VaLePa on Suomen mestari – Huikea taistelu!

Lentopallon Suomen mestarit.
VaLePa
Kultasade VaLePan yllä!

Sastamalassa Vexve Areenalla nähtiin sunnuntaina huikea viisieräinen taistelu, joka huipentui Vammalan Lentopallon voittoon ja Suomen mestaruuteen. Hurrikaani laittoi tiukasti kampoihin, mutta joutui kuitenkin taipumaan pukkipaidoille 3-2 (22-25, 25-21, 22-25, 25-22, 15-12).

VaLePa aloitti ottelun hermostuneesti, eikä päässyt kuskin paikalle ollenkaan. Vastaanotto laahasi, mutta hyökkäystehoissa kotijoukkue ylsi lähes vieraiden tasolle. Ottelusta pakkovoittoa metsästävä Hurrikaani päätti erän 22-25.

Toiseen erään VaLePa heräsi ja alkoi ottaa peliä hallintaansa. Parhaita pistemiehiä olivat Urpo Sivula ja Olli Kunnari, kumpikin kuudella pisteellä. Jopa liberolle kirjautui erässä harvinainen hyökkäyspiste, kun Jarmo Korhonen hoiti pallon vastustajan kenttään. Hurrikaanin australialainen yleispelaaja Luke Smith loukkasi sormensa ja joutui jättämään kentän. Numeroiksi kirjattiin VaLePalle 25-21 ja kotijoukkue tasoitti pelin lukemaan 1-1.

Pitkältä tauolta otteluun palattiin tasatilanteessa. Molemmat joukkueet lähtivät hakemaan tärkeää erävoittoa. Hurrikaanin torjuntapelaaminen oli vahvaa. Päätteeksi Eemeli Koukin syöttöputkella Hurrikaani takoi erävoiton 22-25.

VaLePa otti neljännen erän hallintaansa heti Hurrikaanin torjuntapisteen jälkeen ja lähti viemään ottelun ratkaisua viidenteen tempaisemalla neljän pisteen kaulan. Kotijoukkue pysyi niskan päällä ja Olli Kunnari sinetöi erän 25-22.

Miesten finaaleissa ensimmäisen kerran tänä keväänä ratkaisu nähtiin viidennessä erässä. Hurrikaani otti heti kärkeen kaksi pistettä. Aikalisän jälkeen VaLePa kuitenkin käänsi kelkan Olli Kunnarin ja Urpo Sivulan hyökkäyspisteillä. Hurrikaani joutui hyökkäysvirheen jälkeen takaa-ajoasemaan, josta se ei enää kavennuspyrähdyksistä huolimatta onnistunut nousemaan vetovuoroon. VaLePa päätti Urpo Sivulan käsistä viidennen erän lukemaan 15-12 sekä sinetöi samalla ottelun voiton ja Suomen mestaruuden.

”Kaksi parasta joukkuetta taisteli”

”Hyvät fiilikset, tosi iloinen joukkueen puolesta”, sanoi VaLePan päävalmentaja Sami Kurttila. ”VaLePa on kaivanut nöyryyden kauden aikana. Onnellisuus siitä, että saa pelata ja valmentaa tällaisessa joukkueessa”, hän mietti. ”Peli tänään ei päästänyt VaLePaa helpolla, osittain jäkittämistä. Kaksi parasta joukketta taisteli tänään”, Kurttila totesi.

Hurrikaanin päävalmentaja Lauri Rantanen tunnusti paremman voittaneen. ”VaLePa liian hyvä, ei selittelyä, 4-0 kertoo joukkueiden erosta”, hän viittasi finaalisarjan loppunumeroihin. ”VaLePan perustaso liian kova Hurrikaanille”, Rantanen sanoi.

Kolmas kulta

VaLePan edelliset mestaruudet ovat vuosilta 2012 ja 2014. Hopeita pukkipaidoilla on kaksi ja pronsseja neljä. Mitali on VaLePalle seitsemäs peräkkäinen.

Päättyneen kauden VaLePan joukkueella on nyt koossa 52 miesten SM-mitalia, joista puolet ovat kultaisia. Anssi Vesaselle mestaruus on jo viides ja mitali peräti kahdestoista. Olli Kunnarille puolestaan kulta on neljäs ja mitali kahdeksas, kuusi niistä perättäisiltä kausilta VaLePan paidassa. Timo Jokinen on kultamitaleista ainoa, joka oli voittamassa pukkipaitojen mitaliputken vuonna 2008 avannutta pronssia.

