Mouhijärven meijerin läheisyydessä liikkuu susi?

Sastamalassa, Mouhijärven Uotsolassa on tehty viime päivinä havaintoja mahdollisesta yksin liikkuvasta sudesta.

Entisellä meijerillä asuva Jouni Aromaa kertoo seuranneensa suden jälkiä mönkijällä kotinsa lähistöltä Siilijärven jäälle. Aromaa sanoo, että hänen anoppinsa todennäköisesti näki kyseisten jälkien jättäjän edellisenä iltana.

”Anoppini oli ulkona tupakilla, kun hän huomasi, että järven jäällä seisoo suurikokoinen koira. Eläin lähti tulemaan häntä kohti, mutta kääntyi sitten poispäin. Anoppi soitti minulle, että onko meidän koirat tallessa. Kävin tarkistamassa jälkiä – ja kyllä ne kuuluvat sudelle, olen siitä ihan varma. Susi kävi kääntymässä 30 metrin päässä anopin kotiovelta”, Aromaa sanoo.

”Muutamia päiviä sitten meidän pihassa oli roskikset revitty pitkin poikin. Eikä se ollut ainoa kerta. Ei se välttämättä ole ollut suden tekosia, mutta kyllähän tämä tilanne nyt mietityttää.”

Aromaa on pitänyt viime päivinä omat koiransa pakollisia lenkkejä lukuunottamatta sisällä. Hän soitti Alueviestin toimitukseen, koska haluaa kehottaa Uotsolassa lenkkeileviä ja retkeileviä varovaisuuteen.

”En tiedä kannattaako lähteä yksin koiran kanssa iltapimeällä Siilijärven rantoja kiertelemään ennen kuin on varmistettu, ettei sudesta ole haittaa.”

Miehen mukaan kylällä on tehty muitakin mahdollisia susihavaintoja.

”Onhan täällä metsää ympärillä, ja tottakai petoeläimiäkin alueella liikuskelee, mutta ei se mukavalta tunnu, jos susi jää oman pihapiirin läheisyyteen pyörimään. Toivotaan, että se on vain ohikulkumatkalla. Jos lisähavaintoja tehdään, soitan ilman muuta riistanhoitoyhdistykselle ja poliisille.”

 

 

 

Poimintoja

  • Nimetön

    Eipä ole ensimmäinen kerta Uotsolassa, muutama vuosi sitten ihan keskustan tuntumassa ja pihapiireissä pyöri susi ja jätti jälkeensä selkeät suuret jäljet.

  • Jäitä hattuun

    Ihanko todella on nyt journalistinen harkinta pitänyt, kun on mutu-tuntuman perässä lähdetty juttua tekemään? Pelkkiä huhuja joista saa klikkejä mainostajia varten.
    Täällä on metsää, metsässä on eläimiä. Tehkää juttu mouhijärveläisistä hirvistä joita juokseee tien yli vaarallisesti. Tai sitten niistä kaahaavista hulluista, joihin ei pure edes sanktiot.

  • nipa

    Vastahan riistavainnoissa on pukarasta susihavaintoja…äkkiäkös uotsolaan jolkuttelee..

  • Nimetön

    99% varmuudella koira, aina pitää soittaa riistanhoitopiirin petohenkilölle joka käy jäljet katsomassa, mutta koira melko varmasti

    • Nimetön

      Mistä tiedät? Et ilmeisestikään ole käynyt paikan päällä. Eli etälausunto kuin vakuutusyhtiön lääkäriltä.

  • Nimetön

    Antakaa niitten susien olla, metsästän myös itse mutta en millään jaksa ymmärtää susien vainoamista enkä edes ilvesjahtia, peuroja on kuitenkin haitaksi asti.

  • Nimetön

    No jopas, älkää nyt vaan heti jahtiin lähtekö, sitten vasta kun Uotsolasta alkaa kissoja hävitä. Tsoukki tsoukki … kannattaa tarkastuttaa jäljet ettei nouse turha hysteria!

  • Y

    Mitä tuota stressailette. Ruokolahdella oli 90-luvulla leijona. Se on paljon vaarallisempi otus.

  • AMICO

    Se on ainakin varmaa, että susi on susi syntyessään. Antakaa sen
    jolkotella, mutta jos pihaan tulee, niin vihtavuoren sertiä saa takuulla.

  • Nimetön

    Mistä näitä juttuja tulee??? Kuka vaan voi sanoa että näki suden, muttei sitten rhy:n miehille viitsinyt ilmoittaa. Siellä tod mitään sutta ollut!

    • Nimetön

      Tuskin kukaan omalla nimellään huvikseen ilmottelee havainnoistaan. Eiköhän joku rhy:n mies kohta asian varmista. Ja erehtyy nekin joskus.

  • Nimetön

    Kyllä on nähty susia M:järvellä ja asiantuntijat on todistanut ennenkin. Jokapuolella niitä on.

  • AMICO

    Senverran vielä, että kyllä susi on vielä järkevä elukka., jos sitä
    vertaa vaikka Anne Berneriin, susi tappaa syödäkseen, mutta tää toinen
    vaan köyhän, ihan vaan kun ei ole muuta tekemistä.

    • Nimetön

      Väritys, ruumiinrakenne, liikkuminen… Koiran jäljet on kuin juosten kustu, susi liikkuu määrätietoisemmin ja suoraan. Suden uloste on mustaa, koska syö enimmäkseen elävää ravintoa.

      • Nimetön

        15:27 Kaikki noista tuntomerkeistä sopii myös koiraan. Paras tuntomerkki on eläimen / jälkien koko. Molemmat ovat SUURET, vaikka vertaisi suureenkin koiraan.

  • Nimetön

    Aivan turhaa hysteriaa… Ei susi mikään harakka ole! Kannattaisi jäljet tarkastuttaa ennen kuin huutelee lehdille ja säikyttelee ihmisiä melko varmasti turhaan.

  • Nimetön

    Susi tai ei, antaa elukan juosta. Pitäkää pikkukarjanne yöt sisällä. Kolme vuotta sitten heinähattuinen ja susivimmainen ääliö ampui meidän ison koiran. Joka ei ollut suden näköinekään eikä varsinkaan tapainen, oli kyllä iso kooltaan ja jäljiltään. Kyllästyi kököttämään jäällä isännän kanssa kun tämä oli pilkillä ja lähti yksin kotiin reittiä jonka oli kulkenut monasti rauhallista metsä/kylätietä.

  • 15.27

    17.39 Suden ja koiran ruumiinrakenne on erilainen. Iso koira paskantaa ämpärillisen kerrallaan. Saalis eläimen veri värjää ulosteen mustaksi. Mutta tietenkin jotkut sudesta jalostetut koirat muistuttavat sutta ja eiväthän luken tutkijatkaan erota sutta koirasudesta.

  • Nimetön

    Ei susi ihmisen päälle käy joskus 1800-luvulla nälkäänsä syönyt jonkun pikku lapsen.
    Ehkä legendaa sekin,antaa susien elää rauhassa.

    • Nimetön

      20:43
      Ovat yrittäneet useita kertoja viime vuosina käydä.
      Heti muistan tapauksen, jossa useampi susi piiritti metsurin, jolla oli onneksi raivaussaha. Raivuria käyttämällä ja ympärilleen huitomalla sai sudet häipymään. Esim. tämä on ollut lehdissä joskus muutama vuosi sitten.Kuinkahan olisi käynyt, jos bensa olisi loppunut . . .
      Toinen tapaus liittyi isäntään, joka pääsi traktoriin turvaan.
      Turha on Jeesustella, että sudet eivät ihmisen päälle käy.
      Kerropas, laittaisitko oman lapsesi odottamaan aamulla pimeässä koulukyytiä jossain mettäkulmalla, jossa tiedetään olevan susia?

