Toritunnelmaa Sastamalakodilla – asukkaat olivat onnellisia tuoreista mansikoista

Kesätorille löysi mukavasti väkeä myös Sastamalakodin ulkopuolelta.

Sastamalakodilla järjestettiin Kesätori talon piha-alueella tiistaina 11.7. Tapahtuma oli kaikille avoin, ja mukavasti olikin ihmisiä löytänyt torille talon ulkopuoleltakin.

Myyjiä torille saatiin myös viitisentoista. Myytävänä oli muun muassa leivonnaisia, käsitöitä, kesäkukkia, mansikoita sekä kesän vihanneksia ja muuta kauden satoa. Myös kirpputoripöytiä oli pystytetty. Moni Sastamalakodin asukas olikin onnellinen saadessaan ostaa pitkästä aikaa tuoreita mansikoita.

Tarjolla oli talon puolesta kahvia ja leivonnaisia sekä grillimakkaraa ja mehua pientä maksua vastaan. Tuotto näistä myyntipisteistä menee Sastamalakodin asukkaiden virkistystoimintaan.

Tapahtumassa saatiin ostosten ja yhdessäolon lomassa nauttia myös elävästä musiikista.

Sääennusteesta huolimatta Kesätori oli oikein onnistunut ja sade pysyi poissa lähes koko torin ajan. Ensi vuonna rakennamme torin uudestaan!

Jenni Yliluoma

Kesän herkut maistuivat Toivo Paakkiselle.

3 vastausta artikkeliin “Toritunnelmaa Sastamalakodilla – asukkaat olivat onnellisia tuoreista mansikoista”

  1. Nimetön

    Hitsi kun missasin tän. Oli kuulemma todella hyvä tapahtuma, kuulin paikalla käyneeltä. Hienoa kun tälläisiä järjestetään.

    Vastaa
  2. Jotain sopii ihmetellä

    Eiköhän ne mansikat kuulu ilman mediasirkusta myös vanhuksille? Miksi tuollaisesta pitää tehdä juttua? Jos noin ylipäätään viedään vanhuksia ulos, mksi media seuraa tapahtumaa eikä kyseenalaista? Ei sen pidä olla julkisuuden valossa, jos se kuuluu hyvään arkeen.
    Sitten alkaa marina ja mourunta hoitajien vähyydestä. Mitäpä jos pienentäisimme sen kanslian, laittaisimme pystytietokoneet hoitsuille ja ne ”vähät” asiakkaiden pariin?

    Vastaa
  3. Nimetön

    asiasta kolmanteen – onko kukaan muu huomannut, että tämän vuoden mansikat ovat jotenkin kummallisia, tuottavat hirveät happovaivat, marjan pinta ei myöskään näytä sellaiselta kuin aikaisemmin, on mielestäni jotenkin puumainen, kuivikas … ?

    Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>