VAS: Leikkausten tilalle lääkehoitoja ja neurologiaa

SONY DSC
Keskustelutilaisuus Vammalan aluesairaalan tulevaisuudesta kokosi Sylvään koulun auditorioon kuutisenkymmentä ihmistä.

Kuutisenkymmentä henkeä oli koolla torstai-iltana Sylvään auditoriossa kuulemassa suunnitelmista Vammalan aluesairaalan tulevaisuuden suhteen.

Sairaalan alasajoa pelänneille kaupunkilaisille Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltusella oli lohduttavia terveisiä.

”Toiminnan jatkuminen Vammalassa on itsestään selvää. Toimintoja järjestellään uudelleen niin, että ne jatkossa tukeutuvat poliklinikkapalveluihin sekä vuodeosastotoimintaan. Leikkaustoiminnan päättymisestä huolimatta Vammalassa tuotetaan jatkossakin laaja-alaisesti laadukkaita avopalveluita.”

Syy leikkaustoiminnan loppumiseen Vammalassa on tulevassa terveydenhuoltolaissa. Sen mukaan leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa vaativa leikkaustoiminta tulee kokonaisuudessaan koota sairaaloihin, joissa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys. Pirkanmaalla se tarkoittaa Tampereen yliopistollisen sairaalan Acutaa sekä Valkeakosken aluesairaalaa.

”Usein ajatellaan, ettei sairaala ole sairaala, ellei siellä tehdä leikkauksia. Leikkaustoiminta on kuitenkin vähentynyt selvästi ja leikkausten tarve vähenee koko ajan lääkehoitojen ansiosta”, Hiltunen muistutti.

Leikkausten tilalle Vammalaan saataneen useita uusia toimintoja, kuten neurologia, hematologia eli verisairaudet sekä keuhkosairaudet. Lisäksi Vammalaan suunnitellaan lääkehoitopoliklinikkaa, joka avautuu jo vuoden 2017 alkupuolella.

”Taysin erikoisaloilla poliklinikkatoiminnassa on ahtautta, jolloin jonoja syntyy. Sen vuoksi on ajatus että lääkehoitopoliklinikoita tuotaisiin koulutuksen kautta tänne. Esimerkiksi syöpähoitoja on totuttu pitämään keskussairaalassa saatavina, mutta nyt on todettu että asiaa voidaan hajauttaa.”

Aluesairaalaan suunnitellaan myös tuki- ja liikuntaelinsairaiden kuntoutusyksikköä.

Yleisössä suunnitelmat herättivät ajatuksia sekä puolesta että vastaan. Sairaanhoitaja, perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Katariina Siuronen oli tilaisuuden jälkeen hiukan skeptinen.

”Tuntuu, että tulevaisuudesta yritettiin luoda yltiöpositiivinen kuva. Paljon lupauksia, mutta aika näyttää miten ne toteutuvat. Vaikka tulevaisuus olisi mikä, on leikkausten loppuminen kova kolaus koko sairaalan identiteetille.”

Lue koko juttu ensi torstaina ilmestyvästä Alueviestistä. 

Valtuutettu Tarja Pietilä
Valtuutettu Tarja Pietilä kiitteli valaisevasta esityksestä. ”Tästä tuli mahdollisuuden tuntua meille Sastamalassa eläville ja asuville.”

Poimintoja

  • eläkeläinen

    Kukaan ei vaan kerro kuinka paljon sairaalan tontille jää muutoksen jälkeen työntekijöitä. Jokainen voi vapaasti hehkuttaa sairaalan jatkamisesti, mutta jos niin käy, kun jotkut paremmin tietävät ennustavat – työntekijämäärä vähenee puoleen – siinä ei ole syytä hehkuttamiseen, kun jokainen tietää, että Valkeakoskella työntekijämäärä pysyy entisellään.

  • Nimetön

    aika ristiriitaiselta vaikuttaa tämä infotilaisuuden anti, mitään ei luvata varmasti, kierrellään ja kaarrellaan – toisaalta kehuskellaan moniosaamisella, toisaalta seuraavassa puheenvuorossa puhutaan ammattitaidon riittävyydestä
    on se vaan merkillinen ala tuo terveydenhuoltoala, miten ihmeessä jossain Taysin kivijalkasairaalassa kaikki on paremmin, vaikka samoista opinahjoista suorittava henkilökuntakin valmistuu, ja huomionarvoista on sekin, että mistä nyt muka yhtäkkiä tänne saataisiin erikoislääkäreitä, kun ei ne nytkään ole isommin olleet kiinnostuneita täällä käymään, mistä lääkehoidon erikoislääkärit, mistä neurologit – saapi sen taas nähdä, kuinka vedätettiin…

  • ohikulkija

    voi kylla vapaasti vahentaa ainakin ne hoita jat jotka tupakillatka ovat sairalan takana niita on paljon

      • Nimetön

        tauko tarkoittaa muuta kuin röökinvetämistä, on vastuullista ettei savua, jos toimii terveydenhuollossa

  • Nimetön

    Mitä tarkoittaa lääkehoito? Eikös sitä anneta kaikissa mahdollisissa hoitomuodoissa jo nyt?

    • Nimetön

      muissa sairaanhoitopiireissä näyttää jo olevan lääkehoitopoleja, kaiketi siellä sitten toteutettais jotain lääketiputushoitojakin…

  • Nimetön

    Mitä leikkauksia on ko. sairaalassa tehty? Miten ovat onnistuneet, kuka tietää ?

    • Nimetön

      Sairaalan suurimmat leikkaukset on tehnyt talonmies, tai talonmiespalvelu! Se on leikannut sairaalan nurmikkoalueet vuosittain useamman kerran kesässä ja aika tyydyttävän hyvin tiemmä? Eli hyvin ovat onnistuneet. Koskaan ei ole pitkä korsi vielä pilkistänyt nurmikoilla hangen läpitte tammi-helmikuun keleillä? Ei kai vaan sitäkin palvelua lopeteta?

Kommentointi ei ole käytössä.