Juhannuskokossa poltetaan oksia ja risuja – ei jätteitä

Juhannuskokko on syttynyt.

Metsäpalovaroitus ei tänä juhannuksena vaikuta kokkojen polttamiseen Pirkanmaalla tai Satakunnassa. Avotulen käsittelyssä on kuitenkin aina riskejä.

Pirkanmaan pelastuslaitos muistuttaa, että kokon tai muun avotulen sytyttäjä on aina vastuussa mahdollisista vahingoista.

Kokossa vain kuivien risujen, oksien ja muun puhtaan puutavaran polttaminen on sallittua. Kunnalliset jätehuoltomääräykset kieltävät jätteen polttamisen.

Heitteet ja kipinät voivat kulkeutua tuulen mukana pitkiäkin matkoja. Tämä on syytä muistaa esimerkiksi rakennusten läheisyyttä arvioitaessa.

Veden päällä poltettavan juhannuskokon rakennelma on kiinnitettävä niin, ettei se pääse järvelle ajelehtimaan.

Juhannuskokoista ei tarvitse ilmoittaa pelastuslaitokselle.

Kokonpolttajan muistilista

– Hanki maanomistajan lupa
– Valitse turvallinen paikka, joka on riittävän kaukana esimerkiksi metsästä, rakennuksista, sähkölinjoista
– Polta vain ”puhdasta” puutavaraa, kuten kuivia risuja ja oksia
– Varaudu alkusammutukseen
– Älä käytä sytytysaineena voimakkaasti kaasuuntuvia aineita, kuten bensiiniä
– Valvo palopaikkaa loppuun saakka
– Siivoa jäljet
– Älä toimi päihtyneenä

  • paski

    no jos katsotaan tonne Pirasen rantaan eli lähelle Pyhä Olavin Kirkon suuntaan eli Kulttuuri maisemaan, jos se jäte kasa vaan poltetaan kokkona missä on mielestäni rakennus jätettä ym. ym. älkää menkö ainakan lähemmäks kokkoo tiedä mitä myrkkykaasuja sieltä saatte keuhkoihinne. kokot mukava asia, mutta tehkää kokko perinteisellä tavalla, oksat ja risut sekä isommat puut kekoon nin palaa kauan ja saasteettomasti kelpaa katsella. HYVÄÄ JUHANNUSTA TEILLE KAIKILLE

  • Risunjemmaaja

    Polttakaa vaan OMIA risujanne! Nykyään näköjään pitää risutkin pölliä naapurilta…

  • AMIGO

    Minkä helvetin takia aina pitää hakemalla hakea jotain nekatiivistä,
    antakaa ny ihmisten polttaa kokkonsa, kyllä kateus on kamala tauti,
    siihen ei ole keksitty lääkettä, ainoo tapletti on viedä saunan taa.

  • hönöissä

    Juu en yhtään ihmettele,meinas sinne kokkoon traktorikin mennä joku vuosi sitten

Kommentointi ei ole käytössä.