Käsi sydämellä: ”Sastamalalaiset ovat huippuporukkaa”

Sastamalaan tykästynyt Saija Rajamäki on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Kuva: Linda Rantanen.

Alueviestin juttusarja Käsi sydämellä jatkuu. Haastattelusarjassa tutustutaan ihmisiin lehtemme jakelualueelta. Tällä kertaa ääneen pääsee kirjastonhoitaja Saija Rajamäki Sastamalasta.

Kenen ajatuksia sinä haluaisit kuulla? Lähetä vinkkisi osoitteeseen toimitus@alueviesti.fi.

1.Kuka olet?

Olen Saija Rajamäki, 30 vuotta. Työskentelen kirjastonhoitajana Sastamalan pääkirjastolla ja Stormin kirjastossa. Olen kouluttautunut myös lasten- ja nuorten sanataideohjaajaksi. Synnyin ja kasvoin Etelä-Pohjanmaalla, mutta työ ja perhe ovat kuljettaneet minut Tampereen ja Nokian kautta Sastamalaan. Perheeseen kuuluu mies, miehen 12-  ja 16-vuotiaat lapset sekä muutama karvakaveri. Harrastan jyrsijänäyttelyitä, yhdistystoimintaa, yin-joogaa, lenkkeilyä sekä kirjoittamista.   

 2. Mistä ilahduit viimeksi?

Ilahdun päivittäin niin monista asioista, että on vaikea heittää vaan yhtä. Työssäni ilahdutti viimeksi huiput kirjavinkkausyleisöt, terkkuja Sylvään ja Äetsän koulun kaseille!

3. Mikä saa sinut ärsyyntymään?

Olen tosi kärsimätön ja se johtaa siihen, että myös ärsyynnyn asioista helposti. Nykyään yritän olla ärsyyntymättä ihan pikkuasioista. Viimeksi ärsytti ihmisten ajattelemattomuus ja eläinten huono kohtelu.

 4. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa, mikä se olisi?

Kaikenlainen lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu. Isossa ja pienessä mittakaavassa. Tosin oikeastaan lapsiin kohdistuvalle kaltoinkohtelulle ei ole olemassa pientä mittakaavaa.

5. Mihin satsaat, missä säästät?

Satsaan ulkona syömiseen. Ravintolan ei tarvitse olla erityisen kallis tai hieno, mutta silloin tällöin on mukava käydä ulkona syömässä miehen, perheen tai ystävien kanssa.

Isompia hankintoja, kuten huonekaluja ostan harvoin uutena. Tällä hetkellä taloutemme ainoa uutena ostettu huonekalu taitaa olla parisänkymme. Viimeksi löytyi olohoneen sohva ilmaiseksi nettikirpputorilta ja nuorison huoneeseen ostin vuodesohvan edullisesti työkaverilta.

6. Ketä henkilöä arvostat? Miksi?

Arvostan omia vanhempiani. Heidän ehdoton rakkautensa, järkkymätön tukensa ja kannustuksensa on ollut korvaamatonta elämän hyvinä ja huonoina hetkinä.

7. Mistä paheestasi haluaisit luopua?

Olen todella perso makealle, joten herkuttelua pitäisi kovasti yrittää vähentää. Lisäksi nukkumaanmenoaikani tuppaavat venymään ja paukkumaan, yökukkumisesta täytyy päästä eroon!

8. Mikä on rakkain lapsuusmuistosi?

Rakkaita muistoja on niin paljon, että on vaikea valita vain yhtä. Äidinäidin eli mamman luona maalla vietetyistä jouluista minulla on paljon lämpimiä muistoja. Silloin jouluaattona oli vielä kunnon pakkaset ja korkeat lumikinokset. Myös perheemme tekemät kesälomamatkat eri puolelle Suomea on jääneet elävästi mieleen.

9. Mikä on parasta kotikaupungissasi?

Muutimme mieheni kanssa Sastamalaan vasta alkuvuodesta, vaikka olenkin työskennellyt täällä jo pian neljä vuotta. Rakastan upeaa järvimaisemaa, joka avautuu keittiömme ikkunasta. Kesällä se on varmasti vielä kauniimpi. Työssäni tapaan päivittäin paljon ihmisiä, sastamalalaiset ovat huippuporukkaa, eivätkä säikähdä puheliasta ja äänekästä pohojalaislikkaa.     

10. Terveisesi kuntapäättäjille

Miettikää päätöksiä pitkällä tähtäimellä ja erityisesti kuntalaisten näkökulmasta. Palvelujen laadun ja saatavuuden heikentyminen ei liene kannattavaa miltään kantilta katsottuna.