Meidän Leffa palkittiin Joutsenten reitin vuoden hankkeena

Meidän Leffa
Vuonna 2004 liikkeelle lähteneen kiertopalkinnon vastaanottivat Elina ja Niko Tiainen sekä Sastamalan kaupungin nuorisotyön päällikkö Kirsti Köykkä.

Leader Joutsenten reitti on palkinnut Sastamalan kaupungin Meidän Leffan vuoden 2016 parhaana hankkeena.

”Palkitsemisperusteena oli, että hankkeen tekeminen on ollut koko ajan nuorten omissa käsissä: käsikirjoitus, ohjaus, näytteleminen, kuvaus ja leikkaus – hankkeen osaavien vetäjien tukemana tietenkin”, kertoo Leader Joutsenten reitin toiminnanjohtaja Petri Rinne.

Elokuvaprojektiin osallistui yhteensä kahdeksisenkymmentä 13–17-vuotiasta nuorta Sastamalasta, Huittisista, Punkalaitumelta ja Hämeenkyröstä. Prosessi alkoi käsikirjoittamisella syyskuussa ja huipentui leffojen yhteiseen ensi-iltaan viime lauantaina Sastamalassa. Kestoltaan noin vartin mittaisten elokuvien yläteema oli Mun Suomi. Meidän Leffa toteutettiin myös Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

”Elokuvista tuli tosi hyviä, ajankohtaisia ja nuorten näköisiä. Vaikka iso teema oli yhteinen, aiheet vaihtelivat kunnittain todella paljon”, kertoo hanketta miehensä Niko Tiaisen kanssa vetänyt Elina Tiainen.

Aiheet olivat osin rankkojakin. Elokuvissa käsiteltiin muun muassa huumeidenkäyttöä, perheväkivaltaa ja kansalaissodan melskeitä sadan vuoden takaa. Elokuviin mahtui kuitenkin myös rakkautta, ystävyyttä ja unelmamaailmoja.

”Ohjaajana on tosi onnistunut olo. Nuorilta saadun palautteen mukaan, monet ovat saaneet lisää itseluottamusta, ryhmätyötaidot ovat parantuneet ja uusia ystävyyssuhteita on syntynyt, myös yli kuntarajojen”, Elina Tiainen sanoo.

Tavoitteena oli alusta saakka, että vastaava toiminta kunnissa jatkuisi myös hankkeen jälkeen. Nyt näyttää, että tavoite on toteutumassa.

”Ainakin Punkalaitumella puhuttu kerhosta sekä siitä, että nyt mukana olleet nuoret alkaisivat opettaa nuorempiaan. Nuoret selkeästi haluavat jatkaa elokuvan parissa”, Tiainen toteaa.

Palkinto luovutettiin Joutsenten reitin vuosikokouksessa Karkun Tuomiston kartanossa.

Kommentointi ei ole käytössä.