      • Mika Sillanpää

        Nää on aika huvittavia juttuja. Tämäkin kirjoittaja esittää faktoina jotain vanhaa iltapäivälehden lööppia. Senkin esittää aivan toisin kun lehti kirjoitti. Näin kasvatetaan petovihaa.

    • ;)

      Viimeisin suden tekemä lapsisurma tapahtui Puumalan Uikkaalassa talvella 1932. Siitä uutisoivat Helsingin Sanomat ja Karjala-lehti (Hukka huutaa, s. 302) 6-vuotias tyttö oli käymässä naapurissa, eikä palannut kotiin. Etsinnöissä tien vieren tiheiköstä löytyi lihojen ja luiden jätteitä sekä verisiä vaateriekaleita.
      Suomessa sudet tappoivat 175 ihmistä 1700-1800 luvuilla, keski-ikä tapetuilla oli 20v.

      • Mika Sillanpää

        Virallisen tiedon mukaan susi ei ole tappanut tai haavoittanut ihmistä itsenäisen Suomen aikana. Yhtään uhkaamistapaustakaan ei tunneta. Tosin suden uhkaamisen tuntua on monikin kokenut vaikka itse sutta ei olisi lähimaillakaan.
        Puumalan Uikkaalan tapaus perustuu osin lehdessä olleeseen aijokoiraharrastajan yleisönosastokirjoitukseen. Minkäänlaista todellista pohjaa ei tuollakaan väitteellä ole.

  • Nimetön

    Kertokaapas nyt, mistä syystä nämä sudet ilmestyivät tänne 2000 luvulla? itse oon käynyt kouluni 1960-70 luvuilla, eikä minun tarvinnut pelätä moisia koulumatkoillani.
    Enpä halua lapsenlapsienikaan joutuvan pelkäämään susia 2010-luvulla.

    Johtuneeko invaasio kenties Tshernobilin ydinturman jälkeen syntyneistä susiyksilöistä, joiden perimään jo on saastutus tehnyt tehtävänsä? Siis sitä päätäkö ovat kehittyneet city-yksilöt ja ihmisten karttamatta jääminen, joka kaiketi ainakin ennen oli luonteenomaista näille?

    • Nimetön

      Olisiko, syyllinen venäläinen susimies Vladimir Bogolov. Hän kertoo vapauttaneensa Venäjällä, lähellä Suomen rajaa vuosien mittaan reilut 80 kasvatettua, ihmisiin tottunutta sutta, jotka on saanut venäläisistä eläintarhoista, metsästäjiltä ja yksityisiltä henkilöiltä.
      http://yle.fi/uutiset/3-9375067

      • Mika Sillanpää

        Kaikenlaisia suunitelmia voi lehdistölle kaupata kunhan ylittävät uutiskynnyksen ja susi ylittää aina. Tässä linkki susipelon ilmenemiseen aikuisella raavalla metsienmiehellä. https://youtu.be/vter_TDrd-Q

  • ; )

    Voi, mika mika…Virallisen tiedon heheheh. Puumalan Uikkaalan tapauksen kumoaminen perustuu mielipidekirjoitukseen hesarissa.. Puumalan Uikkaalan tapaus on julkaistu mm. Helsingin Sanomissa 1.3.1932 sivulla 6. Kuka tahansa voi halutessaan käydä lukemassa uutisen esimerkiksi Kansalliskirjaston mikrofilmiltä.
    Mitäpä tapahtui Kolmårdenin eläintarhassa 2012? sudet tappoivat ja söivät Ruotsin Kolmårdenin eläintarhassa eläintenhoitajana toimineen 30-vuotiaan naisen kesäkuun 17. päivänä 2012

    • Mika Sillanpää

      Kas kas , valeuutisia jo tuolloin. Kohta varmaan esität että MV lehden uutisen perusteella se ja se on totta. Mitä taas Kolmådenin eläintarhassa on sattunut en tiedä mutta se on eläintarha. Mutta ihan kotoinen navetta on kovin vaarallinen paikka jos siellä eläinten aiheuttamat kuolemantapaukset listataan.

      • Nimetön

        Mika: susien raakuudet eivät suinkaan poistu kieltämällä esim. HS:ssa ja muissa valtakunnallisissa lehdissä olleet uutiset.
        Selityksistäsi paistaa läpi epätoivo. Faktoille sinäkään et voi mitään.

      • Mika Sillanpää

        Onko mielestäsi raakuutta jos susi tappaa syödäkseen esimerkiksi peuranvasoja, lampaita, myyriä,jne. Onko mielestäsi raakuutta kun susi tappaa reviiriltään metsästyskoirat,supit, ketut ja muut ravinnosta kilpailevat. Jos näin niin keskustelu on ajanhukkaa.

      • Nimetön

        Mika: viittasin raakuudella HS:ssa uutisoituun tapaukseen, jossa sudet söivät lapsen. Se on mielestäni raakuutta. Sinun mielestäsi ilmeisesti suden reviirillä olleen saaliseläimen ravinnoksi hyödyntämistä. Näköjään katsomme asiaa eri kantilta . . .

      • Mika Sillanpää

        Saat 100 € kun osoitat tuon uutisen olleen sisältönsä mukainen.
        Ja juu siihenkin että raakuudesta ei olisi ollut kyse vaikka noin olisikin tapahtunut.

      • Nimetön

        No niin Trolli-Mika, miksi minun pitäisi alkaa todistamaan arvovaltaisen lehden juttuja oikeiksi. Todista itse se vääräksi.
        Ymmärrän, että ottaa varmaan päähän, kun puolustaa tappajaa eikä ole mitään millä puolustaa.
        Vaikka näitä asioita kuinka kääntelisi, niin fakta on edelleen faktaa. Viittaan tässä tapaukseen suden raatelemasta tytöstä ja samoin metsurista, jota sudet saartoivat. Löytyy tästä ketjusta.

      • Mika Sillanpää

        Tuo arvovaltaisen lehden uutinen suden tappamasta lapsesta on jo monessa yhteydessä todettu vääräksi. Missään tilastoissa tuollaista tapahtumaa ei ole.
        Tarjoukseni 100 euroa on edelleen voimassa, se on sinun jos viitsit sen uutisen osoittaa tapahtuneen oikeasti muullakin tapaa kuin että tuollainen uutinen on joskus julkaistu.Arvovaltaisillekkin lehdille tapahtuu usein virheitä. Esimerkkejä niistä löytyy runsaasti.

        Tuo saartelujuttukin oli lehdessä että yksi susi oli tuijotellut metsurimiestä lähietäisyydeltä. Minuakin on luonnossa susi katsellut muutamasta metristä ja kun tajusi minunkin tuijottavan niin lähti vilppaasti pois paikalta. Ei tullut mieleenkään soitella lehtiin ja kertoa tapahtumasta. Itselle kyllä ihan mukava kokemus.

