Rattijuopoille tiukempia rangaistuksia, vaatii adressi

Sastamalassa tapahtuneen mopoautokolarin uhrien omaiset ovat alkaneet kerätä adressia rattijuoppouden rangaistusten tiukentamisen puolesta. Onnettomuus tapahtui Sastamalan ja Nokian rajalla 18.2. 2017. Itsetuhoinen rattijuoppo ajoi vastaantulijoiden kaistalla törmäten mopoautoon tuhoisin seurauksin. Molemmat mopoautossa olleet sastamalalaisnuoret kuolivat välittömästi.

Adressilla tuetaan aiemmin jätettyä kansalaisaloitetta, joka keräsi 62 000 nimeä. Se toimitettiin eduskuntaan vuonna 2014. Aloite ei ole kuitenkaan edennyt. Nyt liikkeelle lähteneessä addressissa vaaditaan, että nykyinen hallitus käsittelee aloitteen.

Allekirjoituksia on aktiivisesti keräämässä kolarissa menehtyneen Millan kummitäti Mari Kannisto ja Millan äidin hyvä ystävä Sanna Pukkinen. ”Rattijuoppous on turvallisuusuhka, joka koskettaa jokaista suomalaista”, Kannisto sanoo. ”Jos me emme yritä tehdä asialle mitään, niin ei kukaan muukaan meidän puolestamme koeta turvata Suomen teitä”, hän jatkaa.

Adressin oli torstaina keskipäivään mennessä netissä allekirjoittanut lähes 2 238 ihmistä. ”Listoja on liikkeellä myös paperisina, ja niitä löytyy muun muassa monista oppilaitoksista ja yrityksistä”, kertoo Pukkinen. ”Sanomamme on kiirinyt hyvin, ja postitamme uusia nimilistoja joka päivä”, hän lisää.
Nimiä kerätään elokuun loppuun saakka.

Adressissa vaaditaan lainsäädäntöön seuraavia lisäyksiä:

1. Rattijuopon ajoneuvo on otettava valtion haltuun välittömästi riippumatta siitä, kenen ajoneuvo on.

2. Ensimmäistä kiinnijäämistä pitäisi seurata ajokielto ja hoitoonohjaus. Seuraavien kiinnijäämisten seurauksena olisi tilanteen mukainen pakkohoito ja rangaistuksena ehdoton vankeus.

3. Rattijuoppojen aiheuttamat kuolemantapaukset pitää tulkita tapoiksi ja loukkaantumiset tapon yrityksiksi.

4. Rattijuoppouden promillerajaa pitää laskea.

5. Rattijuopon ilmoittamatta jättäminen pitää tehdä rangaistavaksi.

Voit allkekirjoittaa adressin https://www.adressit.com/rattijuoppouden_rangaistuksia_on_tiukennettava

 

Sanna Pukkinen (vasemmalla), mopoautokolarissa menehtyneen Millan äiti Taru Virtanen ja Millan kummitäti Mari Kannisto kokevat, että adressiprojekti on myös osa surutyötä.

Kommentointi ei ole käytössä.