”Voi hyvät ihmiset, mitä sieltä tulee?” huokaisee sastamalalainen Eila Kaunisto, kun kolme alpakkaa astelee häntä kohti Hopun palvelukeskuksen Jussikodilla.

Eila, 83, tekee tuttavuutta valkoisen alpakkanaaraan kanssa ja rapsuttaa tätä kaulasta. Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston eläintenhoitaja Juha Pajuniemi kertoo, että kyseisen alpakkayksilön nimi on Tellervo.

”Hienoja eläimiä nämä alpakat. Meillä oli kotopuolessa lampaita. Tellervo katsoo minua nyt sillä tavalla, että haluaa antaa pusun. Se olisikin todella märkä moiskautus”, Eila nauraa.

Jussikodin yksikön esimies Mervi Marttila seuraa alpakoiden ja palvelukodin asukkaiden kohtaamisia hymyssä suin.

”Mielestäni tämä on oiva esimerkki siitä, että vanhustyötä voi tehdä uudenlaisella otteella elämästä nauttien. Eläimillä on mielialaa kohottava vaikutus, siksi olemme toivottaneet eläinkunnan edustajat tervetulleiksi.”

Hopun palvelukeskuksen asukkailla on myös pysyvämpiä eläinvieraita. Rakennuksen sisäpihalle perustettiin nimittäin kesäkanala, jonka neljä asukasta saapuivat tiluksilleen alkuviikosta.

Eila Kaunisto tietää kertoa, että munia on jo tipahdellut asukkaiden syötäväksi.

”Minä olen vielä syömäjonossa. Kotona Illossa meillä oli aina kanoja, joten tiedän että kotikanojen tuoreet munat maistuvat ihan erilaiselta kuin kaupasta ostetut.”

Eilan mielestä kanojen puuhia on hauska seurata.

”Ne tuntevat hoitajansa, juoksevat kotkottaen tämän perässä. Kanoista on iloa pikkuväellekin, ja se on aina mukavaa kun lapsia tulee käymään.”

Mervi Marttilan mukaan neljällä kanalla on kymmenelle kanalle suunniteltu asumus ja runsaasti vihreää nurmea, jolla tepastella. Valkoisen ”puuhuvilan” on sponsoroinut Säästömarket. Hankkija puolestaan lahjoittaa kotkottajille rehua.

Parasta kanalassa on sen luomat mahdollisuudet yhteisöllisyyden vahvistamiseen.

”Kanalasta on varmasti meille paljon iloa. Olemme saaneet asiakkailta hyviä kananhoitovinkkejä. Monelle vanhukselle se tuo mieleen muistoja ja tarinoita vuosien takaa. Tuntuu, että kanala on meidän kaikkien yhteinen juttu”, Mervi Marttila kertoo.

Eila kuuntelee tovin Mervin puheita ja tuumaa sitten, että yksi kukkokin pitäisi saada joukkoon.

”Muuten ei saada tipuja. Ne olisi kivoja ja söpöjä, lapsetkin tykkäis. Samalla tulisi taloon herätyskello. Ja hankitaan korvatulpat niille, joita kiekukaula häiritsee.”

Kanoilla ei vielä ole nimiä, mutta Eilan iloksi Mervi lupaa, että asia järjestyy pian. Tiedä vaikka kanoille pidettäisiin oikein nimenantojuhlat.