Yrityskauppa: ThermiSolin osake-enemmistö norjalaiselle eristevalmistajalle

ThermiSolin toimitusjohtaja Veli Ollila. Kuva: Alueviestin arkisto / Minna Isotalo

Sastamalalaisen eristevalmistaja ThermiSolin osakkeista on myyty 90 prosenttia norjalaiselle saman alan Jackon Groupille.

Thermisolin toimitusjohtaja Veli Ollilan mukaan ThermiSolin toiminta jatkuu yrityskaupan myötä Suomessa entistä vahvempana.

”Jackon Groupin avulla ThermiSol turvaa riittävät resurssit tuleviin investointeihin ja tuotekehitykseen sekä tuotannon säilymiseen Suomessa”, Ollila toteaa.

Ollilan mukaan ThermiSol saa pohjoismaiden johtavan eristevalmistajan myötä leveämmät hartiat palveluun ja entistä laajemman tuotevalikoiman varmistaen näin kasvunsa tulevaisuudessakin.

Yrityksen liikevaihto oli 25 miljoonaa euroa vuonna 2016 ja työntekijöitä on 70. Ollila jatkaa ThermiSolin toimitusjohtajana ja hänelle jää 10 prosentin osuus yrityksestä.

Tuotevalikoima laajenee yrityskaupan myötä

Jackon Group on norjalainen teollisuuskonserni, jonka pääkonttori on Fredrikstadissa. Pohjoismaissa tehtaita on yhteensä nyt 15.

”Jackonin tuotteiden myötä myös oma tuotevalikoimamme laajenee entuudestaan”, iloitsee Ollila.

Keskustelut ThermiSolin ostamisesta kestivät useita kuukausia. Kaupat sinetöitiin 10. helmikuuta. Jackon Groupilla on ollut jo vuosia tavoitteena hankkia suomalaista tuotantoa, ja Suomen markkinajohtaja vahvoine tuotemerkkeineen oli kiinnostavin vaihtoehto.

”Olemme iloisia, että Veli Ollila jatkaa ThermiSolin kehittämistä kanssamme. EPS-elementit eivät ole tällä hetkellä Jackonin tuotevalikoimassa, joten myös uusi tuotealue tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. ThermiSolin hankinta vahvistaa asemaamme pohjoismaiden markkinajohtajana”, toteaa Jackon Groupin toimitusjohtaja Stein Trygsland.

Yritystietoa:

– ThermiSol Oy on vuonna 1962 perustettu, EPS:n (expanded polystyrene) valmistukseen ja myyntiin erikoistunut yritys. ThermiSol Oy toimii maanlaajuisesti kolmella tehtaallaan Sastamalassa, Nurmijärvellä ja Rovaniemellä. Tuotevalikoimaamme kuuluvat EPS-eristeiden lisäksi EPS-elementit ja EPS-teollisuustuotteet. ThermiSol on alansa markkinajohtaja ja työllistää noin 70 eristealan ammattilaista.

– Jackon Group on norjalainen teollisuuskonserni, jonka pääkonttori on Fredrikstadissa. Konserni on Pohjolan johtava rakentamiseen ja teollisuuteen tarkoitettujen EPS-, XPS-, EPP-eristeiden ja -pakkausten valmistaja. Jackon Groupilla on 15 tehdasta Euroopassa, joista 12 Pohjoismaissa. Konsernin liikevaihto on 265 miljoonaa euroa ja se työllistää 750 henkilöä.

Poimintoja

  • Nimetön

    Onneksi solumuovi on kevyttä ja kuljetus vaatii paljon tilavuutta tonnia ja vähittäismyyntihinnan euroa kohti. Saattaapa olla, että rahtikulu on käytännössä suurin osa myyntihinnasta. Eli tuotannon siirtäminen ulkomaille ei ole helppoa. Näin uskon ja toivon.

  • Nimetön

    Tars älytä periä kaikki yhteiskunnan tuet takaisin. Olipa taas kerran hieno teko myydä ulkomaalaisille, mitalli rintaan.

    • Nimetön

      Voi hitto että olet hölmö! Taisi kolahtaa kaikki kaksi aivosoulua yhteen että sait tuon kommentin kirjoitettua! Kyllä kateus on kamalaa!

  • Nimetön

    ja ensiviikolla ilmoitetaan että tuontanto siiretään belgiaan
    halvenpaa työvoimaa

    • Nimetön

      Niin tai sitten palkkaa lisää työntekijöitä! Mutta minkäs sille mahtaa jos lasi on puolityhjä. Säälittävää.

  • Tarvitaanko "Tihveräistä" lähialueella

    20:45 Eipä siinä suurta rusinaa pullassa tarvi olla kon tänäpäivänä yrityskaupoissa herää epäilys (mikä ikävästi on liian monesti oikea). Kyllä nua yhteiskunnan tuet pitäisi jotenkin saada takaisin yhteiskunnalle myös yrityskauppojen yhteydessä investointi% mukaisesti saatuun tulokseen sidottuna. Esimerkkinä Cargotec Tampereella, myydään tuotanto tietämättömille alihankkijoille jotka hakkaavat rahaa niin kauan kuin jo loppuun ajetut koneet kestävät ja sitten konkurssi kun korjauskustannukset ylittää tuotanto kustannukset n.5v.
    Noh. säilytettiin kuitenkin jatkossakin suunnittelu ja prototuotanto suomessa jota lehdet ja uutiset ylistää ja Ely-keskus enenevissä määrin tukeaan antaa, yli 500 rautakouraa kun pystytään korvaamaan riisikupin hinnalla halpatuontimaissa ja 5v on aika hyvä aika perustaa uusi toimintamalli uusilla koneilla.

  • AMICO

    Siinä taas suomalainen aivo – pieru. !! Ettei vaan Berneri ole tämänkin takana. ???

  • Nimetön

    Ei Perneri tämän jutun takana ole. Perneri yrittää myydä autoihin härpäkkeitä. Kepun kannattaisi siirtää Perneri puoluetoimistonsa härpäkeosastolle suunnittelijaksi!

  • Nimetön

    Toivottavasti pentaanipäästötkin menee kaupan myötä norjaan!
    Kuka kantaa vastuun ympäristöstä sen jälkeen kun tehtaan laajennuksen myötä pentaanipäästöt kasvavat 280 tonnista 750 tonniin vuodessa?

Kommentointi ei ole käytössä.