Vammalan sairaalassa vahvistetaan avohoitoa – Uuteen malliin pyritään Pirkanmaalla nopeasti

Pirkanmaalla pyritään yhden erikoissairaanhoitoa tuottavan sairaalan malliin jo vuoden 2018 alkuun mennessä. Uudistuva sairaala on muodostumassa viidestä eri toimipisteestä, joista yksi on Vammalan sairaala.

Sairaaloiden yhdistämistä koskeva valmistelu perustuu terveydenhuoltolain muutokseen. Uudistetun lain mukaan anestesiaa ja leikkaussaliolosuhteita vaativa operatiivinen toiminta tulee viimeistään 1.1.2018 alkaen koota sairaaloihin, joissa on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys. Pirkanmaalla tällaiset päivystykset ovat vain Tays Keskussairaalassa ja Valkeakosken sairaalassa.

Sairaanhoitopiirin hallituksen käsittelemässä Hannu Päivän somaattisen erikoissairaanhoidon selvityksessä on hahmoteltu tulevalle kokonaisuudelle myös uudenlainen työnjako. Sen mukaan Vammalassa vahvistetaan muun muassa avohoitotoimintaa. Avohoitotoiminnalla tarkoitetaan lääkärien ja muiden asiantuntijoiden vastaanottoa, tähystystutkimuksia, pientoimenpiteitä, erikoisosaamista vaativia lääkehoitoja sekä anestesiaa vaativia sähköisiä sydämen rytminsiirtoja.

Pirkanmaan somaattisen erikoissairaanhoidon selvityksessä todetaan, että Tays Ensiapu Acutan nykyisissä tiloissa ei vastedeskään pystytä hoitamaan koko Pirkanmaan yöaikaista päivystystä, koska päivystyksessä ei ole riittävästi vuodepaikkoja.

Nykyiselläänkin Acutan vuodepaikoilla on iltaisin ruuhkaista. Päivystystä arvioinut työryhmä ehdottaa, että Valkeakoskella jatkaa yhteispäivystysyksikkö, joka mahdollistaa sairaalan leikkaustoiminnan.

Poimintoja

    • Nimetön

      Aivan 30.000 asukasta ja terveyden sairaala takkuilee Sastamalassa.

    • jep

      Juurhan se on saatu Vammalasta pois. Eikös lopeteta koko sairaala tai vuokrataan yksityisille.

  • Nimetön

    Onko se niin lujasti aikakirjoihin sidottu, ettei Vammalassa voisi päivystystä millään konstilla jatkaa, kunnes Acuta saa uudet tilat?

  • Nimetön

    Tässähän se taas nähdään, mitä myyräntyötä tää kamalalla lyhytnäköisyydellä toteutettu Vas ea-päivystyksen alasajo tuotti. Kyllä aluesairaalan päivystys lähipalveluna on edelleenkin perusteltu. Täällä asustaa samanlaista väkeä, kuin Valkeakoskella tai Tampereellakin.
    On yhdenvertaista kohdella väkeä niin, että kenellekään ei tule liian pitkä matka apua saamaan, samalla säästetään matkakustannusrahoja.
    Sen voi todeta monestakin näkökulmasta,esim lakkautetun päivystyksen tilalle luotu koohottava klo 8-20 tkpäivystys sekä ea Acutan keskitys tyyliä, kaikki samaan saliin, verhot liehuen, päivystys, loukkaavat ihmisten perusoikeuksia. Vaikka yksityisyydensuojaa varten on valtakunnassa säädetty hieno lainsäädäntö, sitä näissä koohotuksen laitoksissa ei noudateta. Terveysongelmaisten ihmisten yksityisyydensuojaa loukataan, julkivastaanotoilla, vaikka sairaanhoidon pitäisi olla luottamuksellista.

  • Nimetön

    Pitääköhän täältä kohta lähteä ensiapuun Valkeakoskelle saakka? Että tamperelaiset mahtus acutaansa…

  • hölökynkölökyn

    Ei käy, mouhijärveläiset joutuu maksaan päivystyksen Vammalaan.

  • Nimetön

    Uutisointi on aika ristiriitaista, kerrotaan että järkätään toimintoja aluesairaalassa, ei ole nukutuslääkäriä, mutta kuitenkin väitetään että sähköisiä rytminsiirtoja tehtäisiin, mitenkä ne potilaat sitten nukutetaan? Uskoako vai eikö, vai vaiennetaanko tällä konstin kritiikkiä, odotetaan pölyn laskeutumistako?

Kommentointi ei ole käytössä.