusti rauhallinen ja harmoninen ympäristö… Oikea Kultaranta…

    • Pyhään maisemaan ei sovi rakennukset

      Olavin kirkon rantamaisemiin ette taatusti koske edes tikullakaan! Se maisema on kansallismaisemaa parhaasta päästä.

      Karjatilalliset voivat pitää ammunsa hienossa maisemassa, luonto kiittää. Talvella hiihtäjät nauttivat peltohiihdosta. Kesällä maisemaa ihailevat kaikki mahdolliset ihmiset.

      Vai että alatte jo himoita tuota ainutlaatuista maisemakokonaisuutta! Oksennan päällesi nimimerkki Nimetön enkä lopeta ennen kuin unohdat tuollaisen pyhäinhäväistyksen.

      Maisema on ainutlaatuinen kokonaisuus Olavin kulmilla. Ja joku täysin ääliö ehdottaa siihen omakotitaloja!

      Onneksi en näe sitä päivää, jolloin olette raiskanneet koko kylän taloilla, tonteilla ja roskakatoksilla. Pilaatte kaiken mihin edes katsotte, tyrvääläiset tollukat.

  • Karkkulainen

    11.20 Jossakin se on eläkeläisenkin asuttava. Asuisin toki muualla, mikäli voisi siirtää taloni toiselle tontille.
    Yritän kuitenkin välttää sitä, että olisin tukkeena tielläsi. Käyn kaupassa aamupäivällä. Arvoisa kirjoittaja, et pidä vanhoista ihmisistä: MIKSI ? Mitä pahaa he ovat Sinulle tehneet ?

  • arska

    Rantaa on Sastamalassa tosi paljon ja ne olisi kiireesti kaavoitettava. Viherhörhöjen suojeluvimma ei palvele ketään, näillä maailmanpelastajilla ei ole mitään rajaa jos sille tielle lähdetään.

  • Narsissimaa

    Ette sit huomannut vastustaa liikerakentamista toisella puolella kaupunkia. Paikallisen putinin annetaan rauhassa tehdä mitä huvittaa kun sastamalaiset ei uskalla sanoa hänelle vastaan. Enkä tarkoita Satosta nyt.

    • EGkiijjki

      Jos sutokauppaan liittyvää tarkoitat, niin mitä niille turhille pelloille muka pitäisi rakentaa? Taas yksi kaunainen, kateellinen valittajaluuseri. Tyhjästä on aloittanut. Samat mahdollisuudet olisi ollut ja on sinullakin.

Kommentointi ei ole käytössä.