Riku Nieminen ja Brädi leffafestivaalin vieraina Sylvään koululla

Nuoret kuvasivat festivaaleillakin esitettävää lyhytelokuvaa pari viikkoa sitten Sylväällä.

Sylvään koulu vetää leffanteosta kiinnostuneita nuoria puoleensa 20. – 21. toukokuuta, kun Sastamalassa järjestetään valtakunnallinen nuorten lyhytelokuvafestivaali, OmaFilmi!

Kaksipäiväisen tapahtuman vetonauloina nähdää näyttelijä Riku Nieminen, houseduo KOI, rap-artisti Brädi sekä poppari Vilma Alina.

Tapahtumassa pääroolia näyttelevät tietysti nuorten tekemät elokuvat. Tekijöiden ikähaarukka on 12 – 18 vuotta.

Elina ja Niko Tiainen kertovat, että lyhytelokuvia on ilmoitettu festivaalin ohjelmistoon oman seutukunnan lisäksi muun muassa Oulusta, Tuusulasta ja Järvenpäästä.

”Ja vielä ehtii osallistua! Elokuvia voi lähettää 21. huhtikuuta saakka. Osallistujien kesken arvotaan 4K-videokamera ja VIP-paketti tapahtuman iltagaalaan”, Elina muistuttaa.

Tapahtumassa ovat mukana Sastamalan kaupunki, Sastamalan Opisto, Pukstaavi, tuotantoyhtiö Amazement, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomi 100 -hanke ja mediakasvatuskeskus Metka.

Lisätietoa OmiFilmi! -festivaalin sivuilta.

Poimintoja

  • Nimetön

    Lyhytelokuvanhan voisi tehdä vaikka uuden uimahallin avajaisista sitten muutaman vuoden päästä!!

Kommentointi ei ole käytössä.