Lukijan kysymys: ”Kehittääkö kaupunki maa-aluetta parhaalla paikalla?”

Mitä tapahtuu tulevaisuudessa Poikkikadun, Harjukadun ja Aarnontien väliselle alueelle?

Alueviestin lukija haluaa tietää, millaisia suunnitelmia Sastamalan kaupungilla on muun muassa Poikkikadun, Harjukadun ja Aarnontien väliselle alueelle.

Toimitukseen yhteyttä ottaneen henkilön mielestä Tuomiston risteyksen takainen alue on kaupungin parhaalla paikalla niin sijaintinsa kuin muiden ominaisuuksiensa puolesta.

”Se on keskustan tuntumassa, ja siinä on päiväkoti, koulu ja muita palveluita lähellä. Kunnallistekniikka on olemassa, valmis katuverkko, ja maakin on tasamaata, joten suuria maanmuokkaustöitä ei tarvittaisi.”

Alueella sijaitsee muun muassa muutamia omakotitaloja, muutama liikekiinteistö, entinen kirjapainon rakennus sekä kaksi kaupungin vuokrataloa.

Lukijan mielestä on huonoa kaupunkisuunnittelua, jos kaupunki ei edes harkitse paikan kehittämistä asuinalueena. Kaupungilla kun on alueella valmiiksi maaomistuksia muun muassa vuokratalojen tonttimaa.

”Kaupungin kannattaisi käyttää osto-oikeuttaan, ja tehdä kaupat myynnissä olevasta kirjapainon tontista. En ymmärrä miksi ryhdytään rakentamaan kalliilla jonnekin Kukkuriin, kun olisi mahdollista tiivistää kaupunkirakennetta ihan keskustan tuntumassa. Ratkaisu tulisi varmasti kustannuksiltaan edukkaammaksi kuin Kukkuriin tai Vinkkiin rakentaminen.”

Lukijan mielestä Sastamalan tulisi ottaa mallia Kangasalasta, jossa on rohkeasti laitettu keskustan asemakaavaa uusiksi. On tulossa hotellia, uimahallilaajennusta ja uusia vuokrataloja.

 ”Aluetta kehitetään kerrostaloasumisen suuntaan”

Kaupungin maankäyttöpäällikkö Merja-Liisa Hannuksela korostaa, että Sastamalassa on parhaillaan menossa mittavia maankäyttöön liittyviä selvitys- ja kehittämishankkeita. Vireillä on muun muassa keskustan kehittämishanke sekä Sylvään alueen yleissuunnitelmahanke.

Hannuksela toteaa, että Sylvään yleissuunnitelma käsittää alueen Tuomiston kiertoliittymästä Kilpinokkaan ja uuden katuyhteyden linjaussuunnitelmat ovat tekeillä.

Tähän yleissuunnitelma-alueeseen liittyy olennaisesti myös palautteen antajan esittämä alue.

”Aluehan on keskustaajaman rakenneosayleiskaavassa varattu lähinnä kerrostalovaltaiselle asumiselle eli aluetta tullaan kehittämään tähän suuntaan. Selvitysten ja yleissuunnitelmien jälkeen teemme tarvittavat kaavat ja kaavamuutokset. Kaupungilla on etuosto-oikeus lukijan mainitsemaan kirjapainon tonttiin, mutta päätökset tällaisissa asioissa tehdään yleensä vasta, kun kauppa on tehty. Yleensä kuitenkin kaupunki pyrkii neuvotteluteitse hoitamaan tällaiset asiat.”

Hannuksela muistuttaa, että kehittämishankkeita on esitelty muun muassa Sykettä Sastamalan Sydämeen -yleisötilaisuuksissa ja ne ovat osittain myös luettavissa hankkeen sivuilla.