    • Keijo

      Puumalan tapahtumat eivät pidä paikkaansa, ja Uusi Suomi -sanomalehdessä uutinen todettiin perättömäksi jo 5. maaliskuuta 1932. Myös Helsingin Sanomissa julkaistiin oikaisu pari päivää myöhemmin. Myös ne voit tarkistaa, kun levittelet nyt väärä tietoa.

  • sudeton_korvikesusi

    Suomessa ei ole ensimmäistäkään villiä sutta. Luonnonvaraisia koirasusia, jotka on kirjattu susiksi kyllä löytyy. Itse olen nähnyt varsinkin jälkiä meidän sekarotuisista koitasusistamme usein. Susia ei kukaan ole nähnyt kymmeniin vuosiin. Sorry vaan!

    • Mika Sillanpää

      Kannanhoidollisilla luvilla tapettiin Suomesta kymmeniä susia viime vuonna. Yhtäkään niistä ei tutkimuksissa todettu koirasusiksi.

      • Ihmettelevä?

        Huhtikuun lopussa vuonna 2012 Yläneen alueelta hiekkatien vierestä löydettiin kuollut koiraeläimen pentu. Eläin toimitettiin poliisin välityksellä Eviraan tutkittavaksi. Kun paikallinen metsästäjä soitti myöhemmin Eviraan kysyäkseen onko kyseessä koira vai susi, vastasi Eviran edustaja, että emme aio tutkia tätä pentua, tämähän on selvä koira. Metsästäjä ilmoitti silloin, että voi siinä tapauksessa käydä ampumassa loputkin yksilöt metsästä. Eviran edustaja muutti lausuntoaan ja totesi, ettei laitos tee lajimäärityksiä. Kaksi vuotta myöhemmin Oulun Yliopiston dna-laboratorio ilmoitti, että kyseessä on aito susi. Pennulla oli kuitenkin valkoiset kynnet, vaikka aidon harmaasuden kynnet ovat aina mustat. Kelpaavatko kaikki luonnosta löytyvät koiraeläimet nyt susiksi?

  • Mika Sillanpää

    Tämän huhukertomuksen mukaan metsästäjä tunnusti metsästysrikoksen ilmoittamalla viranomaiselle menevänsä ampumaan loputkin. Oli siis sen ensimmäisenkin ampunut. Jos Oulun yliopiston dna määritys totesi otuksen sudeksi niin se tarkoittaa ettei tuo Taajamasusi järjestön markkinoima ”aina aidolla sudella mustat kynnet” hokema pidäkkään paikkaansa.

  • andrei

    Hyvä Mika. Olen samaa mieltä kanssasi. Turha lietsoa susivihaa. Enemmän pelkoa aiheuttavat liikemiehet valtioiden johdossa (heil Trump, meil Sipilä). Susi on marginaalinen tekijä noiden miesten rinnalla. Sitäpaitsi, niinkuin Mika sanoi, sudet eivät ole todistettavasti tappaneet ihmistä Suomessa itsenäisyyden aikana. Hirvet, sonnit, karhut, koirat, kissat, ampiaiset muunmuassa ovat paljon vaarallisempia kuin sudet.

    • Nimetön

      Andrei opettele suomen kieli, mikä ihmeen susiviha???? Miksi kiistät 1932, susi söi pikku tytön… Tai tarkemmin ajatellen, olet oikeassa, susi syö saaliinsa elävältä ja saalis kuolee yleensä shokkiin tai verenvuotoon.

  • Mettänpöyröö

    1800-luvulla, ehkä hieman myöhemminkin, avioton lapsi oli paitsi häpeä, myös taakka. Juuri he olivat tavattoman herkkiä ”eksymään metsään”, ”tulemaan suden syömäksi”. Köyhän perheen tyttölapselle saattoi käydä myös näin. Lapsen tappaminen oli silloinkin rikos ja synti, oli parempi, että syy saatiin sudelle. Lasten kuolemia ei silloin juurikaan tutkittu, heistä kuoli muutenkin suurin osa tauteihin. Tämän vuoksi todistettuja tapauksia suden tappamista lapsista ei juuri ole. Eläintarhojen susien vaarallisuus on ymmärrettävää, niillä on luonnottomasta asuinympäristöstä seuranneista psyykisistä ongelmista johtuen arvaamaton käytös.

    • Nimetön

      1800 luvulla Suden tappamien ihmisten keski-ikä oli 20v. yksikään kirkon kirjoihin kirjattu suden tappama lapsi ei ollut alle 3v.
      Tiedot on peräisin virallisista asiakirjoista, eikä luonto hörhöjen mielikuvituksesta.

      • Nimetön

        Nimeäpä nuo viralliset asiakirjat ja kerro tapahtumapaikat ja ajat. Huhupuheet eivät riitä, eikä MV-lehti ole virallinen asiakirja. 1800-luvun kirkonkirjat löytyvät netistä ja niistä on helppo tarkastaa väitteesi, kunhan kerrot nuo yllämainitut tiedot.

      • Nimetön

        Kirkon kirjoissa on merkitty kuolin syyt.
        Äläkä kysy mikä on kirkon kirjat.
        Luontoliiton mielipide sivut eivät ole virallisia tietoja.

      • Nimetön

        Turha vedota yleisesti kirkonkirjoihin kertomatta seurakuntia ja vuosia. Netissä on 1800-luvun kirkonkirjat, tarkastan tiedot ja tarvittaessa kantani susiin, kunhan kerrot, mistä tuhansien sivujen arkiston osasta tietosi löytyvät. Siihen asti pidän esittämääsi vaihtoehtoisena faktana eli valeena.

  • Sivutoiminen kersantti

    Minkälainen kauhea mullistus ja kaaos tapahtuisi tässä yhteiskunnassa, jos jonain päivänä ei olisikaan yhtään sutta koko maassa? Kuka kärsisi ensin, kuka sitten? Minkälainen olisi taloudellinen vahinko ja kenelle, entä kuinka tämä biodiversiteetti (menikö oikein) kärsisi ja missä se näkyisi nyt ja sadan vuoden päästä? Kukaan ei pysty vastaamaan…

    • Mika Sillanpää

      Tähän on helppo vastata. Biodiversiteetti tarkoittaa lajien monimuotoisuutta.Monimuotoisuus on taas edellytys luonnon kestävälle kehitykselle. Yhdenkin lajin keinotekoinen hävittäminen lajikirjosta aiheuttaa vakavan vaaran muullekin eliöstölle.
      Totta on tietysti se että mitään kauheata mullistusta ja kaaosta, ei sinäpäivänä kun kaikki maamme sudet tapetaan, tapahdu. Toki tuo tapahtuma ei mitään yleistä kiksiä tai onnelaakaan tuota. Osoittaapa vain kansakunnan sivistyksen tason.
      Aikaa myöden sillä on kuitenkin merkitystä lajiston kuntoon ja sitäkautta koko pallon hyvinvointiin. Toivoa sopii ettei lajien hävittämistä tehtäisi kovin heppoisin perustein, perustein joita tässä susipelossa/kammossa/vihassa on esitetty melko pienen kansanosan toimesta.

      • Nimetön

        Mikä ihmeen susi viha? Jos muutama luonnevikainen susi tapetaan, eivät sudet kuole sukupuuttoon, maailmassa on n.200 000 sutta.
        Ymmärrän kyllä kuinka suurta ahdistusta, ne muutama metsästetty susi, aiheuttaa pienessä luonnosta vieraantuneessa kettutyttöjen joukossa.

