Huittisiin kaivataan lisää polskijoita

Kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu Maria Kankaanranta, kasvatus- ja opetuslautakunnassa istuva Timo Juurikko (kok), vasemmistoliiton valtuustokonkari Reijo Lintunen sekä kuntavaaleissa ensimmäistä kertaa ehdolla oleva Mervi Suoranta puivat kunnallispolitiikan kiemuroita kahvila Helmessä.

Vaalijuttusarjassamme kohtasivat tällä viikolla myös Huittisten kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat Timo Juurikko ja Maria Kankaanranta sekä vasemmistoliiton Reijo Lintunen ja Mervi Suoranta (sit.). Alueviestin vaalikoneen väittämistä ehdokkaita puhuttivat muun muassa kysymys elinkeinojohtajasta sekä Vampulan kirjaston palvelutason säilyttäminen. Koska uimahalli herättää tunteita Sastamalassa, kysyimme huittislaisilta onko elo uimahallin kera pelkkää autuutta.

Koomuslaisten mielestä munat on laitettu Huittisissa liian moneen koriin, mitä tulee kaupungin elinkeino-osaamiseen. Huittinen tarvitsee uuden elinkeinojohtajan, jolla on käytettävissään rautaisten ammattilaisten tiimi.

Eläköityneen entisen elinkeinojohtajan, Eila Törmän, tehtäviä hoitavat virkamiehet ovat Kankaanrannan mukaan hoitaneet hommansa hyvin, mutta ulospäin olisi selkeämpää, jos yhdellä ihmisellä olisi langat käsissään:

”Työpaikat ovat hyvinvoinnin edellytys. Siksi elinkeinopuoleen pitää satsata. Ja kuntamarkkinointia on myös kehitettävä.”

”Emme ole kiinnostuneita nostamaan veroprosenttia, vaan haalimaan lisää veronmaksajia”, Juurikko kiteytti.

”Ettekö te ole kokoomuksessa joka vuosi halunneet nostaa veroprosenttia? Kuluja täytyy himmata”, Lintunen huomautti.

Mutta uuden elinkeinojohtajan tarpeellisuudesta Lintunen on samaa mieltä:

”Hakuun Törmän tapainen henkilö, joka on verkostoitunut laajasti yli kuntarajojen. Jos oikeaa ihmistä ei löydy, on tiivistettävä yhteistyötä muiden kuntien kanssa. Huittisissa on tekeillä selvitys aiheesta. Toivottavasti yrittäjät ja muutkin kuntalaiset ottavat nyt asiaan kantaa.”

Käyttöaste korkeammaksi, kyytejä naapurikunnasta?

Huittisten uimahalli oli kaupungille taannoin noin 7 miljoonan euron investointi. Harmaita hiuksia aiheuttaa nyt polskijoiden vähyys. Mistä lisää asiakkaita uimahalliin?

”Meillä oli joskus kokeilu, jossa yritykset sponsoroivat sunnuntaiaukioloa. Sellaista voisi koittaa uudestaan. Tämäkin asia palaa hyvään elinkeinojohtajaan ja markkinointiin”, Juurikko sanoi.

”Aukioloaikoja voisi nipistää vaikka arki-illoista, ja maksupolitiikka miettiä uusiksi. Näin punaista, kun perheiden uintimaksua päätettiin nostaa. Ja järjestetään kuljetuksia Sastamalasta tänne, eikö siellä olisi innokkaita uimareita?” Lintunen komppasi.

”Myös hallin vuokraamista yksityisille toimijoille tulisi helpottaa”, Kankaanranta lisäsi.

Onko uimahalli sitten tullut liian kalliiksi?

”Kallis vai halpa, riippuu näkökulmasta. Varmasti sillä on vaikutusta kuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin”, Lintunen tuumi.

Toimia nuorten aktivoimiseen

Ehdokkaita mietitytti, onko Huittisissa tehty kaikki voitava nuorisotyöttömyyden ehkäisemiseksi.

”Nuorisotyö on todellä merkittävässä roolissa, kun puhutaan varhaisesta puuttumisesta. Tarvitaan ihmisiä, jotka näkevät lapsia ja nuoria kodin ja koulun ulkopuolella”, Kankaanranta totesi.

Juurikon mukaan Huittisissa on jo kokeiltu hyviä malleja, esimerkiksi Kymppiduuni, jossa yhdistyksiä kannustettiin nuorten palkkaamiseen. Tällaisille malleille hän toivoo jatkuvuutta ja suurempaa näkyvyyttä.

Lintunen penäsi kokoomuslaisilta ovatko he valmiita varaamaan kaupungin budjettiin euroja sanojensa tueksi. Lisäksi hän kehotti keskustelukumppaneitaan pohtimaan tulisiko kaupungin työllisyystoimet kohdentaa teini-ikäisten sijaan 20 – 25-vuotiaisiin.

