Poliisilla kädet täynnä töitä – Huittisissa epämääräinen porukka tuli tontille kalastamaan ja huutelemaan

Lounais-Suomen poliisilla oli lauantai-iltana kiireistä. Hälytysilmoituksia kertyi yli 200 – joukossa mitä erilaisimpia.

Tässä muutama poiminta sattumuksista.

Huittisissa hoivakodin asukas karannut ja varastanut päissään soutuveneen.

Huittisissa epämääräinen porukka tullut tontille kalastamaan ja huutelemaan ilmoittajalle.

Huittisissa vanhus ryöstetty.

Kokemäellä naapurissa taas vihamielinen porukka, joka kiittelee ilmoittajaa eilisestä poliisin käynnistä.

Kankaanpäässä ilmoittaja epäilee, että naapuri lähti viemään peräkärryllistä huumeita Poriin.

Loimaalla poliisi vei kotiin, mutta nyt ei ole avaimia ja kiukuttaa.

Poliisi luonnehtii tiedotteessaan olevansa ”olemassa muun muassa siksi, että ihmiset eivät aina pärjää itsensä tai toistensa kanssa”.

”Hommaa riittää näköjään taas aamuun saakka”, virkavalta arveli yösydännä.

6 vastausta artikkeliin “Poliisilla kädet täynnä töitä – Huittisissa epämääräinen porukka tuli tontille kalastamaan ja huutelemaan”