Homekoira on lahjomaton etsijä

Jenna Knuutisen Hometutkassa töitä paiskivat metsästyslinjainen cockerspanieli Havu (vas.) ja parsonrussellinterrieri Käpy (sylissä). Rottweiler Karmi on 1,5-vuotias ja vielä koulutuksessa.

Haistelu on koiralle ominainen tapa tutkia ympäristöään. Jenna Knuutisen koirille kuonon käyttö on kuitenkin paljon enemmän kuin luontainen ominaisuus tai hauska harrastus. Knuutisen koirat Havu, Karmi ja Käpy ovat nimittäin homekoiria, joille nenä on työväline.

Knuutinen valmistui homekoiraohjaajaksi Keski-Pohjanmaan maaseutuopistosta vuonna 2010. Oman yrityksensä, Hometutkan, hän perusti kaksi vuotta myöhemmin.

”Olen kouluttautunut myös kosteuskartoittajaksi ja parhaillaan käynnissä ovat talonrakentajan opinnot. En usko, että kouluttautuminen jää tähän, sillä ala on vienyt kokonaan mennessään”, sastamalalaisyrittäjä naurahtaa.

Knuutinen kertoo homekoiran olevan lahjomaton homeen etsijä.

”Hyviä puolia ovat, että koira pystyy ilmaisemaan vauriokohdat ilman kalliita purkutöitä sekä se, että koira haistaa myös jo kuivumaan päässeet homevauriot. Talokaupoissa homekoira ja kuntotarkastus ovat lyömätön yhdistelmä.”

Yrittäjä käyttää tutkimuksen tukena myös lämpökameraa sekä hiilidioksidi- ja pintakosteusmittareita.

”Kirjoitan myös raportin jokaisesta tehdystä tutkimuksesta sekä annan suositukseni mahdollisista jatkotoimenpiteistä.”

Hometutka tekee 3-5 keikkaa viikossa. Pirkanmaan lisäksi Knuutinen ja koirat reissaavat Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja pääkaupunkiseudullakin.

Homekoiraa voidaan käyttää useissa tilanteissa, kuten asunto- tai muiden kiinteistökauppojen, remontin sekä kuntotarkastuksen yhteydessä. Tutkimukseen on Jenna Knuutisen mukaan syytä varata 2-3 tuntia.

”Koira on työssään nopea, mutta ennen sen päästämistä tiloihin käyn itse läpi talon historian, mahdolliset aiemmat kartoitusraportit ja käytän lämpökameraa. Vasta sitten on koiran vuoro.”

Knuutinen kertoo, että uutinen löytyneestä homeesta herättää asukkaissa hyvin erilaisia tunteita.

”Toisten ensireaktio on asian kieltäminen, mutta pääosin asiakkaat ovat helpottuneita, jos esimerkiksi sairastelu on vaivannut pitkään.”

Koiria koulutetaan jatkuvasti. Tällä haavaa cockerspanieli Havu ja parsonrussellinterrieri Käpy osaavat tunnistaa sädesienet sekä useita kymmeniä asunnoissa kasvavia homelajeja. Työn ohessa koirat oppivat homeita koko ajan lisää.

”Kotona treenataan laboratoriosta tilattavien homemaljojen sekä homevaurioisten materiaalien kanssa.”

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä. 

Havu työssään. Kuva: Jenna Knuutisen kotialbumi.

 

Kotioloissa Jenna Knuutinen treenauttaa koiriaan muun muassa laboratoriosta tilatuilla mikrobinäytteillä.

Poimintoja

  • Tässä on asiaa

    …alkuun voisi kiertää kaikki Sastamalan julkiset rakennukset…varmasti olisi puolueeton tutkimus..kannattaa pyytää tarjous.

    • Hyvä huomio

      .mutta koirat altistuvat homeille vain hetken..entäs jos joku joutuu kärsimään niistä koko ikänsä tai työ- tai koulupäivän…

Kommentointi ei ole käytössä.