”Pitäisikö elinkeinojohtajan palkkaamisen sijaan laittaa enemmän euroja nuorten aktivoimiseen?” Suoranta kysyi.

”Elinkeinojohtajalla on tärkeä rooli myös nuorisotyöttömyyden hoidossa”, Juurikko vastasi.

Lue koko juttu 15.3. Alueviestistä

Poimintoja

  • Veronmaksaja

    Näin naapurissa… Sastamalan sydämessä, Vammalassa odotetaan malttamattomasti uimahallipäätöstä. Voisiko tästä ottaa jotain opiksi? Sastamalan kaupungin kannattaisi tarjota asukkailleen kuljetuksia Huittisten uimahalliin. Siinä olisi seutukunnallisesti kannattava ja kantava ratkaisu!

    • olenkäynyt

      Huittisissa on ollut oma kunnallinen uimahalli jo yli 45 vuotta! Tiedän, kun olen käynyt siellä uimassa tuolloin. Mitä opiksi ottamista tässä asiassa on, edellisen kirjoittajan kysymykseen viitaten? Huittisissa on ja on ollut kauan jo uimahalli ja kaupungissa omat ongelmansa. Sastamalan Vammalassa ei ole koskaan ollut uimahallia ja on ollut ja on yhä edelleen omat ongelmansa. Suurin ongelma taitaa olla maanviljelijätaustainen maaseutu Vammalan ympäristössä, joka pistää ja on pistänyt uuden uimalaitoksen rakentamista hanttiin jo vuosikymmenet ja pistää yhä edelleen? Verot nousee? No kyllä ehkä nousee,mutta sitä vartenhan niitä meiltä tulojen hankkijoilta, oli sitten yritys, työmies tai herra, kerätään että yhteiskunnalle tarpeellisia ja hyödyllisiä palveluja voidaan rakentaa ja ylläpitää. On täysin yksisilmäistä aina vain toistaa, että ei, ei, koska juuri minun verotukseni kiristyy? Vammalan keskustassa ja sen tuntumassa asuu n. 15000 henkeä, koko Sastamalassa n. 26000, Huittisten 10 000 Vampula mukaan lukien. On aivan Huittislaisten oma ongelma jos eivät saa riittävää käyttöä oman uimahallinsa katteeksi. Ps. Kankaanpään kaupungin väkiluku on 11600 henkeä ja sielläkin on ollut oma uimahalli jos ainakin vuodesta 1970-alkaen. Ja pystyvät sitä kuntalaiset käyttämään ja maksamaan kustannukset? Missä Sastamalan rahat, kun täällä ei mikään mihinkään riitä. Vastauksia odotellen? Pelkkiä heittoja on turha tänne huumorikseen suoltaa.

    • sastamalaan uimahalli

      Lopettakaa heti alkuunsa typerät ehdotuksenne Huittisten uimahallin osalta.
      Sastamala tarvitsee nyt pikaisesti oman kunnon uimahalli keskustaan. Tänne me veromme olemme maksaneet ja mihinkään bussikuljetuksiin emme ahtautumaan. Järjästäkää syrjäkylille kuljetuksia jos uimareita Huittisiin haluatte.
      Ottakaa opiksi vaan se täällä että Sastamala näivettyy ellei sitä omaa hallia pian jo saada. Huittisissa on väkiluku vähän yli 10 000 :tta ja Sastamalassa 25 500 on siinä pollskijoita enemmän kuin tuplasti enemmän ja käyttöä on heti kun halli saadaan. Nyt se asialllinen uimahalli Sastamalaan ilman turhia suuruudenhulluuksia ihan kunnon perushalli ei hyppytorneja tarvita. Kuntosali on hyvä.

      • johnny weissmuller

        Sastamala
        Kokonaispinta-ala 1 531,74 km² 69:nneksi suurin 2016
        – maa 1 428,82 km²
        – sisävesi 102,92 km²
        Väkiluku 25 073 41:nneksi suurin 31.12.2016

      • nimetön

        Rakennetaan Vammalaan uimahalli! Mistä sinne saadaan polskiat?Huittisissakin on pula polskiosta!Alkuun on tietenkin käyttäjiä sitten innostus hiipuu!!

      • Nimetön

        Kyllä minunkin tekee mieli ajaa mersulla. Hankin sen heti, kun minulla on riittävästi rahaa ostamiseen, ajamiseen ja huoltamiseen.

  • Nimetön

    Tehdään Sastamalan hallista osakeyhtiö. Osakkaiksi kaupungin ja sponsoreiden lisäksi 50-100€ summalla käyttäjiä. Rakennustyöt aloitetaan vasta, kun käyttäjäosakkaita on reilusti enemmän kuin kannattavaan toimintaan tarvitaan ja riittävä osakepääoma on muutenkin kasassa. Kaupungin osuus osakkeista mietitään rahkeitten mukaan, alle puolet kuitenkin. Jos rahoitus eli osakkeitten ennakkomerkintä ei onnistu näin, hanke ei ole kannattava ja siitä luovutaan.

