Sastamalasta edustajat nuorten EM-biitsiin Venäjälle

Vilhelmiina Prihti ja Aliisa Vuorinen ovat pelanneet vakuuttavasti koko kesä. Prihti ja Vuorinen kuvassa keskellä.

Beach volleyn U18 EM-kisojen Suomen edustusparit ovat selvillä. Venäjän Kazanissa  24. – 27. elokuuta pelattaviin beach volleyn alle 18-vuotiaiden EM-kisoihin Suomen edustajiksi on valittu sastamalalaiset Vilhelmiina Prihti ja Aliisa Vuorinen sekä Väinö Rahko ja Oskari Keskinen.

EM-kilpailuissa Suomella on sekä tytöissä että pojissa suora paikka 32 joukkueen muodostamaan pääsarjaan.

Joukkueen valmentajina kisoissa toimivat Toni Vahela ja Eddy Quinones.

”Vuorinen ja Prihti ovat esiintyneet koko kesän vakuuttavasti niin aikuisten osakilpailuissa kuin oman ikäluokkansa turnauksissa. Heidän saldonsa kesältä on Hietsun U18-sarjan voitto sekä hyvät sijoitukset aikuisten SM-kiertueelta: Jyväskylä 7:s, Vaala 5:s ja Helsinki 9:s. Lisäksi tytöt esiintyivät edukseen kovatasoisella Kisakallion Talenttileirillä kesäkuun alussa”, Vahela kertoo.

Poikien puolella valitulla edustusparilla ei ole vielä näyttöjä aikuisten sarjoista, mutta otteet oman ikäluokan SM-kiertueella olivat Vahelan mukaan vakuuttavia.

”Rahko ja Keskinen voittivat molemmat osakilpailut, joihin osallistuivat. Tampereen osakilpailussa valituilla pelaajilla oli vielä alkusarjassa hieman haasteita, mutta jatko-otteluissa otteet muuttuivat vakuuttavammiksi. Sama tahti jatkui Helsingin osakilpailussa, jossa Rahko ja Keskinen eivät hävinneet erääkään.”

Kazanissa päästään kiinni U18-ikäluokan kansainvälisestä tasosta. Osviittaa tästä antoi jo aiemmin pelattu Moskovan nuorten Olympialaisten karsintaturnaus.

”EM-kisoissa ei saada mitään ilmaiseksi, mutta molemmissa joukkueissa on paljon potentiaalia. Ennen EM-kisoja edustuspareilla on vielä Suomessa hyviä tapahtumia, joissa he pääsevät sparraamaan kuntoaan. Oman ikäluokan SM-finaalit Jyväskylässä ja U20-ikäluokan SM-finaalit Porvoossa ovat tärkeitä turnauksia valmistautumisen kannalta. Juuri ennen kisamatkaa pääsemme vielä viimeistelemään kunnon Kisakallion leirillä”, Vahela sanoo.

Väinö Rahko ja Oskari Keskinen ovat pelanneet pitkin kesää nousujohteisesti. Pojat kuvassa keskellä.

Kommentointi ei ole käytössä.