Partiolaiset keräävät käytetyt muoviset kynttilät hautausmailta

Sastamalan hautausmaat siistiytyvät lauantaina partiolaisten toimesta. Kuva: Sastamalan seurakunta.

Sastamalan alueen partiolaiset pitävät tulevana lauantaina 7. tammikuuta siivoustalkoot. Partiolaiset keräävät tuolloin pois Sastamalan seurakunnan hautaismailta palaneet, muoviset hautakynttilät.

Lyhdyt ja lasitavara jäävät paikoilleen. Keräämisen jälkeen kynttiläjäte viedään kierrätykseen.

Partiolaiset keräävät tempauksella varoja toimintaansa. Siivoustempaus koskee kaikkia muita alueen hautausmaita paitsi Kiikoista, jossa keräys on järjestetty toista kautta.

Tempaus on osa Sastamalan seurakunnan ympäristötoimintaa. Kirkkohallitus myönsi Sastamalan seurakunnalle ympäristödiplomin 8.12.2015 kunnianosoituksena Sastamalan seurakunnan toiminnasta ympäristön hyväksi.

Poimintoja

  • Nimetön

    Kiitos partiolaisille! Hautausmaat ovat paljon kauniimpia ilman sitä valtavaa roskamäärää, joka kynttilöistä jää.
    Mutta sitä en ole lakannut ihmettelemästä, miksi omaiset laittavat hautalyhdyn sisään muovikuorisen, kitumalla palavan kynttilän, jonka liekkikään ei näy. Pöytäkynttilä palaa lyhdyn suojassa kauniilla liekillä ja riittävän kauan, eikä jätä jälkeensä muoviroskaa. Se on myös ympäristön kannalta paras ratkaisu. Ledikynttillät paristoineen ovat karmeudessaan omaa luokkaansa.
    Minusta edesmenneen omaisen muistaminen ei ole kilpaa, kenen kynttilä palaa kauimmin. Minusta se riittää, että haudalla käydään säännöllisesti ja huolehditaan istutuksien siisteydestä. Kynttilän sytyttäminen haudalle ja liekin valossa vietetty muistohetki on arvokas tapahtuma, yksinään haudalla vuorokausia palavat tuikut jotakin muuta. Ikuiset liekit kuuluvat suurvaltojen sotilasmuistomerkeille.

    • Nimetön

      asiasta voidaan olla montaa mieltä –
      saako tosiaan käydä joka haudalla keräilemässä, mitä jos on lähes palamaton kynttilä, mistä nämä ohjeet ovat tulleet? eihän se hautapaikkakaan ihan vastikkeeton ole muutenkaan, maksettuhan siitäkin on jotakin ja joku sitä haltijuudella hallinnoi…
      aika ikävää kun sivulliset puuttuvat kaikkeen…

      • Nimetön

        Parempi siistitty hauta kuin hoitamaton. Ikävä kyllä niitäkin näkee Tyrvään kappelihautausmaan uudemmilla alueilla.

    • Nimetön

      Vaikka yksinkertainen syy miksi laitetaan näitä muovikuorisia,pöytäkynttilä, vaikka se kaunis onkin, se sulattaa steariinin lyhdyn pohjaan, suttaa ja on pahuksen piukassa kiinni, ajatellen että taas seuraavan kynttelin laittaisi. Mutta jos on aikaa kropsuttaa , niin siitä sitte.. Ystävällisesti näin.

  • Nimetön

    Kiitos partiolaisille. Miten oli ennen kun näitä muovisia hautalyhtyjä ei ollut ? Muovi on tuonut mukanaan tämän ikuisen jäteongelman.

  • Nimetön

    Minkä tähden aina jonkun täytyy valittaa jostain? Hienoa partiolaiset!

    • Nimetön

      minkä tähden sinä valitat kun joku toinen kertoo näkökulmaa asioihhin –
      minkä takia on täytynyt sellaisia muovikäppyrälyhtyjä tehdä myytäväksi, ei tarttis
      sitten käydä kenenkään haudoilla vaivaa näkemässä ?

  • Nimetön

    16.51 Ei tämä ole valitus, mutta oliko ennen niin, että tuotiin vain tavallinen kynttilä haudalle ilman näitä nykyajan muoveja ? Näistä muoveista nyt vaan tulee joka paikkaan tätä jätettä.

    • Nimetön

      Isoäidin ja äidin aikaan laitettiin steariinikynttilä palamaan lyhtyyn. Sitten tuli muovilyhdyt, lopulta öljytuikut ja ledilamput. Kohta varmaan aurinkokennotuikut, jottei tarvitse haudalla käydä joka vuosi. Nyt kun lyhtyjä alkaa taas olla haudoilla, voisi palata perinteiseen, roskaamattomaan ja kauniisti palavaan steariini- tai parafiinikynttilään.

  • Nimetön

    Lapsuudessani ei myyty kaupoissa kynttilöitä, mutta eipä ollut autojakaan joilla olisi käyty hautausmailla. Pimennysverhot oli klaseissa.

  • Nimetön

    Kiitos! Älkää kuitenkaan viekö led-kynttilöitä, vaikka niistä kaikki eivät pidäkään. Led-kynttilä syttyy illaksi, kun tulee pimeää. Omaiset hakevat ne kyllä pois, kun paristot hiipuvat. Klo 12.07 kommentoinut mielensäpahoittaja on änkyrä. Älkää kukaan hänestä välittäkö. Hän varmaan mielellään kävisi sytyttämässä oikean kynttilän niillekin, joiden omaiset asuvat kaukana eivätkä aattona pääse itse käymään haudalla. Mitään asiaa ei voi tehdä niin, että mielensäpahoittaja olisi tyytyväinen.

    • Nimetön

      Sitä minäkin toivon, että partiolaiset huomaavat nämä patterein jä hämäräkytkimellä varustetut led kynttilät jättää haudoille.

      • Nimetön

        Minä, jos nyt vainajana enää mistään tulen välittämään, pitäisin parempana, että omaiset muistavat minua vaikka vain kerran vuodessa poikkeamalla haudallani sytyttämässä oikean, hetken palavan kynttilän, kuin että minut muistaisi joka ilta ledikynttilän hämäräkytkin, jolla ei ole mitään inhimillisiä tunteita. Kynttilät kuuluvat juhlapyhiin, niistä häviää tarkoitus, jos niitä käytetään jatkuvaan valaisuun. Sävähdyttääkö joulun kynttilämeri enää, jos läpi vuoden valaistaan hautakiviä koomisesti vilkkuvilla patterivaloilla? Perinteet kunniaan, patterilamput kotikäyttöön!

      • Nimetön

        ja minä toivon, ettei vieraat ihmiset tuppaa ainakaan hoidossamme oleville haudoille määräilemään, kyllä olis saanu srk kieltää sitten kaikki muovikyntiilät, mutta ei oo oikein, että toisten haudoille mennään nyppimään

Kommentointi ei ole käytössä.