    • Nimetön

      Kannattaa olla tarkkana osakeyhtiön kanssa Vammalan jäähalli oli osakeyhtiö aikoinaan ja kun se ajautui talousvaikeuksiin,niin se kaatui kunnan syliin.

      • Nimetön

        Jäähallin käyttäjiä on vain pieni määrä. On paljon sastamalalaisia jotka eivät ole koskaan astuneet jalallaan jäähalliin.

    • sastamalaan uimahalli

      Verorahat on jo maksettu vuosikymmeniä ja nyt on uimahallin vuoro. Pukstaavit ja Hakkaraiset ja tornikahvilat saa riittää.

      • Nimetön

        15.3.2017 21:58, Eihän siinä ole mitään järkeä, että kaupunki alkaisi hassata rahaa sellaiseen, mitä eivät tulevat polvet koe kovin tarpeelliseksi. Olemassa olevat tarpeet tulee hoitaa tärkeysjärjestyksessä ensin ja sitten voi katsoa, kannattaako vielä satsata sellaiseen, mille ehkä on kysyntää. Huittinen investoi oletettuun tarpeeseen uimahallissaan ja tarvitsijoita ei ollutkaan riittävästi. Laitetaan nyt terveyden- ja vanhustenhoidon tulevaisuus tarpeiden kärkeen, se on jopa uhattuna. Kadut huutavat korjausta, koulut homehtuvat ja turvallisuus heikkenee. Uikaa järvessä ilmaiseksi, kunnes kiireellisemmät asiat on saatu kuntoon uimahallin alta.

  • Nimetön

    Huittisten Uimahalli valmistunut v.1969, eipä tuo 7 miljoonan investointi paljon ole jos taasen pääsee n.50v eteenpäin ja pidetään Huittislaiset toimintakykyisinä mahdollisimman pitkään liikunnan avulla, johon kaupunki tuki ainakin aikoinaan nuorisoa kuljettamalla uimakouluihin aina kesäisin syrjäkyliltäkin.

    Kyllä pitäisi Vammalalaistenkin päättäjien ottaa se nenä irti sieltä takapuolesta ja miettiä asioita hieman pidemmälle.

  • Kokeiluja

    Viime kerralla, kun sunnuntai aukioloja kokeiltiin se tehtiin kevään korvalla, kun aurinko paistoi kutsuvasti ja kaikki lähtivät ulos leikkimään ja pyöräilemään. Sunnuntai-aukioloja kaivattaisiin kovasti kyllä lokakuusta helmikuuhun, kun tekeminen kelien ja pimeyden puolesta on vähemmässä. Ehkäpä kuntalaisilta ja etenkin uimahallia käyttäviltä kannattaisi tiedustella, mitä muutoksia aukioloon kaivattaisiin.

  • katsokaa peiliin järjestäjät

    Hei, kannattaakin kyllä miettiä Huittisissa asiaa:
    uimahalli on avoinna
    Maanantai: 14-21
    Tiistai: 06-08, 14-21
    Keskiviikko: 14-21
    Torstai: 06-08, 14-21
    Perjantai: 14-21
    Lauantai ja aattopäivät: 12-18

    Mikä järki tällaisessa on?
    Kun kauempaa lähtee Huittisiin asioille voisi samalla mieluusti poiketa uimaan tai vesijumpalle, mutta halli on päivällä kiinni.

    Avoimia, säännöllisiä vesivoimisteluja ei järjestätä, joten sellaisestakaan ei voi nauttia halutessaan.

    Saunasta altaalle kulkiessa matka käy pakastuskäytävän kautta, siellä on varottava myös liukastumista.

    Jotain varmaan tarttis tehdä.

    • Nimetön

      Oot vissiin tyrvään eläkeläinen ku aikaa päivisin liikkua asioilla ja valittaa Huittisten hallin aukiolo ajoista? muuta omaa aikatauluas ehtopäivään ja me polskiin jossei oman kunnan palvelut ja uiminen siä kiinnosta ja lopeta pahvi toi VALITUS!

      • Nimetön

        Piräppäs Räkänälli pienempää suuta ja mee takaisin sinne äitisi hameen alle haisteleen itsellesi tuttuja hönkyjä.

      • Nimetön

        vastaus seuraavaan. sä oot varmaan niistä jääny paitsi mut koita ny pulikoida ja lopeta nillitys,pahvi!