      • Mika Sillanpää

        Voi olla että että susipelko, pelko vailla järjellistä perustetta on tuo moottori joka sitten ilmenee susivihana, pakkona pyrkiä poistamaan tuo mielelle käsittämätön uhka, susi.
        Susien luennevikaisuuskin on vain luulo niiden päissä jotka ajattelevat suden luonnevikaiseksi kun se tappaa metsästyskoiria metsästysmaillaan, tai kun se salametsästyksen seurauksena vammautuneena tulee nurkkiin kun ei enää riistamaillaan kykene elantoaan hankkimaan. Ne , nuo vammautuneet sudet onkin syytä lopettaa, ei oletetun luonnevikansa vuoksi vaan sen takia että kärsivät.
        Suomessa tapetaan joka vuosi neljäsosa Suomen susikannasta kannanhoidollisin perustein ja salametsästyksen seurauksena ja joitakin poliisin määräyksenä.Se on aivan liikaa lajin geneettisen ”terveyden” kannalta.

        Tästä voi katsoa kettutytön ahdistusta suden kohtaamisen yhteydessä https://youtu.be/vter_TDrd-Q

      • Nimetön

        ”Melko pienen kansanosan toimesta”. Tuo on ihan Mikan omaa mielikuvitusta eikä perustu mihinkään. Päinvastoin, esim. omassa tuttavapiirissäni en oikeastaan tunne ketään susien suojelijaa. Vähentämisen kannattajia sitten onkin runsaasti.

      • Mika Sillanpää

        No näitä vihaajia, susivastaisen propagandan levittäjiä ovat metsästyskoiraharrastajat , nekin tuolta itärajan tuntumasta. Ei heitä vallan suurta joukkoa ole mutta ovat tehoikkaita levittämään mediaan uutisia ja kuvia pahoin raadelluista metsästyskoirista. Nämä eteläiset metsämiehet ovat sitten jo sivistyneempää joukkoa ainakin osin.
        Suden puolestapuhuvia, niitä ymmärtäviä ja niiden merkityksen luonnolle tajuavia onkin sitten jo vähemmän. Harmi koska siihen valtaosaan joka sutta ei juuri ajattele nuo susivihaajat luovat aivan aiheetonta pelkoa sutta kohtaan ja heidän kokolailla perusteettomat väittämät sudesta leviävät kansan keskuuteen.

        Johtuukohan se että lähipiirisi on kannallasi siitä että suu vaadossa ja kivääriselässä heitä valistat suden vaarallisuudesta.

        Jos täältä sastamalasta ovat niin vähentäminen on kyllä tosi hankalaa ainakin kotinurkista. Ei voi ottaa täytyy lainata, sanoo vanhakansakin.

      • Nimetön

        Omaan tuttavapiiriini ei kuulu yhtään metsästyskoiraharrastajaa, eikä varsinkaan itärajan tuntumasta. Silti ihan keskivertokansalaisten keskuudessa on suuri huoli siitä, että lapsia ei uskalla päästää aamulla koulukyytiä odottamaan tai mennä marjastamaan. Tunnen lukuisia esimerkkejä. Mikalla varmaan on tähänkin asiaan nokkelana manipuloijana jokin selitys siitä, että nämä lukuisat esimerkit ovat väärässä ja hän oikeassa.

      • Mika Sillanpää

        Nimetön kirjoitti ”Omaan tuttavapiiriini ei kuulu yhtään metsästyskoiraharrastajaa, eikä varsinkaan itärajan tuntumasta. Silti ihan keskivertokansalaisten keskuudessa on suuri huoli siitä, että lapsia ei uskalla päästää aamulla koulukyytiä odottamaan tai mennä marjastamaan. Tunnen lukuisia esimerkkejä. Mikalla varmaan on tähänkin asiaan nokkelana manipuloijana jokin selitys siitä, että nämä lukuisat esimerkit ovat väärässä ja hän oikeassa.”

        Minunkin tuttavapiirissäni on lukuisia kansalaisia jotka eivät uskalla päästää lapsiaan koulukyytiä odottamaan tai marjametsään susien pelossa. Tässähän se ongelma onkin: turha pelko susia kohtaan. Mitkään järkisyyt tai tosiasiat eivät tuon pelon realistisuutta tue. Sen sijaan tuo susien hävittämisvimma, siitä kirjoittelu väärin faktoin aiheuttaa tuota turhaa pelkoa. Juuri tuolla asiattomalla pelottelulla saadaan aikaan tuo pelko ja sen aiheuttamat käyttäytymisen muutokset keskivertokansalaisessa.
        Mestaritason nokkelan manipuloijan tittelin luovutan ilmanmuuta noille perusteetonta susivihaa ja susipelkoa levittäville toimijoille. Ainakin tulosten perusteella minä olen susiliennytyksen manipuloijana surkean kaukana heidän tuloksestaan.

  • Nimetön

    Mika Sillanpää, Suomessa on virallisesti 33-38 susilaumaa, pentutuotto/lauma on ollut keskimäärin 4,6 eli pentuja joihin metsästys ensisijaisesti kohdistuu on 150-175kpl.
    Sudenmetsästyksellä hidastetaan kannan kasvua, susien määrä kasvaa vain 100-125kpl/vuosi

    • Mika Sillanpää

      Vuosi 2016 suden kannanhoidollisen metsästyksen voidaan, mistä näkökulmasta tahansa katsoen todeta epäonnistuneen täysin. Niinkuin sanoit niin metsästyksen piti kohdistua nuoriin, ensisijaisesti edelliskesän poikasiin. Katsoo minkä osapuolen esittämiä tilastoja niin kannanhoidollisesti metsästetyistä susista (43kpl) oli lähes puolet alfa-yksilöitä (20 kpl). Kokonaispoistuma oli 78 yksilöä (poliisin luvalla tapetut ja onnettomuuksissa kuolleet) + tähän lukuun lisäksi salametsästyksen uhrit.
      Näillä , ehkä todellisimmilla luvuilla päästään noin 50 lisäsuteen viimevuonna. Todennäköisesti erilaisten muiden pentutuotantoa haittaavien toimien kautta tuo luku lisäsusien määrästä on liian korkea.
      Lisäksi voi todeta, oli näkökulma mikä hyvänsä, että alfa-susien tappaminen aiheuttaa susien käyttäytymisessä häiriöitä jotka lisäävät susihaittoja esim. kotieläinten suhteen.

      • Nimetön

        11 kappaletta oli vahvistettu alfa yksilöiksi ja niistäkin yksi (Lestijärvellä ammuttu) ammuttiin koska toinen etujalka oli poikki. Siis alfojen osalta epäonnistuneita jahteja oli n.20%.

      • Mika Sillanpää

        Aikuisia susia tuosta kannanhoidollisesta syystä tapetusta 43 sudesta oli 23 kappaletta. Niistä metsästysjärjestöt ovat todenneet alfoiksi tuon 11.
        Aikuisten susien osalta epäonnistuneita jahteja oli yli 50%.

      • Nimetön

        Sudenpennut ovat metsästysaikaan 8-9kk vanhoja, uros pennut ovat jo alfanaaraan kokoisia. Laumassa normaalisti alfanaaras kulkee ensimmäisenä ja alfauros viimeisenä, mutta metsästystilanteessa järjestys voi muuttua… vahinkoja voi sattua.
        Toisaalta alfan asema säilyy laumassa vain max 4-5 vuotta, ilman metsästystäkin alfayksilöt vaihtuu.
        2016 metsästys todistaa, ettei alfojen kuoleminen vähennä laumojen määrää.

