Katso video: ”Ei taidolla mutta tunteella”

Wanhanliitonmiehet Huittisista oli liikkeellä iloisella mielellä ja rennolla meiningillä.

Pinkkeihin t-paitoihin pukeutunut viiden hengen porukka kiskoo soutupaattia Äetsän voimalaitoksen rantaan.

Wanhanliitonmiehet on soutu-urakkansa ensimmäisen etapin saavuttaneen tiimin nimi, sen voi päätellä paitojen painatuksesta. Ja Kekkonen lienee joukon voimahahmo.

Yksi nainenkin on kelpuutettu mukaan. Ehkä hän edustaa järjen ääntä veneen lipuessa pitkin Kokemäenjokea.

”Hetken mietimme oliko se hankain vai Jenni, joka narisi”, naurattaa Toni Koivisto kavereitaan.

Jenni Pitkäsen mukaan jonkun täytyy katsoa, että suunta on oikea. Ainakin matka Vammalan Sylvään rannasta kohti voimalaitosta sujui mallikkaasti, joten Jenni on huittislaisten Wanhanliitonmiesten veneessä nainen paikallaan.

Vaikka porukan vene kantaa nimeä Valmista kauraa, ei väsymyksen merkkejä ole havaittavissa. Päinvastoin.

”Kevyesti meni. Vähän liiankin nopeasti, alta kahdessa tunnissa, en ehtinyt kunnolla katsella ympärilleni. Onneksi upeimmat maisemat ovat vielä edessäpäin, Risteen jälkeen”, tuumii Mikko Alinen.

Kukaan porukasta ei tartu airoihin Satakunnan Kansansoudussa ensimmäistä kertaa.

”Heti innostuttiin, kun kuultiin että tapahtuma tekee paluun. Tämä on mahtava juttu, maisemaretki parhaimmasta päästä. Meidän mottomme on: ei taidolla mutta tunteella.”

Poriin asti porukan aikataulut eivät anna myöten soudella, mutta yhden päivän reissu Sastamalasta Kokemäelle on sekin kuulemma elämys.

Pirkko Liuksialan ja Aino Ojansuun aikeissa on jaksaa Poriin saakka.

Jokielämys vailla vertaa

Hieman rauhallisempaa vauhtia pitivät yllä kaksikko Pirkko Liuksiala ja Aino Ojansuu. Naiset olivat lähteneet melomaan kanootillaan Vammalasta kahdeksan aikoihin. Taukopaikalla voimalaitoksen kupeessa kello näytti puolta kahtatoista.

”Kymmenen kertaa olemme yhdessä tämän kokeneet. Tuntuu hienolta, että tapahtuma saatiin takaisin viiden vuoden tauon jälkeen”, kertoo sastamalalainen Liuksiala.

Ojansuu sanoo olevansa entinen huittislainen, nykyinen salolainen, johon Kokemäenjoki on jättänyt pysyvän jäljen.

”Kansansoutu on aina upea kokemus. Saa viettää aikaa luonnon keskellä, ja joelta käsin näkee rannat ihan eri näkökulmasta”, hän sanoo.

”Kolme päivää ja Poriin asti, se on tavoitteemme, jos voimat vain riittävät”, kaksikko huikkaa lähtiessään harppomaan kohti ruokahuollon antimia.

Sastamalasta lähtenyt Satakunnan Kansansoutu päättyy yli sadan soutukilometrin jälkeen sunnuntaina iltapäivällä Poriin.

Katso Jari Heinosen upea video tapahtumasta:

Tapahtuma veti väkeä voimalaitoksen seutuville.
Talkoolaiset kiskoivat veneitä rannalle.
Soutelun lomassa maistuvat ruoka ja muut virvokkeet.