VaLePan mestarijoukkue
(Sulkeissa SM-mitalit)
Passarit: Mikko Esko (2-1-2), Jesper Jylhä (1-0-0)
Hakkurit: Urpo Sivula (2-3-0), Jesus Chourio (1-1-0)
Yleispelaajat: Timo Jokinen (2-2-2), Niko Kärkkäinen (1-0-0), Peetu Mäkinen (1-0-0), Olli Kunnari (4-1-3)
Keskipelaajat: Jacob Guymer (1-0-0), Tommy Carmody (1-0-0), Anssi Vesanen (5-2-5), Joonas Oksala (1-1-0)
Libero: Jarmo Korhonen (3-2-2)
Päävalmentaja: Sami Kurttila
Apuvalmentaja: Janne Kangasakokko
Tilastot: Mikko Korpela
Huoltaja: Mauno Soro

TILASTOT

VaLePa
Suomen mestarit juhlivat.
VaLePa
VaLePa on ratkaissut Suomen mestaruuden.
VaLePa
VaLePan kapteeni Mikko Esko.
VaLePa
Urpo Sivula.
VaLePa
Mestaruushumua.
VaLePa
VaLePan huoltaja Manu Soro.

Aikaisemin Alueviestissä:

Neljäs finaali käyntiin, fanit varmoina: ”Voitto tulee” (23.4.2017)

  • Fani

    Onnea Valepa.
    Valepa on uusi suomenmestari, hei suomenmestari,
    Valepa on uusi suomenmestari, hei suomenmestari,
    Valepa on uusi suomenmestari, he suomenmestari jne.

  • Onnittelut voittajille

    Koko joukkueen voitto. Also those foreign players..Tommy..Jacob…And..Jesus..

    Thank for all…

  • Humaniitta

    Kyllä Irjaa nyt V……. Loimaalla kun Meidän Kotijoukkue Voitti Suomen Mestaruuden. Onnea VALEPA.

  • Humaniitta

    Kyllä Irjaa nyt Loimaalla V……. Kun meidän VALEPA on Suomen Mestari.
    ONNEA VALEPA.

    • Uusisastamalalainen

      Hiljaa ny.. Ihme homma et Sastamalassa täytyy oma voitto kääntää mieluummin toisen tappioksi…

  • Nimetön

    Onnea VaLePa:n miehet. Esimerkki nuorempien joukkueille, heille onnea peleihin.

  • Nimetön

    Onnittelut VaLePa! Mahtava joukkue. Kiitos hienoista elämyksistä kauden aikana vexve areenalla.

  • paski

    no voi per—e ei kai saa—a mulla ehtoo pilalla täytyy ottaa muutama olut että unohtus ja sais nukuttua ens yön. harmittaa nin pirusti toi valepa touhotus

  • Nimetön

    nin mullakin ilta pilalla mutta kilistellään kun nähdään. vai mitä sulla samat aatokset kun mulla. Valepa per—— ja syvältä

  • Nimetön

    minkä mun viestini hukkuu. eikö valepasta saa antaa negatiivistä palautetta. kun viestejä ei julkaista. tää on niin vammala ja täynnä valepaa. ei ihme että pois muutto on suurta

    • Nimetön

      Mun viestiä ei julkaistu. Arvostelin kultajuhlia . Miksi siellä ammuttiin kultapaperia tuulen kuljetettavaksi. Roskia levitetään muiden siivottavaksi.
      Koska valepa alkaa siivoamaan ?

  • Nimetön

    Kun nyt vaan menis noi pelaajat ja fanit jonnekin keskenään juhlimaan ja jättäisivät meidät joita ei kiinnosta pätkääkään rauhaan. Ja toivottavasti eivät tällä kertaa tule torille kännissä heilumaan esimerkiksi nuorisolle.

  • Nimetön

    Onnittelut Timo Jokinen ja Mikko Esko, ”aidot” sastamalalaiset pelaajat!

  • Nimetön

    Onnittelut tuoreille SUOMENMESTAREILLE ! Hieno finaalipeli oli. Loimaalle myös onnittelut hopeasta. Valepa teki isoja muutoksia tälle kaudelle, eikä ihan kivuttomiakaan. Toisinaan muutoksia tarvitaan, jotta päästään eteenpäin. Nyt kun mestaruuskannu on Sastamalassa, on helppo sanoa, että muutokset kannatti. Tämä joukkue rakensi oman tarinansa ja uskoi siihen kultaan asti. Onnittelut myös pelaajien kotiväelle, jotka mahdollistivat tämän.

    • Nimetön

      Täysin ansioton mestaruus. Kauden aikana munivat kuin kanat. Hurrikaanille mestaruus olisi kuulunut

  • Nimetön

    Onnittelut Valepalle mestaruudesta! Liitytään kaikki juhlintaan, tämä voitto on harmaan kevään valopilkku!

  • Fani

    Lämpimät onnittelut Valepalle mestaruudesta 😀
    Sen verran kommentoin tämän ja muidenkin Valepaa koskevien juttujen kommentointiin että henkilökohtaisesti en ymmärrä mitä Valepan menestys on keneltäkään pois? Jotkut tykkää lentopallosta, jotkut jääkiekosta, toiset käy teatterissa ja joku viihtyy kotona. Annetaan kaikkien tehdä niin kuin parhaaksi näkee, ollaan ylpeitä siitä että meidän pienen kylän joukkue on Suomen paras 😀 positiivinen näkyvyys ei liene haitaksi.

Kommentointi ei ole käytössä.