Suomen Cup: VaLePa jyräsi finaaliin

Vammalan Lentopallo nousi yhden vuoden tauon jälkeen miesten Suomen Cupin loppuotteluun kukistamalla Hämeenlinnassa pelatussa välierässä Hurrikaani-Loimaan kiihkeässä viiden erän trillerissä 3-2 (29-31, 25-20, 25-20, 18-25, 15-10).

Avauserässä nähtiin hienoa lentopalloa molemmilta. VaLePa oli jo viemässä selkeästi erää pisteissä 23-19, mutta Hurrikaani nousi Eemeli Koukin syöttäessä komeasti 24-23 eräpalloon. Jatkopalloille mentiin, ja hienon taistelun jälkeen Hurrikaani kuittasi erän 31-29.

VaLePa otti toisessa erässä pelin hallinnan tiukalla hyökkäyspelillä ja torjunta napsi pisteitä tehokkaasti. Erä myös loppui VaLePan torjuntaan Timo Jokisen kurottaessa kätensä Hurrikaanin iskuun.

Kolmannessa erässä VaLePan ote piti tiukasti ja joukkue rynnisti alusta alkaen johtaen 25-20-erävoittoon. Hurrikaani sai puolestaan neljännessä erässä pelinsä taas kulkemaan ja vei erää alusta loppuun 25-18.

Ratkaisuerässä nähtiin dramaattinen loppu, kun Hurrikaanin valmentaja Lauri Rantanen ajettiin ottelusta ulos varsin epäselvässä tilanteessa. Siinä kohtaa VaLePa johti 12-9 ja vei erän lopulta 15-10.

VaLePasta hakkuri Urpo Sivula teki 26 pistettä (+13) ja yleispelaaja Olli Kunnari 22 (+15). Hurrikaanin tehokkain oli hakkuri Mikko Oivanen, 24 (+6).

”Me halusimme panostaa hyvään starttiin ja haluttiin heti alusta kuskin paikalle. Se onnistuikin, vaikka avauserän loppu jää tietysti harmittamaan. Viides erä oli tiukka. Raivo ja peli repesivät lopussa. Torjunta oli todella hyvä meillä kolmessa ensimmäisessä erässä. Pitää olla tulokseen tyytyväinen”, totesi päävalmentaja Sami Kurttila.

Tommy Carmodyn mukaan peli oli todella jännittävä sekä joukkueille että faneille. ”Meillä pysyi fokus pelissä erittäin hyvin. Olli Kunnari näyttää aina tulevan vahvasti esiin silloin kun tarvitaan. Olli ja Mikko Esko näyttivät ihan nuorilta pojilta tässä pelissä.”

VaLePa voitti cupin 2012 ja sen jälkeen hävisi finaalissa kahdesti Kokkolan Tiikereille. VaLePan finaalivastustaja selviää lauantai-illan toisesta välieräottelusta, jossa Tiikerit kohtaa Sampo Volleyn Pielavedeltä.

  • Nimetön

    Pelin ehdottomat ratkaisijat olivat Kenneth Aro ja Arto Muro. ARO JA MURO NE YHTEEN SOPPII TOIVOTTAVASTI PANNAAN PIMEÄÄN KOPPIIN. Eikä päästetä pois ennen kuin lentopallokausi on ohi!

    • Nimetön

      Peli ei suinkaan ratkennut Rantasen ulosajoon vaan Aron älyttömään tuomioon ja sitä seuranneeseen punaiseen korttiin! Sen jälkeenkin Hurrikaani pääsi vielä voittotaisteluun mukaan mutta Muro sammutti lopullisesti valot tuomitsemalla verkkovirheen kun valepan pelaajat sitä ruinasivat.taas kerran ihan järkyttävää tuomaritoimintaa!

  • Nimetön

    Eipä ollut eka kerta kun Hurrikaanilla keittää kun peli lipuu käsistä. Tuomarin vika oli se sitten Keni tai Huhtaniska…

  • Nimetön

    Hurrikaani ei kestä tappiota. Kielenkäyttö on törkeää ja sitten aina on tuomarin vika!

