Roismalanlahden jääspeedwaykisa onnistui yli odotusten

Kuskit kisan jälkeen palkintoineen. Kuva: Timo Eronen.

Sastamalassa Vammalan Roismalanlahdella lauantaina kaasuteltu jääspeedwayn SM-karsinta onnistui yli odotusten. Vammalan Moottoripyöräilijöiden järjestämä kisa houkutteli paikalle varovaisenkin arvion perusteella satoja moottoriurheilusta kiinnostuneita.

”Makkaroita oli varattu 600, mutta ne loppuivat heti kättelyssä ja piti lähteä ostamaan lisää. Jono ulottui parhaimmillaan hyppytorneilta kentän toiseen päähän, missä makkaraa myytiin. Veikkaan, että väkeä oli yhteensä noin tuhat”, iloitsee kisan puuhamies Jani Koivula.

Itse kilpailu sujui suunnitelmien mukaan ja kuljettajat kiittelivät sekä radasta että järjestelyistä. Koivulan mukaan kiitosta tuli muun muassa puitteista, jotka eivät paljon paremmaksi voi muuttua.

”Pieniä murheita kuitenkin oli, kun aamulla yksi harjauskone perui tulonsa ja toinen hajosi kesken kisan. Rata oli tästä johtuen hiukan sohjoisempi, mutta ei se menoa haitannut.”

Yleisön kannalta suurin miinus oli kuulutusten puuttuminen, sillä myös äänentoisto petti kriittisellä hetkellä. ”Hienosti porukka silti malttoi ja viihtyi paikalla loppuun saakka.”

Koivulan mukaan kisasta jäi niin hyvä maku, että Vammalassa nähtäneen vastaisuudessakin jääspeedwayta.

”Iso kiitos kaiken sujumisesta kuuluu sponsoreille, Sastamalan kaupungille sekä kaikille muille järjestelyissä mukana olleille.”

Roismalanlahdella kisasi yhteensä 16 kuljettajaa kahdeksasta SM-finaalipaikasta. Kolmesta sastamalalaiskuljettajasta Jani Koivula ja Tomi Kirilov lunastivat paikat finaaliin, Jukka Seppä jäi kaavion ulkopuolelle.

SM-finaali ajetaan Kauhajoella 25. helmikuuta.

Jani Koivula, Markku Larronmaa ja Olli-Pekka Mäki tositoimissa. Kuva: Timo Eronen.

Poimintoja

Kommentointi ei ole käytössä.