Peurakolarit kuriin pyyntiluvilla ja uudella metsästysajalla

Hirven ja valkohäntäpeuran pyyntilupia on myönnetty enemmän kuin viime vuonna.

Riista-asioissa myös Sastamala ja Punkalaidun kuuluvat Satakunnan alueeseen. Tulevan syksyn metsästyksellä tavoitellaan valkohäntäpeurakannan leikkaamista etenkin runsastuneiden peuraonnettomuuksien vähentämiseksi.

Valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin Satakuntaan noin 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Hirvilupien määrä kasvoi noin 20 prosenttia.

Uudet metsästysajat voimaan

Metsästysasetuksen muutoksen myötä hirvieläinten vahtimalla tapahtuva metsästys on mahdollista aloittaa jo syyskuun alusta. Tavoitteena on helpottaa hirvieläinkantojen säätelyä ja vahinkojen ennaltaehkäisyä.

Suomen riistakeskus suosittelee, että kolarimäärien vähentämiseksi valkohäntäpeurojen metsästys aloitettaisiin varsinkin tiheän kannan alueilla täysimittaisesti heti kauden alussa syyskuussa.

Muutoin kuin vahtimalla hirven jahtikausi on eteläisessä Suomessa 14.10.-31.12. ja valkohäntäpeuran 30.9.-31.1.

Poimintoja

  • Nimetön

    Mitään merkittävää kannanlaskua ei tule pitemmällä aikajanalla, ellei oteta pois naaraita huomattavasti enemmän. Tähän asti sen suhteen teot on ollut lähinnä leukojenrepimistä. Onko nyt ymmärrys lisääntynyt? Vähemmän uroksia tähtäimeen.

    • Nimetön

      Kumpi mahtaa olla komeampaa; ampua joku hento naaras vai komea sarvipää uros?

  • Nimetön

    Nuo peuraeläimet haitallisina vieraslajeina pitää rutkasti karsia, varsinkaan kun lihakin on kuin vanhaa villasukkaa imisi! Ovat pääasiassa punkkien pesiä!

    • Nimetön

      Olen laittanut ja syönyt peuraa yli 30 vuotta. Minulle on tuntematon ilmiö tuo villasukan imeminen. Teurastuksen huolellisuudella ja ammattitaitoisella kokkaamisella peura on kulinaristista raaka-ainetta.

  • hirvee

    Ajoin hirvikolarin viime viikolla. Onneksi hirvi sai vain vaurioita auton lisäksi. Hirvikantaa saisi kyllä vähentää tuntuvasti.

  • Nimetön

    Autoilijoiden asenne ratkaisee huomattavissa olevin määrin hirvieläinkolareihin, vauhtia pienemmäksi hämärässä ja hirvivaaramerkkien vaikutusalueella sekä seurattava eläinten liikkumista myös valkoisen viivan ulkopuolella!

    • hirvee

      Jos asfalttitien valkoisen reunan ulkopuolella on heti pusikkoo josta hirvi juoksee tielle, ei oikein auta rauhallinen 70km/h. Reagointiaikaa ei ole, nimimerkillä kokemusta löytyy….

      • Nimetön

        Tilannenopeus joo mutta kuka ajaa viittäkymppiä tuolla valtateillä? Normaali ajonopeuksilla reagointiaikaa ei välttämättä ole.

  • Nimetön

    Kun peuran kanssa ajaa kolarin niin valtio ei sitä korvaa, vaikka vauriot autoon voivat olla ihan yhtä kovat. Nyt kannattaakin ajella sitten näillä vaarallisemmilla peura-ja hirvivaarapaikoilla varovasti silmät tarkkana.

  • JTT&)

    Kertokaa ny aasille millai sitä peuraa sitten vahditaan?Tsot tsot älä ny mee tiälle vai?KÖ?

  • Aapeli

    Jos lihat saa pitää, osallistun vanhalla maasturillani maantiejahtiin.

  • Nimetön

    Voisin kanssa ruveta kyttään mis niitä elukoita on ni pääsis autosta eroon

  • Nimetön

    Jutun otsikko kertoi mikä on ongelma. Liian suureksi päästetty peurakanta. Vakuutusyhtiöt kurtistavat kulmakarvojansa ja lystin maksaja, eli vakuutuksen ottaja, maksaa ylös kihahtaneet maksut. Autoilijat joutuvat osallistuun arpajaisiin joissa on tyhmyys päävoittona. Rappio rahisee, markkinatalouden rattaissa.

  • Nimetön

    Kyllä kolarit ja yhteentörmäykset sitten lisääntyy heti syyskuun alussa.
    Ja marjametsään kuka uskaltaa mennä. Vaikka kuinka kyttäis niin luoti kulkee kyllä vaikka kuinka pitkälle.

Kommentointi ei ole käytössä.