  • Nimetön

    Oli niin tai näin mutta kyllä tuomarit ratkaisi tuon viidennen erän.

  • Vammalasta tulee vain herrasmiehiä

    Loimaa Hurrikaani ratkaisi itse osaltaan viidennen erän, eivät tuomarit.
    Mukava lueskella näitä Loimaan trollien kirjoituksia. Loimaalaisten logiikan mukaan Hurrikaanien olisi pitänyt ärhennellä tuomareille silloinkin kun VaLePan Esko sai keltaisen kortin, eivät ärhennelleet. Ei kai noita Loimaalaisia trolleja oikein ole edes tarpeen kommentoida mutta kun en nyt keksi mitään kiertoilmaisua käsitteelle typerykset niin olkoon.
    Toivotaan että Hurrikaani oivaltaa asian syvimmän ajatuksen pelinjohtonsa suhteen, vai toivotaanko sittenkään… :)?

  • Vammalasta tulee vain herrasmiehiä

    Hienoa koheltamista Hurrikaaneilta, merkitty joukkue viheltävältä tuomaristolta koko kevääksi, heh heh

  • Nimetön

    Verkkotuomarin pitäisi hyvin tietää, että verkkovirhe vihelletään silloin kun se havaitaan ja osoitetaan kädellä pisteen voittaneen joukkueen suuntaan. Arto Muro meni päätuomarin luokse sen jälkeen kun tämä oli viheltänyt pelin poikki ja antanut pisteen Hurrikaanille. Muro ei siis itse huomannut verkkovirhettä (jota tuskin olikaan) vaan kertoi Valepan pelaajien painostuksen jälkeen Arolle sen muka nähneensä? Näkemysasioissa tuomari EI VOI MUUTTAA TUOMIOTAAN tai keksiä sitä jälkeenpäin. Ei ihme, että tuommoisesta palaa hihat pelaajilla ja valmentajalla. Tämä pitäisi kyllä nähdä punaisten silmälasienkin läpi! Tämä vastaus ei muuten tullut Loimaalta vaan ihan Tyrväältä. Harmittaa vaan loimaalaisten puolesta, kun he taas joutuivat tuomareiden mielivallan uhreiksi.

    • Nimetön

      Kyllä ottaa lujille… voi voi sentään. Koitetaan nyt nukkua tai ainakin selvitä yön yli, huomenna on taas uusi päivä.
      Pitää vaan pelata paremmin kuin vastustaja, niin ratkeaa ottelun voittaja. Lentopallo ottelu ratkeaa sillä että voittaa kolme erää.

  • Nimetön

    Ihme neitipeli tuo lentopallo! Pelaaja kun suunsa aukaisee , niin heti nousee kortti. Verratkaapa mihin tahansa pallopeliin. Niin ja pääasia tuntuu välillä olevan joukkuekavereiden halaaminen, onnistuit sitten tai epäonnistuit. Ilmankos yleisönä onkin melkein pelkästään eläkeläisiä.

  • Nimetön

    Lukekaapas Aamulehdestä lentopalloasiantuntija Jari Perkiön kirjoitus ja miettikää uudelleen kuka pelin ratkaisi?

  • Nimetön

    On se ihme kun aina samalle joukkueelle käy näin…. Libero Jesse Mäntylän mielestä aina sössii tuomarit mutta pimeässä peiton alla vois Jessekin katsella oman käyttäytymistään, jostain nettikanavasta viime kevään välierässä ja lauantain Cupin välierässä. Yle Areenastakin oli poistettu Jessen ottelun jälkeinen haastattelu, varmaankin, koska oli niin ala-arvoinen. Vinkkinä Loimalle, sama rumba on edessä keväällä jollei sipuli kestä….. Ihan turha syyttää tuomareita koska kummassakaan em. peleissä ei ole tapahtunut tuomarivirhettä! Jos muutosta halutaan sääntöihin niin sen aika on ennen ensi kauden alkua.

Kommentointi ei ole käytössä.