      • Mika Sillanpää

        Totta on että metsästyksessä tapahtuu poikkeavaa käytöstä. Ja ymmärrettävää on että kokemattomuus susijahtiin on yksi syy noin huonoon tulokseen tavoitteisiin nähden.
        Totta on sekin että alfa-aikanaan vaihtuu. Mutta on melko yksinkertaista ajattelua että alfan ampuen lopettaminen aiheuttaisi lauman toiminnassa saman seurauksen kun luonnonmukainen vallanvaihto. Nuoret sudet ovat ilman yhtäkkiä kadonneen pomon johtajuutta. Erilaiset ongelmat ovat todennäköisiä.
        Laumojen lisääntymiseen alfojen ampumisella on luonnollisesti laumoja lisäävä vaikutus kun vakiintuneet laumat hajoavat. Vakiintuneet laumat ovat kuitenkin vähemmän pelkoa aiheuttavia kuin uudet syntyvät laumat. Susiin on monin paikoin,siellä missä lauma on vuosia elänyt, totuttu ja pelot ovat hälvenneet.

  • Hauska huomio...

    Susien tekemät vahingot ja susi havainnot lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta virallisesti susien määrä pysyy ennallaan…

    • Mika Sillanpää

      Selittyyköhän salaliittoteorialla, syntipukkiteorialla vai onko kyse hysteriasta niinkuin ufoissakin. Yksi näkee ja pian kokojoukko muitakin.
      Susi on valtion omistama elukka ja sen vahingot pitäisi täysmääräisesti korvata valtion varoista jos kotieläinten pitäminen on ollut säädösten ja järjen mukaisia.
      Mikään valtio ei ilman näyttöä tietenkään korvauksia maksa.

  • Nimetön

    Sudet eivät yksinkertaisesti kuulu enää Suomen luontoon. Niille ei ole ruokaa, ne tottuvat ihmiseen, ne tappavat lampaat, lehmät, koirat, ovat konkreettinen uhka ihmiselle. Muutaman yksilön kanta voitaneen sallia, ei nykyistä ylisuurta kantaa. Suuret susilaumat hölkyttelevät lähes joka kunnassa Suomen maassamme. Kantaa on verotettava rajusti.

    • Mika Sillanpää

      Tässä kansalaisen mielipiteessä ei ole mitään todellisuuteen pohjaavaa. Mutta kaikilla on oikeus mielipiteeseensä.

      • Nimetön

        Aivan kaikilla on oikeus mielipiteisiin, Myös sinullakin vaikka olet luonnosta vieraantunut. Sudet kuuluvat erämaihin eivätkä ihmisten pihoihin.

    • Susi erittäin elinvoimainen laji

      Suomen luonto oli yli 100-vuotta ilman susia.
      n.5-vuotta susia on ollut niin paljon, että paikoin ovat alkaneet vaikuttaa riista kantoihin (hirvikannan romahtaminen)
      Ei suomen luonto, eikä taajamat sutta tarvitse toimiakseen.

      • Mika Sillanpää

        Kaikkea voi kirjoitella kuten :

        ”Susi erittäin elinvoimainen laji” vaikka todellisuudessa viimeisin uhanalaisuusarvio on suomessa suden kohdalla -Susi on erittäin uhanalainen laji. (Tieto helposti tarkistettavissa.)
        ”n.5-vuotta susia on ollut niin paljon, että paikoin ovat alkaneet vaikuttaa riista kantoihin (hirvikannan romahtaminen)” vaikka todellisuudessa näin ei ole. Hirviä on Suomessa arviolta 125 000. Vuonna 2015 niitä metsästettiin 44 000 yksilöä. Lisäksi tuota toista suden ravintoeläintä valkohäntäpeuraa metsästettiin 26 000 yksilöä. Noihin lukuihin verrattuna suden syömiset jäävät pieniksi. Sudet taas verottavat hirvieläinkantoja aina sen heikommasta päästä. Hirvikannan romahtamisesta susien vuoksi ei voida katsoa tapahtuneen missään.(Tieto helposti tarkistettavissa.)

        ”Ei suomen luonto, eikä taajamat sutta tarvitse toimiakseen.” Tämänkaltaista johtopäättely voidaan soveltaa vaikkapa äkäisiin ämmiin, mustamakkaraan, ajokoiraharrastukseen, lentopalloon,viinanjuontiin tai vappupalloihin vain joitakin mainiten.

  • Nimetön

    Mika mika niinpä kaikkea voit kirjoitella, Kaikki voivat tarkastaa virallisen IUCN luokittelun elivoimainen. Mitään suomalaista sutta ei ole olemassa.
    Suomen susikanta on yhteinen Venäjän kanssa ja populaatioon kuuluu n.40000-50000 sutta maailmassa on 200000 harmaasutta.
    Jos olisit asioista perillä tietäisit, että hirvikannat ovat romahtaneet alueilla jossa susi tiheys on liian suuri (itäsuomessa on alueita joilla hirviä ei metsästetty 2016)
    Olet oikeassa siinä, että sudet valitsevat lauman heikoimmat, eli mm. kaikki vasat, mikä on ongelma ennen pitkään.
    Muihin höpöhöpö juttuihisi en ota kantaa.

    • Mika Sillanpää

      Kannattaa ehkä lueskella muitakin kuin Taajamasuden kaikkkea muuta kuin tieteellisiä artikkeleita. Viittaat virallisen IUCN luokitteluun suden elinvoimaisuudesta. Ja ilmoittelet puuta heinää. Niinkuin sanoit sen voi kukin tarkistaa. IUCN punaisessa kirjassa susi oli vuonna 2010 erittäin uhanalainen, samoin nyt väliarvioinnissa 2016.
      Tässä lainaus ” Susi luokitellaan uusimmassa vuonna 2010 julkaistussa Suomen lajien uhanalaisuusraportissa, Punaisessa kirjassa, (Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, Pertti Rassi, Esko Hyvärinen, Aino Juslén & Ilpo Mannerkoski (toim.), 2010) erittäin uhanalaisten (EN, Endangered) lajien joukkoon. Luokitus säilyi samana, jollainen se oli ollut vuonna 2000. Tämä luokittelu noudattaa IUCN:n, eli Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton uhanalaisuusluokituksia. ”

      Lisäksi esität oman mielipiteesi -Mitään suomalaista sutta ei ole olemassa-.
      Mielipide on tietenkin omasi ja olet siihen oikeutettu. Tosiasiat ovat kuitenkin toista kantaa tuosta seikasta.
      Hirvikannoista puhut kuin hevosmies. Mitään hirvikantojen romahtamista ei ole tapahtunut susien toimesta missään. Siitäkin on tehty tutkimuksia. Hirvien siirtymistä, varsinkin kantavien naaraiden on todettu siirtyvän lauman reviiriltä ulommas, se ei kuitenkaan ole millään tavoin hirvikannan romahdus.
      Totta kai sudet ottavat vasoja ruoakseen ja niistäkin usein vähiten elinkelpoisemmat. Metsästäjätkin ampuvat enimmäkseen vasoja ja väitän että susien valikoimat saaliit ovat hirvikannan kehittymisen kannalta aivan varmasti tehokkaammat kuin metsästäjien vastaavat valinnat. Metsästettyjen hirvien määrä on moninkertainen verrattuna susien vastaavaan.
      Ja jos metsästäjien hyvää tarkoittavat hirvisaaliiden (uros,naaras, nuori) valinnat menevät yhtälailla pieleen kuin susijahdissaankin on toiminta hirvikannoille kyseenalaista.
      Ikävä kannaltasi että tosiasiat ovat esittämieni kaltaiset, mutta sille en voi mitään.

