KUUNTELE: Näin 8-luokkalaiset markkinoisivat Sastamalaa

Alueviestin toimitukseen tupsahti torstaina aamupäivällä Sylvään koulun 8E-luokka yhdessä luokanvalvojansa Anne Ojalan kanssa. Sanomalehtiviikolle ajoittuneella vierailulla oppilaat pääsivät tutustumaan niin lehden taittoon ja sivunvalmistukseen kuin radiomainosten tuottamiseenkin.

Sivunvalmistaja Päivi Kaski esitteli, kuinka lehti käytännössä rakennetaan. ”Tämä on jättimäinen palapeli, joka joka viikko yhdessä kootaan”, hän kuvaili.

Oppilaita kiinnosti muun muassa se, kuinka kauan yhden sivun tekemisessä kestää. ”Se riippuu todella paljon siitä, millaisella materiaalilla sivu täytetään. Mitä enemmän on elementtejä, sitä enemmän työtä vaaditaan”, Päivi vastasi.

Sivunvalmistaja Päivi Kaski esitteli oppilaille, kuinka lehden sivut käytännössä syntyvät.

Toimittaja Minna Isotalo kysyi oppilailta, mistä valeuutisen tunnistaa. Aaro Pihlajamäki tiesi, että ensimmäisenä kannattaa tarkistaa selaimen osoiterivi. ”Aivan oikein. Ensimmäisenä kannattaa selvittää, kuka uutisen julkaisee. Kaikista luotettavista mediataloista löytyy tietoa paitsi heidän omilta sivuiltaan myös esimerkiksi googlettamalla toimittajien nimiä. Jos minkäänlaisia tietoja ei löydy, pitäisi hälytyskellojen soida.”

Oppilailta Isotalo toivoi mediakriittisyyttä. ”Jokainen meistä haluaa lukea juttuja, jotka vastaavat omaa maailmankuvaamme. Jos kuitenkin törmäät artikkeliin, joka vaikuttaa valeuutiselta, älä jaa sitä edelleen vaan katkaise ketju.”

”Mistä valeuutisen tunnistaa?”, kysyi toimittaja Minna Isotalo.

Iskelmä Sastamalan studiossa kasiluokkalaiset pääsivät ääneen ennakkotehtävänä käsikirjoittamiensa mainosten kanssa. Tarkoitus oli markkinoida Sastamalaa mahdollisimman houkuttelevana asuinpaikkana.

”Nyt pari desiä iloistuutta peliin”, kannusti Alueradioiden asiakkuuspäällikkö Riina Peltonen ensimmäisten lukuharjoitusten jälkeen. Luovista ratkaisuista vastaava Miikka Kerkkänen muistutti, että radiomainosta äänitettäessä saa vetää tunteella. ”Nauhoitusvaiheessa pitää oikeastaan ylieläytyä, jotta lopputulos kuulostaa normaalilta.”

Millaiset mainokset 8E-luokkalaiset loivat? Kuuntele!

Ensimmäisessä mainoksessa radioääninä kunnostautuivat Weera Kastikainen ja Fanny Hakanen.

 

Myös Aaro Pihlajamäki ja Konsta Perttula tekivät ensiesiintymisensä radiomainoksissa. Riina Peltonen sääti poikien mikrofonin kuntoon.

 

Poimintoja