VaLePa valitsi LEKA Volleyn puolivälieriin

Miesten lentopallon Mestaruusliigan puolivälieräparien valintatilaisuus järjestettiin viimeisen runkosarjan ottelukierroksen jälkeen. Runkosarja päättyi lauantai-iltana.

Runkosarjan kakkonen Vammalan Lentopallo sai valita toisena seitsemänneksi sijoittuneen LEKA Volleyn ja kuudennen eli ETTA:n välillä. VaLePa otti LEKA Volleyn.

”LEKA Volley oli lähin joukkue meille, Ouluun olisi ollut pari tuntia suuntaansa enemmän. Palautuminen on erittäin tärkeä. Meillä on hyvässä muistissa millaista LEKA Volleyn pelaaminen on, pelasimmehan heitä vastaan vasta viikko sitten”, kommentoi VaLePan päävalmentaja Sami Kurttila.

”Henkisesti valmistauduimme jo VaLePan kohtaamiseen. Tiedetään, että vastus on äärettömän kova, mutta tämän päivän peli Sampoa vastaan osoitti meidän pelin olevan myös kunnossa. Tavoitteet korkealla, eikä lähdetä kuvia kumartelemaan. VaLePa on selkeä ennakkosuosikki puolivälieräsarjaan ja me päästään pelaamaan ilman paineita ja nauttimaan lentopallosta”, sanoi LEKA Volleyn Tapio Nissi.

Seurahistoriansa toisen kerran runkosarjan voittanut Hurrikaani-Loimaa valitsi ensimmäisenä kahdeksanneksi sijoittuneen Vantaa Ducksin.

Runkosarjan kolmonen Sampo Volley otti ETTA:n. Neljänneksi pariksi muodostui runkosarjan neljäs Kokkolan Tiikerit ja viides Team Lakkapää.

Viimeisessä runkosarjan ottelussa VaLePa kaatoi kotona Hurrikaani-Loimaan 3-1 (25-23, 25-22, 22-25, 25/17).

Miesten Mestaruusliigan puolivälieräparit

Hurrikaani-Loimaa (runkosarjan 1) – Vantaa Ducks (8)
VaLePa (2) – LEKA Volley (7)
Sampo Volley (3) – Lentopalloseura ETTA (6)
Kokkolan Tiikerit (4) – Team Lakkapää (5)

Puolivälierien otteluohjelma

VaLePa – LEKA Volley
KE 22.3. 18:30 VaLePa – LEKA Volley, Vexve Areena
PE 24.3. 18:30 LEKA Volley – VaLePa, Studentia
SU 26.3. 17:00 VaLePa – LEKA Volley, Vexve Areena
Tarvittaessa
TI 28:3. 18:30 LEKA Volley – VaLePa, Studentia
TO 30.3. 18:30 VaLePa – LEKA Volley, Vexve Areena

Hurrikaani – Vantaa Ducks
KE 22.3. 18:30 Hurrikaani – Ducks, Loimaan liikuntahalli
PE 24.3. 18:30 Ducks – Hurrikaani, Lumo-halli
SU 26.3. 17:00 Hurrikaani – Ducks, Loimaan liikuntahalli
Tarvittaessa
TI 28:3. 18:30 Ducks – Hurrikaani, Lumo-halli
TO 30.3. 18:30 Hurrikaani – Ducks, Loimaan liikuntahalli

Sampo Volley – ETTA
TO 23.3. 18:30 Sampo – ETTA, Pielaveden liikuntahalli
LA 25.3. 15:30 ETTA – Sampo, Oulun urheilutalo
SU 26.3. 17:00 Sampo – ETTA, Ahmon koulu
Tarvittaessa
TI 28:3. 18:30 ETTA – Sampo, Oulun urheilutalo
TO 30.3. 18:30 Sampo – ETTA, Ahmon koulu

Kokkolan Tiikerit – Team Lakkapää
KE 22.3. 18:30 Tiikerit – Lakkapää, Hollihaan liikuntahalli
PE 24.3. 18:30 Lakkapää – Tiikerit, Lapin urheiluopisto
SU 26.3. 17:00 Tiikerit – Lakkapää, Hollihaan liikuntahalli
Tarvittaessa
TI 28:3. 18:30 Lakkapää – Tiikerit, Lapin urheiluopisto
TO 30.3. 18:30 Tiikerit – Lakkapää, Hollihaan liikuntahalli

  • Asemamäen Dynamo

    Kyllähän tuo Mäkisen Sakari pitää saada tänne Vammalaan ensi kaudeksi. Eri asia sitten on että haluaako tulla.
    Katsomoissakin tuntuu olevan tilaa. Nälkälänmäki lähtisi varmasti ihan eri mielenkiinnolla katsomaan oman kylän poikia.

  • Nimetön

    Muuten hyvä idea! Sakke joutus penkille. Nytkin jäi pudotuspelit haaveeksi!!

    • Pelistä peliin Iskun paras pistemies

      Tamperelaisten taso ei vain riitä voittoihin.
      Penkille ei varmasti jäisi.

Kommentointi ei ole käytössä.