      • Nimetön

        Mika, kaikki keskustelun seuraajat ovat jo vakuuttuneet sinun epätoivoisesta todistelustasi, jossa mm. syytät Helsingin Sanomia väärästä uutisoinnista ym. ym. Hirvenmetsästyksen osalta esität asiantuntijaa väittämällä vasojen kaatomäärien olevan suurempi kuin aikuisten hirvien. 2010-luvulta löysin kahden vuoden tilaston ja molemmissa aikuisia on kaadettu enemmän. Se mitä asia liittyy suden vaarallisuuteen ihmiselle jäi kylläkin epäselväksi minulle. Susi nimittäin todistetusti on vaarallinen ja jopa tappava ihmiselle, ainakin niiden mielestä, jotka uskovat HS:n ja muiden luotettujen Suomalaisten sanomalehtien uutisiin.
        Totuudesta ei pääse eroon runoilemalla kaikenkarvaista ihmisten tunteisiin vetoavaa soopaa.
        Itse olen lapsilleni opettanut, että suden kanssa ei ole leikkimistä. Joskin paniikkiinkaan ei ole syytä. Pitää vaan ymmärtää/sisäistää se fakta, että susi on kovan luokan peto ja ihmisen osuessa kohdalle ihminen on sen ravintoa pahimmassa tapauksessa.

      • Mika Sillanpää

        Tuohon muuhun kirjoittamaasi en enää viitsi toistella mutta suden olemukseen sen verran vielä. Susi on petoeläin niinkuin monet muutkin Suomalaiset eläinlajit.
        Käsite ”kovan luokan peto” jota käytät on aivan omasi ja kertoo asenteestasi.
        Totta kai kaikkiin elukoihin,peto tai ei pitää suhtautua kunnioituksella. Lapsille kuuluukin vanhempien kertoa tietonsa ja kokemuksensa,kukin tekee sen parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikkien tapa ei vain ole linjassa todellisuuden kanssa ja monet turhat pelot saavat jatkaa elämäänsä.
        Sääli sikäli että tuohon ehkä Suomen turvallisimpaan alueeseen, metsään, ei enää uskalleta tuon pelottelun vuoksi mennä retkeilemään, marjastamaan tai vain muutoin nauttimaan luonnosta. Kaduille kyllä uskalletaan ihmislapsi lähettää jo hyvin pienenä. Autothan ovat kovin turhallisia, ajaahan niitä ihminen joka tunnetusti ei ole koskaan millään tavoin vaarallinen millekkään.

  • Susi

    Keskustelun seuraajat ovat huomanneet, että Mikalla on ainoat faktat, muilla erilaisia huhuja. Ainakin Sastamalaan tarvittaisiin nykyistä paljon vahvempi susikanta, ettei peuroja tarvitsisi päivittäin väistää Tampereen tiellä. Metsästäjistä kun ei ole ollut kannan harventajiksi. Tarvitaan luonnollinen vaihtoehto ilveksen tueksi.

    • Nimetön

      Mikan faktat ovat fanaattista, höpö höpöä. Suden metsästyksellä lisätään susien ihmisarkuutta. Virossa on metsästetty 30-50% kannasta vuosittain ja susikanta voi hyvin. Sudet pitää poistaa asutuksen läheisyydestä. Ainoastaan Uudellemaalle tarvitaan Susien runsaita siirtoistutuksia kehäteiden riisra-aitojen vuoksi.

      • Mika Sillanpää

        Suden metsästyksellä toki lisätään suden ihmisarkuutta. Mutta samalla se antaa sen kuvan että sitä on syytä pelätä ja että se olisi ihmiselle jotenkin uhka. Eli tarpeentonta hysteerista susipelkoa tuo toiminta ei vähennä.
        Ottamatta kantaa Viron, entisen neuvostotasavallan aikaiseen susipolitiikkaan sen kummemmin, totean vain että malleja olisi mieluummin haettava tieteellisesti perustelluista toimintamalleista tämänpäivän maailmasta.
        Runsaita susien siirtoistutuksia esitätät Uudellemaalle koska sudet eivät sinne pääse kehäteiden riista-aitojen vuoksi.Mutta tarvitseeko niiden runsaita olla kun eivät sieltä poistumaankaan pääse.. Yksi istutettu lauma riittää hyvin.

      • Nimetön

        Kyllä sutta tulee varoa ja ymmärtää sen mahdollinen vaarallisuus. Usa:ssa ja Canadassa on muutama esimerkki, kuinka ihmiset ovat menettäneet henkensä, luontoihmisten väärän utopian takia.
        Kuoleman tapauksien jälkeen, on tullut uudet ohjeet susien kohtaamiseen.

      • Nimetön

        ”Ottamatta kantaa Viron, entisen neuvostotasavallan aikaiseen susipolitiikkaan sen kummemmin, totean vain että malleja olisi mieluummin haettava tieteellisesti perustelluista toimintamalleista tämänpäivän maailmasta.”
        Viron nykyinen susi politiikka!
        Akateemiset ihmiset joiden utopiasta Kolmårdenin tapaus on oiva esimerkki.
        Onhan esitetty myös, ettei susi kantaa laskettaisi käytännössä ollenkaan vaan oulunyliopistolla tieteellisesti pääteltäisiin montako sutta suomessa on…

    • Nimetön

      Sudella on suden mielipiteet, koska oli jo susi syntyessään (vai mitä mika)

      • Mika Sillanpää

        Juu, tiedä kuinka kaukana historiassa tuo susi sana on mielletty pahaksi ja huonoksi.Susi jo syntyessään eli piloilla jo alusta alkaen.Hukka perii.Hukassa ollaan ymm.Sussiunakkoon jo hiukan lievempi kuten yksinäinen susikin.Ja positiivisuuttakin jo löytyy nykyaikana susi-sanasta. Susijengi on paljon positiivisia latauksia sisältävä termi.(vai mitä Nimetön)

  • Totuus

    IUCN 2016, Canis lupus Europe LC, arvio 25 vuotta LC, uhattuna Europe No
    LC = Elinvoimainen on hyvin tunnettu laji, jonka kanta on runsas tai vakaa

    • Mika Sillanpää

      Totta, laajan levinneisyysalueen ja vakiintuneen kannan takia susi on kansainvälisesti luokiteltu elinvoimaiseksi lajiksi, mutta useat alueelliset populaatiot ovat uhanalaisia

      Suomessa susi on luokiteltu erittäin alueellisena populaationa erittäin uhanalaiseksi ja se on rauhoitettu laji.

      • Nimetön

        Suomen luontohörhöt ovat tyhmyyttään tehneet luokituksen.
        Aluksi vouhotettiin suomeen pitää saada muutama susilauma. Kun ne saatiin seuraavaksi vouhotettiin suomeen pitää saada 200 sutta. Kun ne saatiin vouhotetaan suomeen pitää saada vähintään 500 sutta.
        Eiköhän ensi keväänä olla jo noissa lukemissa, vai pimitetäänköhän todellinen määrä.