  • Vexve Areena

    Sastamalan kaupungin Tilakeskus vuokrasi koulutuskuntayhtymän valmistumassa olevan oppimiskeskuksen tiloissa sijaitsevan liikuntahallin 20 vuodeksi ilta- ja viikonloppukäyttöön. Kaupunki maksaa vuokraa 10 000 euroa kuukaudessa.
    Vuokra sisältää ylläpitokustannukset, mutta kaupunki maksaa siivouksesta erillispalveluna enintään 20 000 euroa vuodessa. Vuokra ja siivouskustannukset on sidottu elinkustannusindeksiin. Kaupunki vastaa vuokraamiensa tilojen valvonnasta käyttönsä aikana, ja sillä on oikeus vuokrata tiloja ulkopuolisille, muun muassa urheiluseuroille.
    Liikuntahallia on oikeus käyttää ympäri vuoden arkisin kello 16-22 ja viikonloppuisin kello 9-22 enintään 2 400 tuntia vuodessa. Ylittävältä ajalta vuokralainen maksaa liikuntahallin käytöstä 44,64 euroa tunnilta. Kesäajan päiväkäytöstä ja siivouksesta neuvotellaan koulutuskuntayhtymän ja kaupungin Tilakeskuksen välillä erikseen.
    Tilakeskuksen johtokunta hyväksyi sopimuksen liikuntahallin vuokraamisesta eilen torstaina.

    Kaupunki sijoitti alunalkaen Areenaan noin 4 miljoonaa, jonka jälkeen nuo mainitut käyttökustannukset vuosittain.

  • Nimetön

    Löytyykö joku niin rehellinen ihminen, joka laskisi kaikki kulut ja tulot? Miten ne oikeasti menivät??

  • Nimetön

    Ihan perustellusti voidaan todeta, että kyllä nyt ovat käynnissä uimahallivaalit!

  • pallo

    Tää taas niin turhaa. Olis nyt pidetty se turpa kiinni vaalien alla uimahallista ja puitu tärkeämmistä ja akuuteimmista aisoista. Meni uimisvaaliks.

    • Selvähkö näkijä

      Sanos muuta! Muutaman mummon vesijuoksu- ja juorukerhon vuoksi kaikki tärkeämmät asiat jäävät pimentoon. Onkohan tämä vaalien häviäjien taktinen veto?

      • IhanSelvänäOlevaNäkijä

        Mitäs sanoa muuta? Kyllä on mielenhäiriöistä ja tahalla provosoivaa väitää että uimahallia käyttäisi jokin mummojen vesijuoksu- ja juorukerho pelkästään? Tähän vedon eihän Suomessa olisi yhtäkään uimahallia tai kylpylää, tai vesiliikuntapaikkaa? Onkohan edellisen kirjoittaja nyt ihan järjissään tai sitten niin hapan omien veromarkkojensa perään, että pennistäkään ei haluaisi luopua yhteiskunnan piikkiin? Ei taida olla omia lapsia, lapsenlapsia, tai omia vanhempia vanhuksia jotka ovat oivia uimalaitoksen käyttäjiä. Itse siellä ei tarvi käydä, tai saa siis käydä jos oikein päätä pakottaa? Itse asiassa mitä kaikki ja nimenomaan kaikki ne tärkeämmät asiat ovat, jotka jäävät uimahalliratkaisun tehdettyä tekemättä? Niitä ei tuossa edellä eritelty, eikä mainittu ainoatakaan? Syytä olisi ollut, ennen kuin aloittaa rääpimisen?

      • Nimetön

        IhanSelvänäOlevaNäkijä: Selvästi luulet olevasi selvännäkijä, kun tuosta vaan kirjoitat kahden lauseen perusteella viiltävän analyysin henkilön mielen-ja terveydentilasta ja perhesuhteista. Tosin epäonnistuneen sellaisen. Pari asiaa, jotka ovat jääneet umahallihullutuksen jalkoihin: Vanhusten- ja terveydenhuollon palveluiden puolustaminen keskustan ulkopuolella Soten uhatessa niitä, kirjastopalveluiden järjestäminen, Kela-katastrofin aiheuttamien sosiaaliturvaongelmien ratkaiserminen paikallisesti, jotta sairaat saavat lääkkeensä eikä keneltäkään mene asunto alta Kelan töppäyksien takia, kaupungin rakennuskannan pitäminen terveellisenä, katujen ja teiden kunnossapito. Aloitetaan vaikka vanhusten- ja terveydenhoidosta: eipä ole vanhana asiaa uimaan, jos hoitamatta jääneet sairaudet estävät. Miten vanhukset pääsevät liikkumaan syrjäkulmilta asioilleen? Jos tämä ei onnistu, ei uimahallikaan heitä paljon riemastuta. Unohda jo oman asiasi perässä vouhkaaminen ja ajattele kokonaisuutta.

Kommentointi ei ole käytössä.