Äetsän kansanmusiikkitapahtuma kajahtaa jo 25. kerran

Pukinsarven Tröötöttäjät esiintymässä Turun kirjamessuilla 2014. Kuva: Minna Isotalo / Alueviestin arkisto.

Sastamalan Opiston järjestämä Äetsän kansanmusiikkitapahtuma järjestetään 3. – 5. helmikuuta. Kansanmusiikki raikaa jo 25. kerran.

Juhlavuoden kunniaksi työpajoissa ja konserteissa muistellaan menneitä vuosia, mutta tarjotaan myös uutta. Opettajia ja esiintyjiä on vuosien varrelta. Konserteissa esiintyvät tapahtuman edellinen taiteellinen johtaja Anna-Maria Toivonen, Pukinsarven Tröötöttäjät sekä Emmi Kujanpää ja Eero Grundström sekä Anne-Mari Kivimäki.

Perjantain konsertissa Äetsän paloaseman salissa esiintyy Anna-Maria Toivonen tällä kertaa tarinan kertojan roolissa. Hänen lisäkseen Pukinsarven Tröötöttäjät ilahduttavat yleisöä taidokkaalla sarven soitolla ja hauskoilla jutuilla. Myös kansanmusiikkitapahtuman kävijöiden perustama Kanto -lauluyhtye esiintyy. Lopuksi lauletaan yhdessä kansanlauluja. Anna-Maria Toivonen esiintyy perjantaina päivällä myös Pehulan koululla koulun oppilaille ja läheisten päiväkotien lapsille.

Tapahtuman pääkonsertti pidetään Kiikan Kannarissa. Konsertissa esiintyvät Anne-Mari Kivimäki sekä balkanilaisesta musiikista ammentava Celenka-trio.  Kivimäen konsertissa kuullaan haitari-trancea ja karjalankielisiä lauluja. Celenka-trion muodostaa kolme pelimannia suomalaiselta kansanmusiikkitaivaalta: Emmi Kujanpää (laulu & kantele), Eero Grundström (harmooni & laulu) ja Jarkko Niemelä (trumpetti & laulu). Celenka-trion musiikissa soivat kansanmusiikin hienoimmat elementit; moniääninen laulu, shamanistiset tanssit ja virtuoottiset korukuviot.

Työpajoja on tuttuun tapaan laulajille ja soittajille sekä tanssijoille. Länsi-afrikkalaista tanssia ohjaavat Outi Kallinen ja N’Fanly Camaran. Laulu- ja soittopajoissa matkustetaan Suistamolta Sofiaan Emmi Kujanpään ja Eero Grundströmin johdolla. Lapsille on tanhua, kanteleen soittoa ja muskaria. Myös kehitysvammaisten rytmipaja on palannut ohjelmaan. Työpajoihin on ennakkoilmoittautuminen. Tapahtuman lopuksi järjestetään tuttuun tapaan loppumatinea, jossa tapahtuman kurssit esiintyvät.

Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy. Tapahtuman konsertit järjestetään yhteistyössä Sastamalan kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa. Osa kursseista järjestetään yhteistyössä Kulttuuriosuuskunta Uulun kanssa.

Kommentointi ei ole käytössä.