  • Nimetön

    Ruotsin Kolmårdenin eläintarhassa ihmiset pääsivät silittelemään aitoja susia. Sudet olivat syntymästä asti eläinhoitajan kasvattamia. 9 suden lauma toimi hyvin ihmisiä kohtaan, kunnes sudet kasvoivat aikuisiksi.
    Idioottimainen akateemisten ihmisten utopia, päättyi eläintenhoitajan kuolemaan.
    Jälkeenpäin asiantuntijoiden mukaan, useista virheistä suurin oli ajatus ettei susi ei ole vaarallinen.

    • Mika Sillanpää

      Mun mielestä suden ei kuulu olla eläintarhassa.Käyttäytyminen ei varmastikaan ole luonteenomaista.Koiramme joka on jalostettu sudesta, on joutuessaan kaltoin kohdelluksi kykenevä suden tavoin tappamaan ihmisen. Tarkkoja lukuja en osaa sanoa siitä kuinka monta ihmistä tuollainen ihmisen taholta häiriintyneeksi kasvatettu koira on ihmisiä suomessa tappanut, haavoittanut tai uhannut. Luku on jokatapauksessa kymmeniä tuhansia.
      Kaikki ovat jollain tapaa vaarallisia mutta luonnonvarainen susi on sitä kovin vähän, verraten lähes mihin tahansa.

      • Nimetön

        Mika, miksi heittelet tuollaisia lukuja (kymmeniä tuhansia) ilman mitään todistetta niiden todenperäisyydestä. Veikkaan, että olet keksinyt luvut omasta päästäsi. Ilman lähdettä esitetyt luvut ovat nollan arvoisia. Kuka tahansa voi arvuutella aivan mitä tahansa, kun ei tarvitse todistaa niiden paikkansa pitävyyttä.

  • Mika Sillanpää

    Kas kun huomasit huomauttaa minulle tuosta asiasta. Kirjoitan nimelläni ja vastaan kirjoittamastani. Monien nimimerkkikirjoitusten vastaavat heitot ilman tarkistus osoitetta hyväksytään yleisesti. Kaivan kyllä tuon arvioni todisteeksi tilastoja ja toivon että muutkin kirjoittajat edes hieman perustelisivat kirjoittamaansa. Toivottavasti tivaat heiltäkin.
    Aivan omasta päästäni niitä tuhatlukuja en keksi, muistinvaraisesti kirjoitin kylläkin.

  • Mika Sillanpää

    Tässä on joitakin lukuja noista esittämistäni tapahtumista. Muistikuvani ei ollut väärä, tosin alakanttiin. Sisällytin tuohon esittämääni lukuun lisäksi koetut uhat suhteessa koiran kohtaamiseen jolloin luvut ovat tuota esittämäänikin moninkertaisemmat. Koirien aiheuttamat kuolemat, tuossa alla esitetyssä ovat vain viimeisen 16 vuoden ajalta.
    Lopetan keskustelun tähän ettei sillä olisi koira tai kissapelkoa lisäävää vaikutusta, sitä en halua. Esiin kuitenkin toin josko se laittaisi oikeisiin raameihin tuon totuudenvastaisiin seikkoihin nojautuvan susipelon.

    ”Suomessa arvioidaan syntyvän
    vuosittain noin 50 000 koiran tai kissan
    puremaa, joista koiranpuremien osuus on noin
    80 % (Vuento 1996).
    MIKKO SEPPÄNEN, LL, erikoislääkäri, vs. infektiosairauksien sairaalalääkäri
    HYKS, sisätautien klinikka, infektiosairauksien toimiala”

    ”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Gissler on koonnut listan eläinten aiheuttamien kuolemien määristä Suomessa.

    Suomalaisista eläimistä ihmiselle vaarallisin on Gisslerin listan mukaan ampiainen, joka on aiheuttanut vuosina 1998-2014 peräti 23 kuolemantapausta.

    Seuraavana listalla on koira, jotka ovat aiheuttaneet 19 kuolemaa. ”

    Ihan tilastoituna nuo tapahtumat ovat niiltä osin kun ovat joutuneet lääkintähuollon tai muiden viranomaisten tietoon.

    • Nimetön

      Mitähän koiranpuremat liittyvät suden vaarallisuuteen. Ei sudesta tule yhtään vaarattomampaa, jos huomataan, että jaahas – koiratkin näköjään purevat ihmisiä.
      Toisena asiana kyseenalaistan sen, että halutaanko susien avulla säädellä hirvi- ja peurakantoja?
      Varmaankin myös vihreät tietävät sen, että susien metsästystaktiikka on hyökätä saaliseläimen takapäähän ja purra lihakset ja jänteet hajalle, jolloin saalis ei pääse liikkumaan enää. Sen jälkeen sitten aletaan syödä mehukkaimmasta paikasta, eli kinkusta ja mahasta. Hirvi/peura elää edelleen ruokailun aikana, kunnes jonkin ajan kuluttua armollinen kuolema tulee ja vapauttaa uhrin hirvittävistä kärsimyksistä . . .

      • Mika Sillanpää

        Mitähän ihmettä se kuuluu tähän keskusteluun että miten sudet luontaisesti luontaista riistaansa saalistavat ja tietävätkö vihreät sen.
        Älä nyt viitti tommosella enää lietsoa tuota susipelkoa.Laitan viestini loppuun asiallisemman kuvauksen suden metsästystavoista.
        Se mitä koiran aiheuttamat vammat ihmiselle ovat määrällisesti verrattuna suden vastaaviin on osoittamassa sitä että joutuminen suden vahingoittamaksi on äärimmäisen epätodennäköistä nyt ja vielä sittenkin kun susipopulaatio on moninkertainen nykyiseen verraten. Koirien pelkäämisellä on rahtusen (tosi vähän) todellisuuspohjaa, luonnonvaraisten susien pelkäämiselle ei ollenkaan.

        Tässä metsähallitus, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen riistakeskus, Luonnonvarakeskus ja ympäristöministeriö antavat yhteisen kuvauksen suden saalistustavoista.
        ”Suden saalistustapa vaihtelee paljon saaliseläimen mukaan, ja siihen vaikutta myös se, yrittääkö saalis puolustautua vai paeta. Susi saattaa hyökätä varsinkin suurien hirvieläinten kimppuun takaapäin, niin että se on mahdollisimman kaukana etusorkista, mutta pienempien eläimien kimppuun se hyökkää tavallisesti edestäpäin. Susi tappaa saaliin puremalla sitä kaulan alueelle. Se voi purra suurta saaliseläintä myös turpaan. Pienempiä saaliseläimiä, kuten lammasta, kettua ja majavaa susi saattaa purra myös selkään. Suden saaliissa voi olla puremajälkiä ympäri kehoa. Kulmahampaiden väli on 35-55 mm.

        Susi näyttää usein aloittavan syömisen saaliin avoimista haavoista. Jos monia susia on yhdessä, ateria etenee hyvin epäjärjestyksessä. Susi käyttää saaliin kokonaan ja puree palasiksi myös suuret luut. Susi voi joskus myös kätkeä saaliinsa. Kun susia ei häiritä, suurestakin saaliseläimestä jää jäljelle vain nahanpalasia. Suden ja koiran tavat tappaa ja syödä saalista saattavat olla vaikeita erottaa toisistaan. Tavallisesti koira kuitenkin puree saalistaan epämääräisesti ympäri kehoa, eivätkä puraisut ole yhtä voimakkaita kuin sudella.”