Kaupungin verkkosivuilla Sylvään alueen suunnitelmista todetaan näin:

Yleissuunnitelmalla pyritään muodostamaan näkemys kohteen kehittymismahdollisuuksista niin, että alue on tasapainoinen ja luonteva osa Sastamalan keskustaajamaa Vammalaa, sekä sen tiivistyvää yhdyskuntarakennetta. Alueen täydennys-, muutos- ja kehittämismahdollisuuksia tarkastellaan sen historiallinen jatkuvuus sekä virkistys- ja kaupunkiekologia huomioiden. Tavoitteena on kehittää palvelutarjontaa sekä kevyen liikenteen olosuhteita ja joukkoliikenteen toimintamahdollisuuksia. Uudella rakentamisella ja alueiden käyttötarkoituksen muutoksilla pyritään kohentamaan ja elävöittämään kaupunkikuvaa ja edistämään osaltaan keskusta-alueen yleistä viihtyisyyttä.

Sylvään yleissuunnitelman alue rajattu sinisellä. Kuva: Sastamalan kaupunki.

  • Nimetön

    Koittakaa nyt kaavoittaa entinen tiisalan alue häijäässä,niin saataisiin veronmaksajia tähän kuntaan,meinaan täällä pääkeskuksessa on nousu voimaa.

    • Nimetön

      heh,wammala kuihtuu.kirjotin varoiks tupla veellä ku joku sitä tarjos! käytte nyt uimas ku halleja on ja lopetatte turhat prutinat! sittarikan ei kelpaa paikallisille ku pitää valittaa!

  • häijäätähän

    On se kumma, että häijään alueella ei ole yli kymmeneen vuoteen ollut myynnissä tontteja. Häijää on kuitenkin kaikista lähimpänä nokiaa ja tamperetta. Palvelut täällä onneksi vaan paranee, tulee iso säästömarketkin!

  • Nimetön

    Häijäässä on viimeksi tullut tontteja myyntiin liikealueen yhteyteen. Pari asuntokohdetta on rakenteillakin. Ongelmana on, että kaupungilla ei ole maaomaisuutta Häijäässä. Yksityisten maita kaavoitetaan lähinnä maankäyttösopimuksiin perustuen, ja sittenkään tontit eivät tule useinkaan avoimeen myyntiin. Myykää Häijään isännät maata kaupungille, niin saatte uusia asukkaita kylällenne!

  • Nimetön

    Mahtasko vika Häijään kehittymättömyydestä johtua ihan paikallisista asukkaista?

    • Nimetön

      En ole sieltä päinkään, mutta mistä olet saanut päähäsi, ettei Häijää kehity. Ihan sivustaseuraajana ja ohikulkijana olen hämmästynyt, jotta miten Häijää voi kasvaa ja kehittyä paremmin kuin esim. Vammalan keskusta..

  • Nimetön

    Tämä Sastamala loppuu nykyisten päättäjien mielestä palvelujen suhteen etelästä katsoen Vammaskosken siltaan. Siellä pohjoispuolella on sekä palvelu-että kulttuurityhjiö. Silti siellä elää iso osa veronmaksajia. Ihmettelen, miten vanha Vammala unohti tämän puolen! Kaikki tehtaat olivat/ovat sillä puolella. Vammala kasvoi pohjoispuolen voimin. Saatte hävetä päättäjät, miten olette jättäneet hyvinvointinne rakentajat ilman ihan välttämättömiä lähipalveluja.

  • Nimetön

    Vammalan keskusta näivettyy asuinalueeksi ja kauppatoiminta siirtyy cittarin avustuksella Turuntien varteen.
    Häijään kehittäminen olisi varmaan yksi keino hillitä tätä väestökatoa Sastamalasta. Sehän on kehittynyt jo ilman kaupungin apujakin.

  • Nimetön

    Niin se maailma muuttuu. Miksei keskusta voi siirtyä roismalaan päin? Eipä nokian keskustakaan häävi ole. Ja mitenkä häijää nyt muka on NIIN paljon kehittynyt? Joo on sinne tehty parit rivitalot jakourallinen omakotitaloja. Mutta mielestäni ei se nyt järisyttävän suurta kehitystä ole.

Kommentointi ei ole käytössä.