    • Mika Sillanpää

      Susi ei ole kasvissyöjä vaikka sille marjat kelpaavat. Susi on peto, yksi suomen neljästä suurpedosta. Susi on vaarallinen ihmiselle monessakin tilanteessa. Haavoitettuna, vailla pakomahdollisuutta, sairaana tai pakotettuna tilaan jossa se ei voi käyttäytyä lajinomaisesti. Noihin tilanteisiin ei ihminen vahinkossa joudu.
      Ihminen ei kuulu suden ruokavalioon. Silittelemään ei sitä luonnossa pääse.

      Vikibedian listan voi lukea ja huomata miten siellä nuo kotimaiset oletetut tapaukset ovat. Esim tuo 1932 ilmoitettu tapaus. Vikibediaan voit tuollaisen artikkelin helposti aikaan saada itsekin.Varmasti noista tapauksista osa on todellisiakin ja vaikka kaikkikin, niin pelko sutta kohtaan on enemmän kuin kohtuuton.

      • Nimetön

        Ai pelko on kohtuuton? Lapsensa aamupimeällä koulukyytiä odottamaan jättävä vanhempi voi olla eri mieltä.
        Samoin metsuri, jota sudet piirittivät taannoin, jne.

      • Nimetön

        On se kurjaa, kun unelma ja todellisuus ei kohtaa.
        Olisihan se ihanaa elää vaaleanpunaisessa kuplassa susien kanssa!

  • Mettänpöyröö

    Nimimerkki Nimetön, vale ei muutu todeksi sitä toistamalla, eivätkä liioitellut tai kokonaan keksityt vaaratilanteet muutu sarjaksi todellisia uhkia laittamalla ”vaihtoehtoisen faktan” perään jne-liitteen. Vanhempi, joka pelottelee lapsensa pimeän- ja metsänpelkoiseksi keksityillä uhkakuvilla, on vastuuton.

      • Nimetön

        Sinullahan on ihan pietarilainen ote vaihtoehtoiseen faktaan! Pidä ne kirkkaanpunaiset unelmasi siellä rajan takana vaan! Mikalla on faktat hallussa ja sehän harmittaa teitä kansankiihottajia. Yksi suomalainen totuus vastaa kymmentä venäläistä valetta.

  • Nimetön

    Sulla ei ole kaikki inkkarit kanootissa.. Mutta koskapa teillä kettutytöillä olisi. ; )

  • Mika Sillanpää

    Niin tuo metsätyökone video. No kun minua tuossa” kehuttiin” kettutytöksi niin laajensin vähän tuota merkitystä. Kettutyttö termihän tuli parikymmentä vuotta sitten markkinoille. Se annettiin silloisille nuorille tytöille jotka kokivat että turkiseläinten häkkikasvatus on pahimmanlaatuista eläinrääkkäystä, mitä se mielestäni olikin. No näiden nuorten naisten aktivismi asiantilan parantamiseksi oli vapauttaa ne häkeistään.Siitä seurasi että vapautetut eivät luonnossa eläneet vaan kärsien kuolivat pois.Siitä alkoi minkkien sun muidenkin vapauttaminen ja se tuki tuon vieraseläimen leviämistä luontoon aiheuttaen siten monenlaisten haittojen lisääntymistä.Se oli kuitenkin vain osa syy minkkien leviämiseen vieraslajina Suomen luontoon. Tarhakarkulaiset ja tarkoituksella metsästettäväksi istutetut olivat jo kannan luoneet.
    Vielä tuolloin ,20 vuotta sitten mediakin keskittyi vain itse tapahtumiin eikä juurikaan tuonut esiin tarhojen olosuhteita ja eläinten kärsimyksiä.
    Kettutyttö oli tuolloin vähättelevä nimitys toimijoillelle jotka väärin menetelmin,ja vähäisellä asiantuntemuksella ajoivat jotain asiaa, tuossa tapauksessa eläinten hyvinvointia.
    Metsästyskoiraharrastajat itärajalla toimivat samoi asiaansa ajaessaan. Väärillä perusteilla yrittävät hävittää suden Suomesta varjellakseen metsästyskoiriaan luomalla pelon ja vihan ilmapiirin sutta kohtaan. Siitä tuo video. Myönnetään että olisi sen voinut olla pistämättäkin.

    • Nimetön

      Itäsuomessa on kaikkein susia ymmärtävin väestö onhan siellä 70% Suomen susista susilaumoista. Uudellamaalla on kaikkein luonnosta ja susista vieraantunein väestö, eihän siellä ole yhtään susilaumaakaan. Varmaan johtunee helsinkiläisten susivihasta/salametsästyksestä.

    • Nimetön

      Suden normaalia käyttäytymistä, arvioi saalista ja saaliin vaarallisuutta.
      Laumana olisi ollut enemmän rohkeutta ja kokeilu haluja saaliin helppouden arvioinnissa.

      • Mika Sillanpää

        Enpä usko ettå oli ensinkään susi jos tuo kertomus pitää muiltakaan osin paikkaansa. Nuoret sudet saattavat olla kyllä uteliaita kun tutustuvat laumansa reviiriin. Missään tapauksessa susi ei ala saalistus mielessä kiertämään aikuista miestä jolla raivaussaha käy. Ei myöskään lauma. Petoasiamies on jutunkin mukaan ihmetellyt käytöstä suden käytöksenä. Jutusta ei ilmene että tuo ko. eläin olisi jollain perusteella sudeksi todettu. Kieltämättä metsuri uskoi kohdanneensa suden, järkyttyi (lehden mukaan) ja havainnot olivat sen mukaiset ja lehden toimittaja hoiti vain hommansa (myyvät lööpit).

  • Nimetön

    Olet sinä omituinen, miksei sudelle kelpaisi ruoka?
    Pysytkö väitteessäsi, sudet syövät marjoja? Taitavat sadut ja todellisuus sekoittua.
    Muistat sadun väärin, se oli puna hilkka joka keräsi marjoja…

  • Mika Sillanpää

    Olen niin omituinen että vaikka olisin susi jolla on suden nälkä niin suhtautuisin suurella varauksella tuohon tarjolla olevaan menuun:
    ”Nikotiinillä ja viinalla marinoitua ja nyt vielä adrenaliinillä höystettyä 60 vuotta sitkistynyttä ihmislihaa kuorutettuna muovilla ja muilla sulamattomilla keinokuiduilla. Ateria on lisäksi palavalta öljyltä tuoksuva ja pitää merkillistä kovaa meteliä.”
    Jälkiruoaksi kelpaavat kyllä Punahilkan raikkaat valmiiksi keräämät marjat.
    Tämä oli sitten osaltani keskustelu tästä sudesta joka Mouhijärven pelästytti edes käymättä siellä.

  • Nimetön

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maaseutu/susilauma-piiritti-mets%C3%A4st%C3%A4j%C3%A4n-eurassa-1.27119
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009121010756236_uu.shtml
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200810108406124_uu.shtml
    http://www.taajamasusi.com/susien-aiheuttamat-vahingot/969-sudet-ahdistelivat-raivaussahalla-tyoskennellytta-miesta-koyliossa

    Missään ei ole sanottu, että kyseessä ei ollut susi, vaikka Mika niin väittää. Susihavainto jäi vain vahvistamatta. Tarkoittaa, että emme tiedä oliko kyseessä susi vai ei.

Kommentointi ei ole käytössä.